Pakkanen ja rytmihäiriöt

HVTKIN

Olen tässä nyt jo muutamana vuonna pannut merkille, että kova pakkanen taitaa lisätä itselläni rytmihäiriöitä. En ole varsinaisesti sydänsairas, mutta minulla on todettu tiheälyöntisyys eli sinustakykardia ja käytän jatkuvasti beetasalpaajaa. Tiheälyöntisyyden lisäksi minulla on ns. muljahdustuntemuksia silloin tällöin, suht harvoin kuitenkin noin yleensä ottaen. Näitä muljahteluja esiintyy kuitenkin lähes päivittäin näin pakkasilla. En linnoittaudu neljän seinän sisälle (vaikeaa se olisikin), vaan teen ulkona lyhyehköjä kävelylenkkejä jos siellä nyt ei aivan jäätävä keli ole. Lenkkien aikana ei mitään ongelmia, ei ota henkeen eikä tykytä eikä muljahtele. Saman päivän iltana sohvalla saatan sitten todeta että jaahas, taas muljahtelee. Tai sitten saatan ajella töihin kylmässä autossa ja havaita että taas muljahtelee. Nyt kiinnostaisi kovasti, että onko muilla vastaavaa. Pääseeköhän tästä jotenkin eroon vai onko vain ominaisuus? Ärsyttävää se ainakin on, sillä vaikka en muljahduksia juurikaan fyysisesti tunne, niistä tulee kuitenkin väsynyt ja kevytpäinen olo.

Siitä olen kyllä kuullut, että pakkanen ei tee hyvää ihan oikeasti sydänsairaille, tulee hengenahdistusta ja rintakipua jne. Mutta entä tällainen muutoin kohtuuterve nelikymppinen nainen? Mikä tuossa kylmässä ilmassa aiheuttaa moista?

12

3937

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KuuttiK

      Aivan samaa täällä miettii toinen perusterve nelikymppinen nainen. Minullakin sinustakykardiaa, beetasalpaaja tarvittaessa eikä varsinaista sydänsairautta. Pakkanen on parin päivän ajan pannut erityisesti ulkoillessa sydämen rytmin sekaisin, nuljahtelee ja muljahtelee kunnolla. Mietin, että saako kylmä ilma jotenkin ärsytettyä elimistöä tai sydäntä hävittämään hetkeksi oikean rytmin? Erikoista kyllä.

    • samanhuomannu

      ja mulla sama juttu kun teillä kahdella ja olen myös samanikäinen

    • 78kiki

      Verenpaine voi kohota aika laillakin kylmässä. Luin justiinsa artikkeleita joissa mainittiin siitä. Rytmihäiriöt tulevat pakkasella myös herkemmin kun sydän joutuu tekemään enemmän töitä. Muistakaa juoda. Nesteitä. Pakkasella solutluovuttavat nestettä virtsaan jten sama kuin helteellä niin juomista syytä lisätä. Ei alkoa heh.

    • eihaittaamua

      Itse olen viisikymppinen harvinaista sydänsairautta sairastava nainen.Myös minulla on beetasalpaaja-lääkitys,mutta minuun kylmä ilma ei vaikuta mitenkään negatiivisesti,liikun ilmalla kuin ilmalla,kävely tekee hyvää,ja säännöllinen elämänrytmi yleensäkkin,riittävästi lepoa!

    • HVTKIN

      Kappas että löytyikin kohtalotovereita! Hmm, minulla on kyllä ollut aina varsin alhainen verenpaine, siinä 105/70; just mittasin kun mietin että olisiko sillä osuutta asiaan. Harmi ettei oikein voi nyt ulkona testata paljonko se nousee näillä keleillä :)

      Itsekin tykkäisin olla tuolla ulkona, mutta kai se on pakko vähän rajoittaa. Viikonloppuna muljahtelut helpottivat selvästi kun olin enemmän sisällä.

    • astmaatikko2016

      Allergiakaupoista, netistä tms. saa ostettua hengitysilmanlämmittimiä. Itse en tykkää sitä käyttää, kun en voi olla ilman silmälaseja. Kokeilin kuitenkin. Vähän raskas sen läpi on hengittää, mutta ilma on lämmintä. Samoin suojatkaa kunnolla pää, kaula, kädet, nilkat ja jalat tms. Mielestäni palelun tunne on pahasta, etenkin "hytinä". Jumpata voi kotona, ja tyytyä ulkona vain kevyeen liikkumiseen. Kotona voi itse asiassa tehdä hyvinkin tehokasta lihaskuntoharjoittelua. Näin kunto ja mieliala ei laske pakkasesta huolimatta.

      http://www.jonas.fi/

    • Exembolikko

      Veri hyytyy kylmässäherkemmin. Jos liikut reippaasti, voit olla kylmälläkin ulkona. Jos seisot paikallaan tai liikut vähän, kylmä menee sanonnan mukaan luihin ja ytimiin.

    • RytmiEKG

      Olen kohta 53v täyttävä perusterve mies. Olen sairastellut flunssan noin kerran vuodessa. Viime kevättalvella aloin tuntea rinnassa hyvin harvoin mutta aina joskus......nopeasti ohi meneviä muljahduksia.... kesto ehkä pari minuttia. Tänä vuonna näillä pakkasilla on muljahdellut päivittäin muutamia kertoja kestoltaan paljon pitempiä.

      Hyvä että löysin tälläisen keskustelun jossa on kirjoituksia ja muiden kokemuksia samasesta aiheesta .... En nyt enään ole niin huolissani omasta terveydestäni....lääkäriin kyllä aijon mennä, mutta nyt paremmalla mielellä. Kiitoksia kirjoittajille

    • Rytmihairio1

      Sama homma täällä, olen vasta 22-vuotias nainen. Kärsinyt rytmihäiriöistä melkein 3 vuotta. Tutkittu ekgllä, ultralla ja rasitustestillä pari vuotta sitten.

      Nyt pakkasilla viime päivinä on tuntunut pyöräillessä rytmihäiriöitä. Mieli on alhaalla niiden takia.

    • HVTKIN

      Toivottavasti teillä muillakin on rytmihäiriöt helpottaneet kun ei ole enää niin kovaa pakkasta! Käyn kiropraktikon vastaanotolla muissa asioissa ja satuin mainitsemaan rytmihäiriöistä. Hän sanoi, että epäilee niiden johtuvan rintarangan jumeista. Löysikin yläselästä jumin, jonka hoiti pois. Luulisin silti itse, että taustalla lienee jokin muu syy, tai sitten meillä kaikilla on rintaranka jumissa just pahimpaan pakkasaikaan :D

    • Häjypoika72

      Sama homma täälläkin olen 45 vuotias mies pystyn tekemään pitkiäkin kävelylenkin n10km pakkasella eikä mitään ongelmaa lenkeillessä mutta lenkin jälkeen alkaa muljahdukset rytmihäiriöt ja mitä enemmän pakkasta sitä pahee
      Näin nollakelillä ei mitään ongelmaa

    • pakkasraja

      Yritän lenkkeillä säännöllisesti, mutta pakkanen hankaloittaa. Moottori ei lähde ns käyntiin, kun kylmä ilma osuu kasvoihin. Kasvojen suojauksesta on asiaan iso apu. Yli -15c en lähde lenkille vaikka mieli tekisi. Niissä lämmöissä on jo vaikea suojautua tarpeeksi hyvin.
      Ja ulkoilun jälkeen sauna tekee hyvää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe