Haapaveden kaupungille ?
Kun sitä puuhattiin , päättäjiä harhautettiin menojen suuruuden suhteen.
Kun sitä puuhattiin , päättäjiä harhautettiin menojen suuruuden suhteen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näin tekivät Rytky ja Rantakangas pääosissa. Toki mukana oli melkein koko kepu ja vasuritkin kaikki ( vava ja kokkari). Mitä uutta saatiin? Ei mitään. Meillä oli jäähalli vähäisin kuluin kaupungille, nyt meillä on jäähalli suurin kuluin kaupungille. Jääaika on vähentynyt, kiinnioloaika lisääntynyt. Kurjassa taloustilanteessa kiinnioloaika lisääntyy. Nytkin parhaat lomapyhät, kun lapsilla olisi ollut aikaa luistella, oli halli kiinni. Entäs kesät tulevaisuudessa. Rytky ja Rantakangas saisivat joutua vastuuseen näin vastuuttomasta teosta kaupunkia ja kaupunkilaisia kohtaan. Huskit luistelee, sairaat ja vanhukset kärsii. Heistä ei nämä välitä. Terveydenhuollosta ja koulunkäynnistä revitään kaikki säästöt irti. Edelleenkään nämä vastuuttomat Rytky ja Rantakangas eivät välitä. Sairaanhoito ja opetus kärsii. Siivoojia massairtisanotaan. Ei väliä, kunhan on Rytkyn ja Rantakankaan jäähalli. Jäähalli, mikä ei tuonut mitään uutta Haapavedelle. Meillä oli jäähalli ja nyt meillä on jäähalli. Ainoa ero on että kaupungin menot kasvoivat satojatuhansia. Annetaan siis vanhusten ja sairaitten kuolla ja kärsiä että jäähalli pyörisi.
samanlainen. Keskulaiset on pettäneet äännestäjänsä täysin.
mieli on kurja ja katkera.
kuluja ei ole vieläkään avoimesti kerrottu.
Luistelukeskuksessa avoimuus oli huippua ,
jokaisen vuorokauden sähkökulutkin oli ilmoitustaululla aina näkösällä.
maanantaina . Josko ne lukon löytävät jäähallin oveen ?
ja jäähalli pimenee kuin variksen paska röörisen otassa.
Sairaan miehen sairas aloitus.
Kyllä kiertää jo pahasti traumaattinen pakkomielle tuon aloittajan päässä.
Samoin sinno