Kun Suomimies uhkaa naista raiskauksella

"Toivon, että saat kokea raiskauksen ihmeellisen ihanuuden omakohtaisesti.”

Sain tämän viestin tuntemattomalta mieheltä vähän aikaa sitten. Sitä edelsi kirjeenvaihto turvapaikanhakijoihin liittyviä pelkoja käsitelleestä kolumnistani.

Viestiä lukiessa muistin, millaista oli olla nuori tyttö. Miten ahdistavaa oli, kun tuntemattomat miehet lääppivät ja kuiskivat: ”Paljonko maksaa?” Muistin itsensäpaljastajat ja sen, millaista oli herätä bileiden jälkeen siihen, että tuntematon poika yritti riisua minua. Muistin ystävät, joille kävi pahemmin. Se oli aikaa, jolloin Suomessa asui vain vähän ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Kaikki nuo ahdistelijat ja raiskaajat olivat valkoisia suomalaisia miehiä.

Nyt osa valkoisista miehistä on raivoissaan. Eivät siksi, että nuoria tyttöjä ahdistellaan vaan siksi, että sitä tekevät myös ulkomaalaistaustaiset miehet. Raivo suuntautuu kaikkiin ulkomaalaistaustaisiin miehiin. Raivo suuntautuu myös naisiin, joiden mielestä kaikilla ihmisillä on ihmisoikeudet, myös raiskaajilla. Naisille, jotka sanovat tällaisia asioita ääneen, raivostuneilla miehillä on erityinen rangaistus: nainen pitäisi raiskata.

Jussi Halla-aho toivoi vuonna 2008, että kun ”raiskaukset lisääntyvät joka tapauksessa, raiskatuksi tulisivat oikeat ihmiset eli vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä”.

Sittemmin lähes jokainen nainen, joka on sanonut julkisesti jotain turvapaikanhakijoiden tai maahanmuuttajien ihmisoikeuksista, on saanut viestejä miehiltä, jotka toivovat tämän tulevan raiskatuksi.

Näitä viestejä saavat toimittajat, poliitikot, ihmisoikeusjärjestöjen työntekijät, kansalaisaktivistit. Tapanilan raiskauksen jälkeen viestejä saivat myös nuoret maahanmuuttajataustaiset tytöt, jotka valkoiset miehet uhkasivat raiskata ”kostoksi.” Marraskuussa Anttilan mainoskampanjaa kritisoinut naispuolinen bloggari sai ryöpyn raiskausviestejä.

Tämän lisäksi monet rasismiin tai turvapaikanhakijoihin liittyvien asioiden parissa toimivat ihmiset saavat tappouhkauksia. Vastaanottajan kannalta raiskausviestit eroavat tappouhkauksista yhdellä tavalla. Suomessa harva tietää, millaista on pelätä tulevansa tapetuksi. Seksuaalista väkivaltaa on kokenut hyvin moni nainen.

Raiskausviestit osuvat kipuun, josta lähettäjillä ei ole aavistustakaan. Se on tarkoituskin: raiskaus ja sillä uhkaaminen on ikiaikainen, kulttuurien rajat ylittävä tapa hiljentää nainen. Suomessa uhkailu on paisunut niin laajaksi, että siitä on tullut sananvapauskysymys. Rasismista julkisesti puhuvien naisten on mietittävä, jaksaako ottaa vastaan kuonaryöppyä, joka usein kohdistuu myös läheisiin.

Milloin tästä aiheesta pidetään kriisikokous? Milloin muut miehet kertovat uhkailijoille, että meillä Suomessa kunnioitetaan sananvapautta ja sukupuolten tasa-arvoa?

http://www.maailmankuvalehti.fi/2016/1/nakokulmat/raiskausterveisin-moi
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

" Kun Suomimies uhkaa naista raiskauksella"

Mitä ihmettä otsikoija meinaa otsikollaan? Meinaako suomimiehen, kuten tuosta lauseesta saa käsityksen, uhanneen henk. koht. raiskata?

Tällä otsikolla vain haetaan provosointia ja kärjistetään.

Äänestä
  • Kyllä, suomalaiset miehet ovat lähettäneet viestejä joissa uhkaavat raiskata. Löytyy alkuperäisestä tekstistä.

    Sen lisäksi vielä sitten se perinteinen mamukriitikoiden toivomus että matujen pitää raiskata suvakkihuorat.

    Äänestä

  • Vuikbjjk kirjoitti:

    Kyllä, suomalaiset miehet ovat lähettäneet viestejä joissa uhkaavat raiskata. Löytyy alkuperäisestä tekstistä.

    : http://mvlehti.net/2015/12/01/lukija-raiskaustilastot-kohdalleen/

    Äänestä

  • Vuikbjjk kirjoitti:

    Kyllä, suomalaiset miehet ovat lähettäneet viestejä joissa uhkaavat raiskata. Löytyy alkuperäisestä tekstistä.

    Sen lisäksi vielä sitten se perinteinen mamukriitikoiden toivomus että matujen pitää raiskata suvakkihuorat.

    Näytähän missä.

    Ei kelpaa tuo. Tuostahan saa käsityksen, että suomimies on uhannut itse raiskata suvakin syystä koska suvakki puolustaa mamua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oiotooeioigoe kirjoitti:

"Toivon, että saat kokea raiskauksen ihmeellisen ihanuuden omakohtaisesti.”

Sain tämän viestin tuntemattomalta mieheltä vähän aikaa sitten. Sitä edelsi kirjeenvaihto turvapaikanhakijoihin liittyviä pelkoja käsitelleestä kolumnistani.

Viestiä lukiessa muistin, millaista oli olla nuori tyttö. Miten ahdistavaa oli, kun tuntemattomat miehet lääppivät ja kuiskivat: ”Paljonko maksaa?” Muistin itsensäpaljastajat ja sen, millaista oli herätä bileiden jälkeen siihen, että tuntematon poika yritti riisua minua. Muistin ystävät, joille kävi pahemmin. Se oli aikaa, jolloin Suomessa asui vain vähän ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Kaikki nuo ahdistelijat ja raiskaajat olivat valkoisia suomalaisia miehiä.

Nyt osa valkoisista miehistä on raivoissaan. Eivät siksi, että nuoria tyttöjä ahdistellaan vaan siksi, että sitä tekevät myös ulkomaalaistaustaiset miehet. Raivo suuntautuu kaikkiin ulkomaalaistaustaisiin miehiin. Raivo suuntautuu myös naisiin, joiden mielestä kaikilla ihmisillä on ihmisoikeudet, myös raiskaajilla. Naisille, jotka sanovat tällaisia asioita ääneen, raivostuneilla miehillä on erityinen rangaistus: nainen pitäisi raiskata.

Jussi Halla-aho toivoi vuonna 2008, että kun ”raiskaukset lisääntyvät joka tapauksessa, raiskatuksi tulisivat oikeat ihmiset eli vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä”.

Sittemmin lähes jokainen nainen, joka on sanonut julkisesti jotain turvapaikanhakijoiden tai maahanmuuttajien ihmisoikeuksista, on saanut viestejä miehiltä, jotka toivovat tämän tulevan raiskatuksi.

Näitä viestejä saavat toimittajat, poliitikot, ihmisoikeusjärjestöjen työntekijät, kansalaisaktivistit. Tapanilan raiskauksen jälkeen viestejä saivat myös nuoret maahanmuuttajataustaiset tytöt, jotka valkoiset miehet uhkasivat raiskata ”kostoksi.” Marraskuussa Anttilan mainoskampanjaa kritisoinut naispuolinen bloggari sai ryöpyn raiskausviestejä.

Tämän lisäksi monet rasismiin tai turvapaikanhakijoihin liittyvien asioiden parissa toimivat ihmiset saavat tappouhkauksia. Vastaanottajan kannalta raiskausviestit eroavat tappouhkauksista yhdellä tavalla. Suomessa harva tietää, millaista on pelätä tulevansa tapetuksi. Seksuaalista väkivaltaa on kokenut hyvin moni nainen.

Raiskausviestit osuvat kipuun, josta lähettäjillä ei ole aavistustakaan. Se on tarkoituskin: raiskaus ja sillä uhkaaminen on ikiaikainen, kulttuurien rajat ylittävä tapa hiljentää nainen. Suomessa uhkailu on paisunut niin laajaksi, että siitä on tullut sananvapauskysymys. Rasismista julkisesti puhuvien naisten on mietittävä, jaksaako ottaa vastaan kuonaryöppyä, joka usein kohdistuu myös läheisiin.

Milloin tästä aiheesta pidetään kriisikokous? Milloin muut miehet kertovat uhkailijoille, että meillä Suomessa kunnioitetaan sananvapautta ja sukupuolten tasa-arvoa?

http://www.maailmankuvalehti.fi/2016/1/nakokulmat/raiskausterveisin-moi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu