Miten afrikkalaiset eroavat länsimaalaisista

Toinen afrikkalaisen käytöksen aspekti, jotka liberaalit kykyjensä mukaan yrittävät olla näkemättä, on heidän karmaiseva julmuutensa.

A reviewer of Driving South, a 1993 book by David Robbins:

“Se on kuin massojen kultti, ihmisten jotka muuten näyttävät normaaleilta… Verenhimo herää pienimmästäkin provokaatiosta. Ja he haluavat nähdä kuolemaa, he hurraavat ja haukkuvat niitä, jotka kärsivät, erityisesti jos kärsimykseen kuuluu hidas ja tuskallinen kuolema.” (Citizen [Johannesburg], July 12, 1993, p.6.)

Siinä on jotakin niin sanoinkuvaamattoman pahaa, jotakin niin turmeluksen ylittävää, etteivät ihmisaivot kykene sitä ymmärtämään. Siinä ei ole pelkästään inhimillisen empatian puute, siinä on positiivista ilakointia ihmisen kärsimyksestä, vielä enemmän kun se on “hidasta ja tuskallista”. Voitteko edes kuvitella hurraavanne ja haukkuvanne ihmistä, jolla on niin hirvittäviä tuskia?

South Africa violence

Apartheidin aikana mustat aktivistit tappoivat petturit ja viholliset “kaulapannoilla”. Uhrin kaulan ympärille laitettiin vanha bensalla täytetty rengas, – parempi antaa silminnäkijän kuvailla mitä seuraavaksi tapahtui:

“Bensalla täytetty rengas pistetään kaulaasi ja sytkäri ulottuville… sormet katkaistaan, neuloja työnnetään nenään ja sinua kidutetaan kunnes itse käytät sytkäriä räjäyttääkseesi itsesi.”(Citizen; “SA’s New Nazis,” August 10, 1993, p.18.)

Chicago Tribunen artikkelissa kuvattiin, miten karmaisevalla tavalla hutut tappoivat tutseja Burundin massaverilöylyissä, kuinka he taitoivat “ekstaasissa tappamisen, verenhimossaan, tämä on kaikkein karmivin ajatus. Se menee yli ymmärryksen.” (“Hutu-tappajat tanssivat uhrien veressä, videoesityksiä” Chicago Tribune, September 14, 1995, p.8.)

Kaiken moraalisen käsityksen puute tulee todistettua heidän kuvatessaan rikoksiaan, he luultavasti haluavat tallentaa rikokset jälkipolvia varten.” Nämä ihmiset ovat ylpeitä rikoksistaan.

Vuonna 1993 Etelä-Afrikassa asuva 26-vuotias opiskelija Amy Biehl käytti suurimman osansa ajastaan mustissa kaupungeissa auttaen mustia ihmisiä. Yhtenä päivänä kun hän oli viemässä kolme afrikkalaista ystävää koteihinsa, nuoret mustat pysäyttivät auton, repivät hänet ulos ja tappoivat hänet, koska hän oli valkoinen.

Eteläafrikkalainen tuomari Rex van Schalkwyk muistelee tappajien oikeudenkäyntiä: “Tappajien tukijoukot purskahtivat nauruun, kun yksi todistaja kertoi, kuinka pahoinpidelty nainen huusi tuskissaan. Tämänkaltaista käyttäytymistä on mahdoton selittää järkevän mielenlaadun omaaville.” (pp. 188-89.)

Olen pitkään epäillyt, että raiskaus Afrikassa on erilaista kuin muualla. Newsweek vahvisti asian:

“Kolmen vuoden tutkimuksen jälkeen [Johannesburg] … yli puolet nuorista haastateltavista – sekä miehistä että naisista – uskoivat, että tuntemansa ihmisen pakottaminen seksiin ei ole seksuaalista väkivaltaa…” (Tom Masland, “Breaking The Silence,” Newsweek, July 9, 2000.)

Eli useat mustat eivät pidä raiskausta häpeämisen arvoisena asiana.

Mustafa Nur 2

Zulun sanakirjassa raiskaus kuvataan seuraavanlaisesti: “1. toimia nopeasti; … 2. olla ahne. 3. ryöstää tavaroita pakolla.” Ei pienintäkään viittausta seksuaaliseen toimintaan!

Guardianin artikkelissa joukkoraiskauksista nuori musta nainen sanoi: “Juttu on siinä, etteivät mustat miehet koe raiskauksena sitä, että meitä pakotetaan. Heille se on pelkkää nautintoa.” (Rose George, “They Don’t See it as Rape. They Just See it as Pleasure for Them,” June 5, 2004.)

Myös mustat amerikkalaiset näyttävät jakavan saman käsityksen, he käyttävät usein joukkoraiskauksesta nimitystä “junan ajamista.” (Nathan McCall, Makes Me Wanna Holler, Vintage Books, 1995.)

Jos afrikkalaisten käsitys raiskauksesta on niin kaukana totuudesta, mikähän mahtaa olla heidän ajatuksensa romanssista tai rakkaudesta.

Afrikkalaiset eivät ymmärrä, mitä töykeys tarkoittaa, koska he eivät osaa asettaa itseään toisen asemaan. Se, mitä me kutsumme töykeäksi, on heille normaalia, eli toisin sanoen ei töykeätä.

Walt Harrington, valkoinen liberaali, joka on naimisissa mulatin kanssa, tunnusti yllättäen kirjassaan Crossings: A White Man’s Journey Into Black America:

“Huomaan pienen auton… kaukana. Yhtäkkiä jätesäkki lentää ulos ikkunasta… Luulen, lyön vetoa, että he ovat mustia. Vuosien aikana olen huomannut, että mustat roskaavat enemmän kuin valkoiset. Vihaan myöntää tämän, koska se on ennakkoluuloista. Mutta kun ohitan auton, huomaan, että refleksini oli oikeassa – he olivat mustia.

“[Kun ajan McDonaldsin autokaistalle näen, että edessäni on auto, missä on neljä mustaa. Taas kerran mieleni laskeskelee alitajuisesti: Tulemme istumaan tässä ikuisuuden sillä aikaa, kun nuo ihmiset päättävät mitä tilata. Herranen aika, minun lapseni ovat puoliksi mustia! Me odotamme, odotamme ja odotamme. Jokainen heistä nojasi ulos ikkunasta ja tilasi erikseen. Tilausta muutettiin useita kertoja. Me istuimme ja istuimme ja minä pudistelin päätäni.” (pp. 234-35.)

Afrikkalaisilla on myös tapana roskata. Valkoiset eivät roskaa

Afrikkalaisilla on myös tapana roskata. Valkoiset eivät roskaa, koska ajattelevat, “mitä tapahtuisi jos kaikki heittäisivät roskia ympärilleen, siitä tulisi sotkua, joten ei pidä roskata!”

Amerikkalaisten mustien ÄO on 85, mikä on 15 pistettä enemmän kuin afrikkalaisten ÄO 70.

Amerikkalaisilla mustilla on hämmästyttävän samanlaisia piirteitä kuin afrikkalaisilla on: alhainen matemaattinen kyky, vähentynyt abstraktinen järkeily, korkeat rikostilastot, eivät ajattele pidemmälle, töykeys, roskaaminen, jne.

—

Gedaliah Braun on filosofian tohtori ja hän on kirjoittanut kirjan “Rasismi, syyllisyys, itseviha ja itsepetos”. Kirja on ostettavista PDF-muodossa AmRen.com -sivustolta.

https://whitelocust.wordpress.com/morality-and-abstract-thinking-how-africans-may-differ-from-westerners/

Jutun käänsi MV-lehdelle NeverCryWolf

Kimeeri ville jengeineen saanut ostettua taas pössyä vihaamiltansa tummilta ja päästäneet kieroon kasvaneiden mieltensä pimeät kätköt ääneen.