Ylikuormamaksut kolminkertaistuvat vuodenvaihteess

Ylikuormamaksut kolminkertaistuvat vuodenvaihteessa
Julkaistu 30.12.2015
Ylikuorman kuljettamisesta määrättävä ylikuormamaksu kolminkertaistuu vuoden 2016 alusta.
Maksu määrätään ajoneuvon sallitun kokonaismassan ylittävästä massasta. Maksujen tarkoituksena on estää ylikuormia tavarankuljetuksissa. Ylikuormat vääristävät kilpailua sekä rapauttavat tiestöä ja erityisesti siltoja. Maksujen tarkoitus on eliminoida ylikuormasta saatava hyöty.
Tähän asti maksu on ollut jokaiselta ylityksen täydeltä sadalta kilolta 10 euroa, jokaiselta 2 000 kiloa ylittävältä sadalta kilolta 30 euroa ja jokaiselta 4 000 kiloa ylittävältä sadalta kilolta 40 euroa. Tammikuun alusta alkaen vastaavat summat ovat 30, 90 ja 120 euroa. Korotus vastaa kuorma-autoliikenteen kustannustason nousua.
Tänään 30.12. presidentin esittelyssä vahvistettu lainmuutos liittyy hallituksen päättämiin julkisen talouden välttämättömiin sopeutustoimiin. Korotuksen jälkeen valtiolle arvioidaan kertyvän ylikuormamaksuista vuosittain yhteensä noin 1,1 miljoonaa euroa, josta lisätuloa tähänastiseen verrattuna on noin 730 000 euroa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nytrappaa kirjoitti:

Ylikuormamaksut kolminkertaistuvat vuodenvaihteessa
Julkaistu 30.12.2015
Ylikuorman kuljettamisesta määrättävä ylikuormamaksu kolminkertaistuu vuoden 2016 alusta.
Maksu määrätään ajoneuvon sallitun kokonaismassan ylittävästä massasta. Maksujen tarkoituksena on estää ylikuormia tavarankuljetuksissa. Ylikuormat vääristävät kilpailua sekä rapauttavat tiestöä ja erityisesti siltoja. Maksujen tarkoitus on eliminoida ylikuormasta saatava hyöty.
Tähän asti maksu on ollut jokaiselta ylityksen täydeltä sadalta kilolta 10 euroa, jokaiselta 2 000 kiloa ylittävältä sadalta kilolta 30 euroa ja jokaiselta 4 000 kiloa ylittävältä sadalta kilolta 40 euroa. Tammikuun alusta alkaen vastaavat summat ovat 30, 90 ja 120 euroa. Korotus vastaa kuorma-autoliikenteen kustannustason nousua.
Tänään 30.12. presidentin esittelyssä vahvistettu lainmuutos liittyy hallituksen päättämiin julkisen talouden välttämättömiin sopeutustoimiin. Korotuksen jälkeen valtiolle arvioidaan kertyvän ylikuormamaksuista vuosittain yhteensä noin 1,1 miljoonaa euroa, josta lisätuloa tähänastiseen verrattuna on noin 730 000 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu