Kotimaiset RAHOITUSLAITOKSET. Luettele ne (haans)

Svt

Kerätäämpä tähän avaukseen KOTIMAISET rahoituslaitokset.
Autan ohjeistamalla fivan määritelmät


Talletuspankin ja luottoyhteisön toiminta edellyttää toimilupaa

Talletuspankki ja luottoyhteisö ovat luottolaitoksia. Ne voivat vastaanottaa yleisöltä takaisinmaksettavia varoja ja käyttää niitä edelleen esimerkiksi luottojen myöntämisen. Toiminta edellyttää luottolaitoslain perusteella myönnettyä toimilupaa.

Talletuspankki on luottolaitos, jolla on yksinoikeus vastaanottaa yleisöltä talletuksia. Talletuksella tarkoitetaan takaisinmaksettavia varoja, jotka ovat kokonaan tai osittain korvattava talletussuojarahaston varoista. Talletuspankki voi harjoittaa myös muuta laissa säädettyä luottolaitostoimintaa. Toimiluvan saaneita suomalaisia talletuspankkeja on yhteensä yli 240.
Luottoyhteisö on luottolaitos, joka voi vastaanottaa yleisöltä muita takaisinmaksettavia varoja kuin talletuksia. Luottoyhteisöjä voivat olla esimerkiksi rahoitusyhtiöt sekä kiinnitysluottopankit. Suomen markkinoilla toimii tällä hetkellä kahdeksan kotimaista luottoyhteisöä.
Rahoituslaitokset eivät tarvitse toimilupaa

Rahoituslaitoksella tarkoitetaan yritystä, joka ei ole luottolaitos ja joka pääasiallisena toimintanaan harjoittaa luotonantoa, rahoitusleasing-toimintaa tai muuta rahoitustoimintaa. Rahoituslaitos ei voi ottaa vastaan talletuksia tai muita takaisinmaksettavia varoja yleisöltä eikä harjoittaa muuta varainhankintaa. Monet asiakkaille luottoja tarjoavat rahoitusyhtiöt ovat rahoituslaitoksia. Rahoituslaitos ei tarvitse toiminnalleen toimilupaa.

NO NIIN, olisiko tarjolla ehdokkaita. Varmoja sellaisia.

13

545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Svt
    • Svt
      • Svt

        NORDEa EI ole suomalainen rahoituslaitos tai pankki.

        Siispä suomenpankin tilastossa velkamäärät eivät kerro kuin OSA-totuuden matin ja maijjan velkavastuista.

        Mikä toinen suuri pankki EI ole "suomalainen" rahoituslaitos eikä siis senkään osalta matin ja maijjan velat ole suomenpankin tilastoissa ?


      • Anonyymi
        Svt kirjoitti:

        NORDEa EI ole suomalainen rahoituslaitos tai pankki.

        Siispä suomenpankin tilastossa velkamäärät eivät kerro kuin OSA-totuuden matin ja maijjan velkavastuista.

        Mikä toinen suuri pankki EI ole "suomalainen" rahoituslaitos eikä siis senkään osalta matin ja maijjan velat ole suomenpankin tilastoissa ?

        Nordeasta en tiedä mutta https://rahoituslaitos.fi on ainakin nimensä mukaisesti Rahoituslaitos


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nordeasta en tiedä mutta https://rahoituslaitos.fi on ainakin nimensä mukaisesti Rahoituslaitos

        ""Pohjoismaiden suurin pankki Nordea muutti maanantaiaamuna Suomeen. Pankin juridinen kotipaikka ja pääkonttori siirtyivät Tukholman keskustasta Helsingin Vallilaan.""

        Nordean taseen vekkulat on siis viimekädessä suomalaisten vastuulla, siis ruotsalaistenkin.
        ¨Siirto matin ja maijjan vastuulle tapahtui 2018.

        Mutta avauksen idea lienee selventää, millaisessa Velka-suossa matti ja maijja nykyään ovat.
        t. svt


    • yksi_ylitse_muiden

      Pässinmunapankki eli OP.

      • kusettajat_asialla

        Aivan oikein. YLIVOIMAISESTI suurin "suomalainen" pankki, luotto- ja rahoituslaitos. Silti esim. Nordeaa huomattavasti pienempi.

        Ja silloin suomen pankin ja Eddie-Edwardsin velkatilastot menevät tietenkin uusiksi, kun puhutaan matin ja maijjan velkojen kokonaismääristä !
        Vai mitä rotta ja kusettaja knit.


      • härre_gud

      • nyt_silmätkii

      • sesuuristi

        euro suomen taloushistorian suurin PUHALLUS....

        EURO on suomen taloushistorian SUURIN PUHALLUS ...



        www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=18075025

        4.5.2015 - 10 viestiä - ‎4 tekijät
        EURO on suomen taloushistorian SUURIN PUHALLUS. Edes 1991 porvhallitus ei kyennyt moi Politiikka.

        (SENSUROITU, ymmärrät kyllä miksi ....)


    • kusettajat_kähmivät
      • katoaako_motivaatio

        Ehdotan, että jatketaan salailua.

        Muuten saattaa sopulilta kadota työmotivaatijo kokonaan.
        Porrrrrvarillehan pitäsi nyt kiihkeästi raataa rahaa kasaan....


      • selvä_peli

        Ilmankos porrrrvari toi maahan rajusti MAMUja. Ne pannaan nyt töihin palkkoja POLKEMAAN ja matti ja maijja kortistoja koristamaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      23
      3163
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      196
      2854
    3. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      171
      1851
    4. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      258
      1504
    5. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      110
      1273
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      46
      1160
    7. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      1037
    8. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      153
      1006
    9. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      32
      934
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      824
    Aihe