Koomikko Kivi
Pohjoinen psykonautti nautti ja tarinoi.
PERJANTAI 8. TAMMIKUUTA 2016
Miten minusta tuli suvakki?
Olin ennen maahanmuuttokriitikko.
Äänestin perussuomalaisia. Luin Jussi Halla-ahon blogeja ja siteerasin niitä nettikeskusteluissa. Pelottelin ihmisiä maahanmuutolla Facebookissa. Pidin islamia läntisen maailman suurimpana uhkana ja olin varma siitä, että suomalaisen ihmisen etu on aina lähtökohtaisesti jonossa ennen ulkomaalaistaustaisen etua.
Nykyään asiat ovat toisin. Minua kutsutaan nettikeskusteluissa suvakiksi. Kritisoin äänekkäästi perussuomalaisten, maahanmuuttokriitikoiden, ulkomaalaisvastaisten ja rasistien näkemyksiä. Puhun inhimillisen näkökulman puolesta ja pyrin pakolaiskriisin keskellä muistuttamaan jengiä siitä, että myös turvapaikanhakijat ovat ihmisiä.
Takinkäännöksihän tällaista sanotaan, jos lytätä halutaan. Silmien ummistamiseksi, vaaleanpunaisten lasien ostamiseksi, punavihermädättymiseksi. Isänmaanpetturuudestakin joku mielessään puhuu.
Maltillisempaa ehkä kiinnostaa kuulla, miten tällainen iso muutos ihmisessä etenee ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Kerron.
Maahanmuutosta ja sen problematiikasta kiinnostumiseen ei kohdallani vaikuttanut mikään ulkomaalaisen kohtaamiseen liittyvä negatiivinen tilanne tai vastaava traumatisoiva tekijä. Olin itse asiassa aika erikoista tarttumapintaa maahanmuuttokriittisyydelle: 25-vuotias vasemmalle kallellaan oleva journalistiopiskelija, joka oli reissannut useamman kesän pitkin maailmaa - siis ihan toisenlainen tyyppi kuin se ihmisjäte jollaiseksi Jari Tervo kolumnissaan maahanmuuttovastaiset laiskuuttaan ja vihaansa yksinkertaisti. Toki mieleni maaperä oli hedelmällinen ulkomaalaisiin kohdistuvalle epäluulolle: Ylivieskassa varttuneena kontaktit maahanmuuttajiin olivat olleet käytännössä olemattomat, joten minulle oli helppo myydä mielikuva vaarallisesta ihmismassasta, joka on ihan kohta tulossa viemään kaiken.
Toimittajanalkuna olin kiinnostunut maailmasta, halusin kertoa siitä totuuden, penkoa näkyville sen mikä oli piilotettu kulisseihin - minulla oli sellainen olo, että maailmassa oli jokin pielessä, mutta minulle ei ollut vielä kerrottu mikä se on. Ja sitten löysin ensimmäiset tiedot maahanmuuttokriittisyydestä - ja maailmankuvani koki jonkinlaisen murroksen. Huomasin, että oli olemassa valtava määrä tietoa, jota ei kerrottu muulle maailmalle - melkein kuin salaliitto, jota saisin olla paljastamassa.
Tuohon kokemukseen liittyy paljon samaa tunnemaailman kokemista ja ajatuksia kuin uskoontulemiseen (josta minulla on myös kokemusta kristinuskon puolelta): oikean ja salatun tiedon vastaanottaminen, taisteluun pahaa vastaan käyminen ja samanmielisten tuki ympärillä olivat elämänsä suuntaa etsivälle nuorelle mielelle niin voimakas paukku, että olin välittömästi myyty. Data näytti niin vakuuttavalta ja perustelut hyviltä. Oli kuin minulle olisi uskottu pala salatusta todellisuudesta ja olin erittäin onnellinen, kun pääsin siihen käsiksi: halusin kertoa siitä mahdollisimman monelle ja suhtaudun erittäin negatiivisesti ihmisiin, jotka eivät suostuneet näkemään minun totuuttani. Olin käännyttänyt itseni häkellyttävän nopeasti.
Tämä voimakas kokeminen on asia, johon maahanmuutto- ja rasismikeskustelussa kiinnitetään aivan liian vähän huomiota: mikä on se kokemus, joka yhtäkkisesti saa ihmisen suhtautumaan vieraaseen kulttuuriin ja sen edustajiin lähtökohtaisen negatiivisesti? On liian helppoa lytätä kaikki ulkomaalaisvastaiset vähä-älyisiksi reppanoiksi ja luusereiksi: normaaliälyinen yksilökin voi nopeasti alkaa uskomaan sopivassa tilanteessa täysin irrationaalisiin asioihin, olkoon se sitten somalin pelko tai yksisarvisen parantava voima.
Uskon, että vastaus maahanmuuttovastaisuuden nousun syihin löytyy samasta suunnasta kuin salaliittoteorioiden suosion avaimet: epäluottamuksesta mediaa ja vallanpitäjiä kohtaan, medialukutaidon puutteesta, disinformaation huikeasta määrästä ja ihmisten irrallisuuden tunteesta suhteessa yhteiskuntaan. Nämä olivat ainakin omalla kohdallani niitä tekijöitä, jotka veivät minua maahanmuuttovastaiseen suuntaan. Uskoin, että juuri maahanmuuttovastainen tieto on oikeaa tietoa ja sitä pimitetään kansalta - mutta minä ja nettitoverini olimme totuuden tiellä, oikealla tiellä.
Maahanmuuttovastainen ihminen ajattelee usein tekevänsä hyvin ja oikein. Näin ainakin itse koin. Ajattelin, että kansalta pimitetään tietoa maahanmuuton haittapuolista. Halusin auttaa ja saattaa tuon tiedon mahdollisimman monen ulottuville, varoittaa heitä uhkaavasta vaarasta. Olin tarkoitusperissäni täysin vilpitön: kyse ei oman pääni mukaan ollut siitä, että olisin halunnut tehdä tietylle ihmisryhmälle pahaa vaan sitä, että halusin suojella toista ihmisryhmää.
Ja tässä törmätään maahanmuuttovastaisuuden mielestäni suurimpaan ongelmaan, jolle itsekin sokeuduin: tietyn ihmisryhmän edes kuvitteellinen suojeleminen ei onnistu, ellei ole olemassa jonkinlaista vastapuolta, vihollista, jolta omaa viiteryhmää suojellaan.
Pohjoinen psykonautti nautti ja tarinoi.
PERJANTAI 8. TAMMIKUUTA 2016
Miten minusta tuli suvakki?
Olin ennen maahanmuuttokriitikko.
Äänestin perussuomalaisia. Luin Jussi Halla-ahon blogeja ja siteerasin niitä nettikeskusteluissa. Pelottelin ihmisiä maahanmuutolla Facebookissa. Pidin islamia läntisen maailman suurimpana uhkana ja olin varma siitä, että suomalaisen ihmisen etu on aina lähtökohtaisesti jonossa ennen ulkomaalaistaustaisen etua.
Nykyään asiat ovat toisin. Minua kutsutaan nettikeskusteluissa suvakiksi. Kritisoin äänekkäästi perussuomalaisten, maahanmuuttokriitikoiden, ulkomaalaisvastaisten ja rasistien näkemyksiä. Puhun inhimillisen näkökulman puolesta ja pyrin pakolaiskriisin keskellä muistuttamaan jengiä siitä, että myös turvapaikanhakijat ovat ihmisiä.
Takinkäännöksihän tällaista sanotaan, jos lytätä halutaan. Silmien ummistamiseksi, vaaleanpunaisten lasien ostamiseksi, punavihermädättymiseksi. Isänmaanpetturuudestakin joku mielessään puhuu.
Maltillisempaa ehkä kiinnostaa kuulla, miten tällainen iso muutos ihmisessä etenee ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Kerron.
Maahanmuutosta ja sen problematiikasta kiinnostumiseen ei kohdallani vaikuttanut mikään ulkomaalaisen kohtaamiseen liittyvä negatiivinen tilanne tai vastaava traumatisoiva tekijä. Olin itse asiassa aika erikoista tarttumapintaa maahanmuuttokriittisyydelle: 25-vuotias vasemmalle kallellaan oleva journalistiopiskelija, joka oli reissannut useamman kesän pitkin maailmaa - siis ihan toisenlainen tyyppi kuin se ihmisjäte jollaiseksi Jari Tervo kolumnissaan maahanmuuttovastaiset laiskuuttaan ja vihaansa yksinkertaisti. Toki mieleni maaperä oli hedelmällinen ulkomaalaisiin kohdistuvalle epäluulolle: Ylivieskassa varttuneena kontaktit maahanmuuttajiin olivat olleet käytännössä olemattomat, joten minulle oli helppo myydä mielikuva vaarallisesta ihmismassasta, joka on ihan kohta tulossa viemään kaiken.
Toimittajanalkuna olin kiinnostunut maailmasta, halusin kertoa siitä totuuden, penkoa näkyville sen mikä oli piilotettu kulisseihin - minulla oli sellainen olo, että maailmassa oli jokin pielessä, mutta minulle ei ollut vielä kerrottu mikä se on. Ja sitten löysin ensimmäiset tiedot maahanmuuttokriittisyydestä - ja maailmankuvani koki jonkinlaisen murroksen. Huomasin, että oli olemassa valtava määrä tietoa, jota ei kerrottu muulle maailmalle - melkein kuin salaliitto, jota saisin olla paljastamassa.
Tuohon kokemukseen liittyy paljon samaa tunnemaailman kokemista ja ajatuksia kuin uskoontulemiseen (josta minulla on myös kokemusta kristinuskon puolelta): oikean ja salatun tiedon vastaanottaminen, taisteluun pahaa vastaan käyminen ja samanmielisten tuki ympärillä olivat elämänsä suuntaa etsivälle nuorelle mielelle niin voimakas paukku, että olin välittömästi myyty. Data näytti niin vakuuttavalta ja perustelut hyviltä. Oli kuin minulle olisi uskottu pala salatusta todellisuudesta ja olin erittäin onnellinen, kun pääsin siihen käsiksi: halusin kertoa siitä mahdollisimman monelle ja suhtaudun erittäin negatiivisesti ihmisiin, jotka eivät suostuneet näkemään minun totuuttani. Olin käännyttänyt itseni häkellyttävän nopeasti.
Tämä voimakas kokeminen on asia, johon maahanmuutto- ja rasismikeskustelussa kiinnitetään aivan liian vähän huomiota: mikä on se kokemus, joka yhtäkkisesti saa ihmisen suhtautumaan vieraaseen kulttuuriin ja sen edustajiin lähtökohtaisen negatiivisesti? On liian helppoa lytätä kaikki ulkomaalaisvastaiset vähä-älyisiksi reppanoiksi ja luusereiksi: normaaliälyinen yksilökin voi nopeasti alkaa uskomaan sopivassa tilanteessa täysin irrationaalisiin asioihin, olkoon se sitten somalin pelko tai yksisarvisen parantava voima.
Uskon, että vastaus maahanmuuttovastaisuuden nousun syihin löytyy samasta suunnasta kuin salaliittoteorioiden suosion avaimet: epäluottamuksesta mediaa ja vallanpitäjiä kohtaan, medialukutaidon puutteesta, disinformaation huikeasta määrästä ja ihmisten irrallisuuden tunteesta suhteessa yhteiskuntaan. Nämä olivat ainakin omalla kohdallani niitä tekijöitä, jotka veivät minua maahanmuuttovastaiseen suuntaan. Uskoin, että juuri maahanmuuttovastainen tieto on oikeaa tietoa ja sitä pimitetään kansalta - mutta minä ja nettitoverini olimme totuuden tiellä, oikealla tiellä.
Maahanmuuttovastainen ihminen ajattelee usein tekevänsä hyvin ja oikein. Näin ainakin itse koin. Ajattelin, että kansalta pimitetään tietoa maahanmuuton haittapuolista. Halusin auttaa ja saattaa tuon tiedon mahdollisimman monen ulottuville, varoittaa heitä uhkaavasta vaarasta. Olin tarkoitusperissäni täysin vilpitön: kyse ei oman pääni mukaan ollut siitä, että olisin halunnut tehdä tietylle ihmisryhmälle pahaa vaan sitä, että halusin suojella toista ihmisryhmää.
Ja tässä törmätään maahanmuuttovastaisuuden mielestäni suurimpaan ongelmaan, jolle itsekin sokeuduin: tietyn ihmisryhmän edes kuvitteellinen suojeleminen ei onnistu, ellei ole olemassa jonkinlaista vastapuolta, vihollista, jolta omaa viiteryhmää suojellaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
idealisti suvakit, sdp naiset voisivat uhrata omat lapsensa pakolais turistien suvaitsevuus kotoutus raiskaus uhreiksi.
Itse lepakko king, tarja halonen ehdottaa, että kansalaiset voi antaa kotoutus raiskaus luvan.
Ja suomalaisista ei niin väliä, kunhan pakko monikulttuuri idealismi toteutuu.
Sipilä vois antaa omakotitalonsa lisäksi omat tyttärensä pedarimuhammettimiehien käyttöön..niin tietäis miltä se tuntuu.
Julkaise Facebookissa. Tulee jakoja.
Kiitos, mutta en ole veisbookissa!