Mikä lintu?

Eilen päivysti pihapiirin isossa männyssä koukkunokkainen tilhen kokoinen lintu. Maha kauniin oranssinkeltainen ja muutoin olemus myös selkäkin aika vaalea, vähän mustia höyheniä siellä täällä. Netin kuvista päätellen ei voi olla tilhi, varpushaukka jne. Lähti lentoon kun vein ulos pikkulinnuille ruokaa, joita sekin näkyi tuijottavan. Pikkulinnut ei uskaltaneet tulla siksi pihaan ja sirittivät iloisesti linnun säikähdettyä minua ja poistuessa paikalta. Alta siivet olivat melkein valkoiset, mutta muutama poikittainen mutkitteleva juova näkyi siipien keskivaiheilla alta päin. Nokka tosiaan vaikutti käyrältä ja vahvalta ja lintu tanakalta ja hitaalta. Ei kai se pulukaan ollut, koska pihalinnut siihen reagoi?
31047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aika laajalti haarukoit niitä näköislajeja ... tilhi, varpushaukka, pulu, jne. Puutu enää kuin närhi, rastas ja töyhtöhyyppä.

Äänestä
  • Ei siis tosiaan mikään näistä netin kuvien perusteella. Höyhenpeite oli irtonaisempi, ei sileä. Pää lähes valkoinen, hiukan irtohöyheninen, isohko noihin mainittuihin lintuihin verrattuna. Selkäpuoli ja koko lintu laajaa keltaisenoranssia rintaa lukuun ottamatta lähes valkoinen, no joitain vaalean harmaita ja pieniä mustia höyheniä seassa. Lentoon lähdössä siivet pitkät tasaisen leveät, kärjet siis melko tylpät, mutta ehkä vinoon, piti niitä lähes suoriksi ojennettuina. Ei heiluttanut voimakkaasti ylös ja alas. Lentoonlähdössä nopeus näytti aika hitaalta. Pulullakin sileämpi höyhenpeite ja pienempi pää.

    Äänestä

  • Olikauniinvärinen kirjoitti:

    Ei siis tosiaan mikään näistä netin kuvien perusteella. Höyhenpeite oli irtonaisempi, ei sileä. Pää lähes valkoinen, hiukan irtohöyheninen, isohko noihin mainittuihin lintuihin verrattuna. Selkäpuoli ja koko lintu laajaa keltaisenoranssia rintaa lukuun ottamatta lähes valkoinen, no joitain vaalean harmaita ja pieniä mustia höyheniä seassa. Lentoon lähdössä siivet pitkät tasaisen leveät, kärjet siis melko tylpät, mutta ehkä vinoon, piti niitä lähes suoriksi ojennettuina. Ei heiluttanut voimakkaasti ylös ja alas. Lentoonlähdössä nopeus näytti aika hitaalta. Pulullakin sileämpi höyhenpeite ja pienempi pää.

    Käpylintuhan se vaan oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olikauniinvärinen kirjoitti:

Eilen päivysti pihapiirin isossa männyssä koukkunokkainen tilhen kokoinen lintu. Maha kauniin oranssinkeltainen ja muutoin olemus myös selkäkin aika vaalea, vähän mustia höyheniä siellä täällä. Netin kuvista päätellen ei voi olla tilhi, varpushaukka jne. Lähti lentoon kun vein ulos pikkulinnuille ruokaa, joita sekin näkyi tuijottavan. Pikkulinnut ei uskaltaneet tulla siksi pihaan ja sirittivät iloisesti linnun säikähdettyä minua ja poistuessa paikalta. Alta siivet olivat melkein valkoiset, mutta muutama poikittainen mutkitteleva juova näkyi siipien keskivaiheilla alta päin. Nokka tosiaan vaikutti käyrältä ja vahvalta ja lintu tanakalta ja hitaalta. Ei kai se pulukaan ollut, koska pihalinnut siihen reagoi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu