voisitko selittää?
roos.....--..
nAISELLE112
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
miksi välität musta?
Etkö koe olevasi välittämisen arvoinen?
Ehkä muistutat häntä luonteeltasi, olemukseltasi jotain hänelle rakasta/tärkeää ihmistä jolloin hän kokee sinutkin samankaltaisena. Vai oletko tehnyt hänen hyväkseen, jotain sellaista, jonka vuoksi hän pitää sinusta? Oletteko olleet seksisuhteessa? Se usein saa naiset varsinkin ihastumaan. Oletteko samanlaisia, niin kuin sielunsukulaisia? Silloin monesti kahden ihmisen välille muodostuu side, jonka varsinkin herkemmät ihmiset tuntevat vahvemmin. Voihan tietysti olla, että on vain ihastunutkin, jos ette vielä tunne paremmin toisianne.
Onko sillä lopulta väliä? Ei välittäviä ihmisiä varmaan koskaan liikaa ole. Joskus voi olla niinkin, että välittää jostain ihmisestä tosi paljon, mutta kun syytä kysytään, ei osaa itsekään kertoa miksi. Eikä välttämättä halua tällöin edes suhdetta siihen ihmiseen koska pelkästään se toisen olemassa olo tekee onnelliseksi.
"Ehkä muistutat häntä luonteeltasi, olemukseltasi jotain hänelle rakasta/tärkeää ihmistä jolloin hän kokee sinutkin samankaltaisena. "
- No hyi vttu. Ei todellakaan muistuta. Pikemminkin ämmä on unelmien protoryypin täydellinen vastakohta eli totaalinen turn off, johon en koskisi kepilläkään! Kertoohan se jo paljon ihmisestä kuinka pieni äo kun tänne raapustelee 5-vuotiaan tasolla olevia provoja ja rääkyy huomiota itselleen.
"Vai oletko tehnyt hänen hyväkseen, jotain sellaista, jonka vuoksi hän pitää sinusta?"
- Päinvastoin. Hyvin typerällä käytöksellään varmistaa kyllä, että hänestä ei todellakaan pidetä.
"Oletteko olleet seksisuhteessa?"
- Hyi vttu. Älä unta näe! Tuolle ämmälle en antaisi koskaan, vaikka maksaisi miljardin! Hyi stna. Ei tulisi edes mieleenkään.
"Se usein saa naiset varsinkin ihastumaan."
- No, ei todellakaan saa. Olet aivan pihalla kuin lumiukko jos tuollaisia kuvittelet.
"Oletteko samanlaisia, niin kuin sielunsukulaisia?"
- No, ei todellakaan olla. Olemme täysin vastakohtia toisillemme. Tästä huolimatta hän kuvittelee sairaassa mielessään, että olemme sielunsisaria. Kuten huomaatte, hän kuvittelee aika paljon itsestään liikoja.
"Voihan tietysti olla, että on vain ihastunutkin, jos ette vielä tunne paremmin toisianne."
- Älä unta näe! En todellakaan! Hyi helvetti. En ikinä ole ollut tuohon ihastunut, enkä ikinä tule olemaankaan.
"Onko sillä lopulta väliä?"
- No tottakai on väliä. Jos ämmä on saanut pakit, eikä hyväksy sitä ja kuvittelee itsestään liikoja, roikkuu ja vainoa vuositolkulla, niin täytyy aika mielenterveysongelmainen tapaus olla kyseessä.
"oskus voi olla niinkin, että välittää jostain ihmisestä tosi paljon, mutta kun syytä kysytään, ei osaa itsekään kertoa miksi."
- Joskus se välittäminen ja ihastuminen on täysin yksipuolista. Joskus sitä ei vaan halua ikinä myöntää itselleen, että on tullut jätetyksi tai kiinnostus on aina ollut yksipuolista eikä hän välitä tipan tippaa.
Kirjoitatpa sekavasti. Välillä itsestäsi ja välillä naisen muodossa. Jos nainen on sinusta noin vastenmielinen, miksi suot noin paljon ajatuksia hänelle ja kirjoitat täällä hänestä? Katkerako olet?
Itse oletin aloittajan olleen mies ja kyse siis hänestä.
Voi voi kun naiset anna pillua tuollaiselle pipi/piripäälle. Voi voi kun et kelpaa. Ruikuti ruikuti, yhyy yhyy.
Voi voi kun ei ne naiset susta välitä, vaikka kuinka yrittäisit provota. Voi voi kun et ole suosittu. Kukaan ei välitä susta, yhyy yhyy!