Likaisuus on tervettä. News 2000

vihalintu

Liiallinen pesu on sairasta.
Ihminen ei maistu, ei tuoksu eikä muuta.
Jokaisella on oma tuoksunsa, joka on erityinen ja mielenkiitoinen.
Haistelemalla sitä voikin oppia suurenmoisen määrän siitä, mistä me tykätään toisessa ihmisessä.

Nykyiset naiset, joilla on paljon pestävää käyttävät suuria määriä pesuaineita. Parfyymiteollisuus tekee liikevoittoa, mutta nainen voi saada vaurioita.
Moni kemiatuote on myrkyllinen.

Mielestäni kaunis nainen on luonnollinen.
Tälläntyneesta naisesta puuttuu alkuperä, eikä sellaisen naisen kanssa puhuta,
koska silloin valehdellaan.
Jotenkin naisen arvo alenee.

Toivon että tätä kirjoitettuani supolaiset eivät taas sekoaa, koska he ovatkin
jahtaneet minua.
He ratkaisevat elämäni.
Suomessa tapetaan ihmisiä.
Ihminen joutuu heräämään rankempaan todellisuuteen.
Supolaisten aika moni olettamus on vanhaa.
Se ei ole eduksi Suomelle.
Alhaisinta on lapsiin kohdistuva valtion terrorismi.
Herää nainen tähän vääryyteen aioissa ennen kuin itse joudut siihen.

Jostakin syystä nainen väheksyy luonnollisuutensa.
Se ei tee hänestä kaunista ja valehtelu vaikeuttaa parisuhdetta.

Joskus pierukin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ylächakrojen ihmiset eivät kestää likaa.
Yleensä he ovat ylipesijöitä ja siihen asti, että syntyy sairauksia.
Alempien chakrojen ihmiset kestävät likaa ja saavat hyötyä siitä.

Likaisuus on eduksi.
Sairaalan miljöö on aika sairastuttavaa.
Mitäköhän ihmiselle tapahtuu 30 vuoden kuluttua samalla menolla?

Kysyin aikaisemmin Seinäjoella, että haluaako minua vihaava henkilö niin kuin tapella? Koska ahdistelua oli jatkunut non stoppina ja kyseessä olivat kaupungin tekijät ja lojaalit eunukit sekä doping-väkivalta-sekopäät, niin ketään ei tullut. Minua kuitenkin ehkäpä vielä tallataan, vaikka en tiedä miksi kerroin tätä tähän osioon peseytymisestä. Kun lapselleni tapahtuu jotakin, niin kuka vastaa? Suomalaisen arvo alenee hetkessä. Sellaisella maalla ei ole tulevaisuutta, joka lapsia lyö. Ei voi olla, että kun valtio haluaa kurittaa vanhempaa, niin tehdään se lapsiin. Kurittaa voi vanhempia. Lapsi on syytön. Politiikan alhaisuus heijastuu yhteiskunnan alakerroksiin. Hyi. "Oma paska ei haisee" sanonta pätee siihen, että kukaan ei tulee hoitamaan vierasta lasta koskaan peremmin kuin oma vanhempi. Rokotteilla tapetaan ihmisiä - tarkoittaa sitä, että jos aineilla saadaan syöpää, niin valtio suoranaisesti tappaa toisia ihmisiä. Päätöksen tekiä tappaa toisia ihmisiä ja rokotteen antaja. Kaikkia ei voi tappaa. Rajat tulevat vastaan.

0

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        138
        1530
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1081
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        69
        936
      4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        276
        776
      5. 68
        733
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        723
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        619
      8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        581
      9. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        60
        567
      10. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        561
      Aihe