Arvoisat kirjallisuuden ABC:n kävijät!
Ruotsalaiset, tanskalaiset, norjalaiset, jopa islantilaiset dekkarit menestyvät maailmalla, mutta suomalaiset ovat jääneet lähtökuoppiin, omaan kansalliseen tasoonsa.
Uskomme kuitenkin, että myös Suomesta löytyy dekkareita, joilla olisi kansainvälisen menestymisen edellytykset. Dekkari olisi myös loistava vientituote. Hyvillä, kansainvälisesti menestyvillä kirjoilla on kansantalouttamme korjaava vaikutus.
Me tarjoamme apurahaa hyvien jännityskirjojen näytekäännösten tekemiseen, mahdollisiin agentin palkkioihin ja koko käännöksen tekemiseen siltä osin kun kuluja syntyy.
Valintaraatiin kuuluu kuusi jäsentä. Olemme korkeasti koulutettuja eläkeläisiä ja jännityskirjojen ystäviä. Deadlineita emme ole asettaneet. Päätöksiämme emme julkista muille kuin valituille.
Arvoisat kirjallisuuden ABC:n kävijät! Tarvitsemme myös Teidän apuanne. Kertokaa, miksi jollakin jännityskirjalla olisi kansainvälisen menestymisen edellytykset. Perustelkaa näkemyksenne hyvin. Myös kirjailijat voivat tarjota teostaan samoin edellytyksin. Ehdotukset voi esittää myös nimettömänä. Älkää ehdottako kirjailijoita, joita on jo käännetty, sillä he ovat jo mahdollisuuden saaneet, ja tulosta ei ole syntynyt. Kirjailijan on lisäksi tuotettava vielä uutta materiaalia. Kuolleet ja lopettaneet eivät käy tarkoitukseemme. Älkää lähettäkö tekstinäytteitä tai e-kirjakoodeja. Hankimme kirjat itse tutustumista varten.
Lähestykää sähköpostilla. Osoite: [email protected]
Toki voi keskustella myös täällä ABC:llä asiasta.
Käännösapuraha dekkareille
Mahdollisuustarjolla
0
92
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k492939Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471179
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78941