Muuttakaa Ruotsin Lappiin, niin saatte määräysvallan esikoislestadiolaisuudessa (=eriseurassa) ja voitte sitten kieltää sakramenttien itsejakamisen kaikilta esikoislestadiolaisilta.
No taivaaseen ette pääse esikoisuudessa muutenkaan.
Pyydän tulemaan vl-seuroihin, siellä saatte kuulla uudestisynnyttävää elävää evankeliumia, ettei tarvitse kuunnella esikoiseriseuran eksytyksiä.
No taivaaseen ette pääse esikoisuudessa muutenkaan.
Pyydän tulemaan vl-seuroihin, siellä saatte kuulla uudestisynnyttävää elävää evankeliumia, ettei tarvitse kuunnella esikoiseriseuran eksytyksiä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen ollut kuulolla molemmissa ja ihan samanlaista on puhe molemmissa! Vanhoillisilla ei kuitenkaan korosteta niin paljoa ulkonaisia asioita, hameenhelmoja, otsatukkaa jne
Mutta ihmisiä erotetaan edelleen heidän Jumalanvaltakunnastaan. Esikoisuudessa on hirvittävä myräkkä jo siitä kun hyllytetään saarnaajia.
Esikoisuus sis lähenee lapin miesten toimesta vanhoillisuutta, kuri käyttöön.
No ei tietenkään ,korstuksen vuoksi ,VL:n hamen helmaa koroitetaan ,
tarpeeseen asti , Vain ne Häristä puhuu kun Härillä ajaa , Ymmärättekö
jos niin hyvä.
Ja jos otsatukassa viihdytään vähemmän , joku toinen paikka on aina mielessä.
Simeoni liuhu parta,valittaa tuo ihmis parka , syntinen saa ta na kurja. ,,,jo Aleksis Kivi osasi ajatella .Asioita niin selvästi.
Oikeasa oot, toveri! Kun suuri hajaannus tapahtui lestadiolaisessa herätysliikkeessä 1800-luvun loppu- ja 1900-luvun alkuvuosina, niin silloin jo ilmeni, että ns. vanhoollinen suunta oli oikeasti "lihallisen vapauden eriseura" eli irtiotto alkuperäisestä heräyksestä ja Laestadiuksen opetuksista. Voimakas maallistumisen henki sammutti siellä hengen palon ja jäljelle jäi ulkonainen nimi. Etsikääpä nykyisestä vl-suunnasta jotakin yhteistä alkuperäiseen lestadiolaisuuteen; sitä ei löydy kuin liikkeen nmessä, sekin vailla katetta! L.L.Laestadiuksen saarnat ja opetus ( varsinkin pyhitystiestä ) on heille myrkky. Siksi se on tarvinnut eliminoida heidän keskuudestaan!
Hameen pituuksista ei tarvitse puhua, koska naiset käyttävät farkkuja ja muita pitkiksiä. Ei tarvitse saarnata myöskään hiusten pituuksista, pään peittämisestä, eikä mistään mistä apostolit ovat kirjoittaneet, sillä he sanovat, että apostolitkin olivat vain ihmisiä, kuten oli myös rovasti Laestadius, jonka saarnoja he eivät lue. Kuitenkin Oulussa on vanhimmat, jotka määräävät milloin mikäkin on syntiä ja mikä ei ole. Nämä ovatkin vaihdelleet kovasti. Eronhetken jälkeen on opetusta välillä kiristetty ja välillä löysätty. Päänkin peittämiseksi annettiin naisille lupa hattuun, mutta kun hatut alkoivat olla niin isoja, että ne estivät toisilta näkyvyyden saarnaajaan, niin päätä ei tarvinnut enää peittää.
Tiedättekö mistä nimi Rauhanyhdistys on tullut? Silloin kun kaikki olivat vielä yhtä, mutta tämä lihallisen vapauden eriseura alkoi nostamaan jo päätään, niin lestadiolaisen nimi kävi kunnialle. He sanoivat, että emme ole mitään -laisia, emmekäkä -läisiä, vaan Jeesuksen päälle uskovaisia. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun lähetys oli jo muutaman kerran käynyt Lapista ja esikoisuus oli järjestäytynyt, niin rauhanyhdistysläisistäkin tuli lestadiolaisia, eli olivat sekä -laisia, että -läisiä
Olen ajatellut, että näillä kapinoitsijoilla on paljon samaa alkuperäisten vanhoillisten kanssa, he eivät halua kuulla parannussaarnaa, jota Jeesus käski saarnata, eikä he halua kuulla ja ottaa vastaan neuvoja Lapista ja näin vastustavat Jumalan asettamaa hengellistä hallitusta. Neut-RaaliLestan mukaan vanhoollisille pyhityksentie on myrkkyä. Myös näillä kapinoitsijoilla on pyhitysoppi aivan epäselvää. Yksi mikä erottaa nämä kapinahenkiset vanhollisista on seurakuntaoppi. Heillä se on laaja, mutta vanhollisilla suppea, joten ei heitä sinne varmasi hyväksyttäisi. Kirkko on heille rakas, joten siellä he varmasti ovat valona. Saavat nauttia ehtoollista kaikkien pyhien ja hurskaiden kanssa ja kokoontua ilmaiseksi, kuten seppo inkeri on sanonut, kun vastustaa rukoushuonetta paikkakunnalleen.
"Olen ajatellut, että näillä kapinoitsijoilla on paljon samaa alkuperäisten vanhoillisten kanssa, he eivät halua kuulla parannussaarnaa, jota Jeesus käski saarnata, eikä he halua kuulla ja ottaa vastaan neuvoja Lapista ja näin vastustavat Jumalan asettamaa hengellistä hallitusta. Neut-RaaliLestan mukaan vanhoollisille pyhityksentie on myrkkyä. Myös näillä kapinoitsijoilla on pyhitysoppi aivan epäselvää."
Tässä on nyt kyllä aika paljon todistustaakkaa kirjoittajalla. Hän maalaa aika mustiksi toisten herätysliikkeiden kristittyjä, niin kuin omavanhurskaudella on tapana ylemmyydentunnossaan.
Jotta voisi oikeuttaa uskonsa siihen, että oma seurakunta on ainoa oikea maan päällä, pitää keksiä erikoisuuksia ja poikkeavuuksia, joilla erottua muista joukoista. Siihen sopii parannussaarna, jossa on omintakeisia syntilistoja ja isien sääntöjä, sekä velvoitus kuuliaisuuteen Lapin vanhimpia ja heidän neuvojaan kohtaan. Pyhitys liittyy sitten itsevalittuun syntilistaan.
On kyllä hämmästyttävää, että jotkut voivat kiivetä niin korkealle, että tietävät ettei vanhoillisilla eikä rauhanyhdistyslaisillä ole elävää uskoa. Mihin tuollainen tieto perustuu? Sinä et voi sitä nähdä etkä tietää varmasti. Tietosi perustuu puhtaaseen luuloon ja kuvitelmiin. Tai sitten tieto perustuu jonkinlaiseen gnosikseen, salattuun tietoon, jota muilla ei ole.
Hengen erottamisen lahjaan minulla perustuu sinulta kun sellainen puuttuu olet ulkona kuin hiiri
"Olen ajatellut, että näillä kapinoitsijoilla on paljon samaa alkuperäisten vanhoillisten kanssa, he eivät halua kuulla parannussaarnaa, jota Jeesus käski saarnata, eikä he halua kuulla ja ottaa vastaan neuvoja Lapista ja näin vastustavat Jumalan asettamaa hengellistä hallitusta. Neut-RaaliLestan mukaan vanhoollisille pyhityksentie on myrkkyä. Myös näillä kapinoitsijoilla on pyhitysoppi aivan epäselvää. Yksi mikä erottaa nämä kapinahenkiset vanhollisista on seurakuntaoppi."
Lapin neuvot on Lapin neuvoja, eikä niillä ole mitään tekemistä Jeesuksen käskemän parannussaarnan kanssa. Parannus=kääntyä Kristuksen luo, kirkastaa Kristusta. Tätä ei mikään Lapin vanhimman neuvo toteuta.
Pyhitysoppia ei ole olemassakaan. Sitä ei löydy Raamatusta. Ainoa pyhityksemme on Jeesus Kristus.
Hengellinen hallitus on Jeesus Kristus.
Seurakuntaoppi on pienoisevankeliumissa ja käsittää kaikki maailman ihmiset maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Jokainen joka häneen uskoo. Eikä tarvi olla mikään -lainen.
Kannattaa joskus tutkia mihin uskoo.
Pave ei taida itse edes tietää mihin uskoo? Naurettava väite: "Hengellinen hallitus on Jeesus Kristus." Jeesus perusti vain seurakunnan. Sillä oli hengellinen hallitus Jerusalemissa. Sieltä kysyttiin neuvoja ja he antoivat niitä suullisesti ja kirjallisesti.
Toinen naurettava väite: "Parannus=kääntyä Kristuksen luo, kirkastaa Kristusta. Tätä ei mikään Lapin vanhimman neuvo toteuta." Parannus on kyllä kääntymistä ja syntisten tien hylkäämistä mutta parannussaarna tarvitaan myös kääntyneille. Apostolit kirjoittivat maailman muodosta, johon sopii monia asioita, joita ei eilloin vielä ollut. He kirjoittivat hiusten pituuksista, pään peittämisestä jne. Vanhimpien saarnoihin sisältyy aina myös syntien anteeksiantamisen saarna, jossa kirkastetaan Kristuksen veristä muotoa yrttitarhassa ja Golgadalla. Ehdoton syntien anteeksi antaminen ei tee kenenkään tietä liian kapeaksi, mutta kuten Paavali kirjoittaa, ette meissä ahtaalla ole, itsessänne te ahtaalla olette.
Kolmas naurettava väite: "Pyhitysoppia ei ole olemassakaan. Sitä ei löydy Raamatusta." Wikipediassa on pyhityksestä seuraavaa:
Pyhitys (hepreaksi קדיש, kadash, kreik. hagiadzoo) myös hengellinen kasvu,[1] [2] on tapahtuma uskovan elämässä, jossa itse uskova tai jokin muu asia erotetaan Pyhäksi Jumalalle epäpyhästä.[3] Kristillisyydessä pyhityksen vaikuttaa Pyhä Henki [4]. Uskovan elämässä pyhitys on, tai tulisi olla, jatkuva tapahtuma. Pyhitys on liitto Jumalan kanssa. Pyhityksen kautta uskovan elämä on vapautettu pyhän piiriin. Se on Jumalalle erotettua ja Jumalan omaa.[5] Pyhitys on myös katumusta ja parannusta; epäpyhästä elämän tavasta, tottumuksesta, sanoista, teoista, ajatuksista, näennäisestä uskosta, harhaluulosta tai epäuskosta.
MITÄ PYHITYS ON?
Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. (Joh. 15:4)
Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä kukaan ei ole näkevä
Herraa. (Hepr. 12:14)
Pyhitys
Pyhitys on sana, jota tämän päivän suomalainen luterilainen kristillisyys vierastaa. Kysymys
ei ikävä kyllä rajoitu pelkästään sanan kaihtamisen, vaan itse asia, pyhitys, koetaan
jonkinmoisena uutena lakina ja evankeliumin armoa rajoittavana pakkopaitana, josta on syytä
puhua mahdollisimman vähän, etteivät omantunnon vapauden Golgatan ristin uhrin
perusteella saaneet joutuisi lain alle ja pinnistelemään ja ponnistelemaan omassa
voimassaan. Jostain käsittämättömästä syystä tämä sana pyhitys on muuttunut
merkitsemään monen korvissa samaa asiaa kuin legalismi, omavoimainen lain täyttäminen,
jolla ihminen pyrkii kelpaamaan Jumalalle.
Sana pyhitys on kuitenkin mitä raamatullisin. Isä-meidän rukouksen ensimmäinen rukous,
joka sisältää koko muun rukouksen, kuuluu: “Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” Viime kädessä
pyhityksessä on kysymys juuri tämän rukouksen kuulluksi tulemisesta uskovan elämässä.
Alkuseurakunnan kristityille Jumalan pyhittävä työ oli niin tärkeää, että he nimittivät itseään
ja toisiaan “pyhiksi”.
Ihmisen pelastuminen laajassa merkityksessä sisältää ensin vanhurskauttamisen, jossa
Kristuksen Golgatalla täytetyn uhrin tähden ihminen luetaan Jumalalle kelpaavaksi. Saman
aikaisesti tapahtuu uudestisyntymä, jossa ihminen saa Pyhän Hengen ja Kristus tulee
asumaan hänen sydämeensä. Pyhitys on sitten tämän Kristuksen elämän muuttavaa
vaikutusta ihmisessä ja se päättyy ruumiin ylösnousemukseen, jossa ihminen pääsee
lopullisesti vapaaksi syntisestä luonnostaan, lihasta, ja pääsee taivaalliseen kirkkauteen.
Koko tämän prosessin alusta loppuun asti saa aikaan yksin Pyhä Kolminainen Jumala. Usko,
joka sekin on Jumalan lahja, ottaa vastaan kaiken tämän Herran työn lopullisen taivaalliseen
kirkkauteen asti.
Pyhityksessä on siis kysymys keskeisestä osasta Jumalan työtä uskoon tulleen elämässä.
Pyhityksessä on kysymys koko kristityn vaelluksesta ja Kristuksessa pysymisestä.
“Pyhimyskehiä” välttelevä kotoinen kristillisyytemme on vanhastaan korvannut sanan mm
sellaisilla pitkälle samaa tarkoittavilla käsitteillä kuin kilvoitus, uskonelämä, hengellinen
elämä, Hengessä vaeltaminen, vaellus Kristuksessa jne.
Nämäkin käsitteet ovat viime aikoina joutuneet epäsuosioon ja koko kristillisestä vaelluksesta
puhuminen on korvaantunut pitkälle toisaalta ylistyksestä, armolahjoista, hengellisistä
kokemuksista, sisäisestä parantumisesta, sielunhoidosta ja toisaalta lähetyksestä,
palvelusta, jumalanpalveluselämästä ja spiritualiteetista puhumisella. Viimeksi mainittuun
näyttää liittyvän hiljaisuuden, mietiskelyn ja rukouksen korostamista. Kaikki nämä ovat
varmasti aivan tarpeellisia ja hyödyllisiä asioita, mutta jos niillä pyritään ikään kuin
korvaamaan pyhitys, seuraukset ovat kohtalokkaat. Tänä päivänä hurskasta ja pyhää
kristillistä elämää näkyy varsin vähän ehkä juuri siksi, että pyhitystä ei enää haluta korostaa
2
ikään kuin pyhitys olisi jonkinlainen vanhurskauttamisen kilpailija. Ei ole mitään pyhitystä
ilman edeltä käyvää vanhurskauttamista ja uudestisyntymää. Mutta jos vanhurskauttaminen
ja uudestisyntymä ovat tapahtuneet, pyhitys, elämä ja k
En voinut enää lisätä tekstiin, että koska et usko elävään kristillisyyteen, niin vastaan Wik.. mukaan. Toinen lainaus oli pihkala.netistä. Lainaan vähän lisää:
"Ei ole mitään pyhitystä
ilman edeltä käyvää vanhurskauttamista ja uudestisyntymää. Mutta jos vanhurskauttaminen
ja uudestisyntymä ovat tapahtuneet, pyhitys, elämä ja kasvu Kristuksessa on välttämätön." (tästä tuli vain osa, joten lainasin uudestaan)
Uusi Testamentti on täynnä kehotuksia uskoon tulleille ja pelastuneille Jumalan lapsille.
Kristityn kasvu merkitsee sitä, että uskova noudattaa näitä kehotuksia, koska hän on jo
pelastettu eli koska Jumalan voima Kristuksessa jo asuu hänessä ja siksi hänen on myös
mahdollista niitä ilolla ja halulla noudattaa, vaikka vanha syntinen luonto haraakin kaikin
keinoin vastaan.
On harhaoppia - ja varsin suosittu sellainen - väittää, että pyhitys on vain sitä, että annamme
Kristuksen tehdä ja vaikuttaa. Kaikki tapahtuu muka sitten niin helposti ja yksinkertaisesti:
“Anna vain kaikki ongelmasi ja asiasi Herralle - älä tee mitään, lopeta taistelu, jätä se Hänen
käsiinsä, antaudu vain Hänelle, ei ole mitään tarvetta taistella vaikeuksien kanssa. Antaudu
vain Hänelle ja sillä selvä!”
Tässä kaikessa on sen verran totuutta, että omassa voimassa kilvoittelu Herran tiellä ei
totisesti onnistu. Jeesus sanoo sen tekstissämme näin: “Ilman minua te ette voi mitään
tehdä.” Mutta Hän ei sano: “Minussa teidän ei tarvitsekaan tehdä mitään” vaan Hän antaa
nimenomaisen käskyn ja kehotuksen pitää Hänen sanansa, Hänen käskynsä ja rakastaa
toinen toistamme.
Kristillisyys on meidän tekemistämme, meidän pysymistämme Kristuksessa, siksi että Hän
vaikuttaa meissä ja Hän pysyy meissä.
“Jos te Hengellä kuoletatte turmeltuneen luontonne teot, te saatte elää.” (Room. 8:13)
Lainaus kristinusko sivulta:
Pyhityksen, eli Pyhän Hengen hallintavallan kasvun, seurauksena uskovan taipumus vaeltaa lihan eli oman itsekkään luontonsa mukaan heikkenee. Muutos lähtee sisältä. Puhtaus ja pyhyys ovat sisäisiä ominaisuuksia, jotka heijastuvat elämään hedelmän kantamisen periaatteen mukaisesti. Me siis teemme tekoja, jotka heijastavat sisäistä olemustamme. Pyhä ihminen ilmentää elämällään hänessä olevaa pyhyyttä aivan samalla tavalla kuin paha omaa pahuuttaan. Pyhyyden ja pahuuden ero ei ole ulkoisessa elämässä, vaan Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen läsnäolossaan ihmisen elämässä. Joka on Kristuksessa on puettu pyhyyteen, jolla taas ei Kristusta ole on tuomittu pahuuteen, riippumatta ponnisteluistaan.
Pyhitys on automaattinen seuraus Pyhän Hengen työstä ihmisen elämässä, ellemme me vastusta sitä. Ainoa hinta, jonka joudumme maksamaan pyhityksestä on kuuliaisuus Jeesukselle Kristukselle, se että me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä. Silloin, kun me annamme Hengen hallita itseämme, emme täytä lihan himoa emmekä harjoita hyvällä ja iloisella mielellä syntiä.
Pienoisevankeliumikin pitäisi ymmärtää oikein. Paavali kirjoittaa vastaavasta asiasta:
13. Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
14. Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
15. Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
16. Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.
Jeesus sanoo:
16. Minulla on myös muita lampaita, jotka ei ole tästä lammashuoneesta: ne pitää minun myös tänne saattaman: ja he saavat kuulla minun ääneni; ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen.
Kiitoa. Täyttä totta tuntuisi olevan joka sana tuosta pitkästä kirjoituksestasi.
Joillain vain silmät ovat niin sameat jo, etteivät he enään näe, tai eivät edes halua nähdä totuutta!
siispä he tulevat sinulta kyselemään sitä eikö niin, ja vastaat oman sameutesi kautta joka on jo nähty moneen kertaan!
sano nyt vielä jotain Raamatusta puuttuvaa fraasia jatkoksi !
Mie jo luulin,että sie putosit oikealle puolen rotkoon.
Lupasit jättää nämä nämä kirjottelut.
Jokainen joka onuudestisyntynyt Jumalan Hengestä tietää kyllä missä on hengellinen koti ja oikea opetus, sitä ei tarvitse lapista kysellä eikä kuunnella, se on fakta numperi uno!
Näin on sieltä kun ei tule muutakuin määräyksiä ,ei edes haluta keskustella sanotaan vaan ,että neuvot on annettu,ehkä keskustellaan vaan niiden kanssa jotka ovat heidän kassaan samanmielisiä,helppo on sellaisen kanssa tulla toimeen ,kun on aina myötämielinen.
Narsistisen persoonallisuushäiriöisen yksi tuntomerkki on, että hän sietää vain niitä, jotka ovat samaa mieltä hänen kanssaan, muut joutuvat syrjityiksi, varsinkin ne joiden hän pelkää uhkaavan asemaansa.
Siksi narsisti kerää ympärilleen vain häntä mielisteleviä keskinkertaisuuksia.