Miten eroon vihasta

En ole väittänyt, että olisin kaikkeen syytön. Pahin asia oli hänen säälimisensä, koska sääli on yläpuolelle asettumista ja herättää vihaa. Tämän opin terapiassa. Olen käynyt oman osuuteni terapiassa läpi. Hän ei muuten ole koskaan pyytänyt mitään anteeksi, ei sanonut edes sori. Asenne on juuri sama kuin tähän jo vastanneella, pyydä sinä anteeksi ja harkitsen annanko eli muiden anteeksipyytämiset ovat hänelle vain valtapeliä.

Mutta noita tapahtuneita olen jo tarpeekseni miettinyt. Pitäisi päästä pois vihasta, en yleensä ottaen ole sellainen, että märehdin vuosia vanhoja asioita. Kaikki tällaiset ihmissuhdeongelmat usein kuitenkin kääntyvät opiksi jossain vaiheessa. Ehkä kyse on vain ajan kulumisesta.

Niin, sitten asia muuttuu merkityksettömäksi, kun on oppinut jotain ja sulattanut omat tunteet ja tapahtuman osaksi omaa historiaa. Muut ihmiset auttavat näin, joskus tahtomattaankin siinä, että oppii enenmmän itsestään.

"Ihminen voi valita elämänasenteen, ajatukset tai tunteet aivan itse."
Tuo ei kyllä pidä paikkansa. Kyllä reaalimaailma ja biologiakin asettavat useita rajoituksia, tunteet ovat biologisia ilmiöitä ja palvelevat eloonjäämistä, esim. pelon tunne auttaa välttämään vaaraa. Elämänasenne syntyy koetuista tunteista ja kokemuksista, joita ei voi valita, mutta niitä voi tulkita eri tavoin eri elämänvaiheissa esim. saadaan muilta ihmisiltä apua muunlaisiin tulkintoihin. Siksi juuri kysyin apua vihan tunteen käsittelyyn, sitä tunnetta voi tulkita monella tavoin samoin kuin tunteen aiheuttaneen ihmisen toimintaa.

"Sinun ajatuksesi kertovat vain sinusta, eivät mitään vihaamastasi ihmisestä tai mistään muustakaan elämässä ja maailmassa."
Tällaisiä ajatuksia on joissain self help-kirjoissa (esim. Echart Tolle), mielestäni aika empatiakyvytöntä väittää, että toisten kokemuksilla ei ole muuta kuin subjektiivista relevanssia. Kyllä ihminen voi tehdä paikkansapitäviä havaintoja muista ihmisistä ja kokemuksistaan. Tapahtumia ja tunteita tulkitaan eri tavoin, mutta se on eri asia.

"Ihminen voi valita elämänasenteensa, ajatuksensa ja tunteensa aivan itse. Jos ei voi tai osaa, mitä se kertoo ihmisestä?"

Mitä se mielestäsi kertoo ihmisestä, jos joku ei voi tai osaa valita elämänasennettaan, ajatuksiaan ja tunteitaan aivan itse? Jos esimerkiksi olen köyhä, tunnen itseni syrjäytyneeksi, niin mitä se kertoo minusta? (Itse en voi sietää tällaista olet oman onnesi seppä -ajattelua, se on älyllisesti laiskaa ja tarkoitushakuista.)

Olet yrittänyt jo paljon päästäksesi vihasta ja huomaat, että se on yhä sinussa. Tarvitset ammattitaitoisen terapeutin, joka on itse käynyt läpi oman eheytymisensä eli työstänyt koko lapsuutensa. Näitä terapeutteja on äärimmäisen vähän. Vain tällainen terapeutti voi ohjata sinut läpi niiden tunteiden, jotka ovat edelleenkin kehossasi.

Olen itse käynyt erittäin ammattitaitoisella rosenterapeutilla, jonka avulla olen päässyt purkamaan näitä syvällä tasolla olevia tunnejuttuja. Itse myös koin vihaa ja muita negatiivisia tunteita vuosikausia, enkä niistä vapautunut. Vasta nyt olen kerros kerrokselta edennyt kohti vapautta ja eheyttä.

vapautumisenMatkalla kirjoitti:

Olet yrittänyt jo paljon päästäksesi vihasta ja huomaat, että se on yhä sinussa. Tarvitset ammattitaitoisen terapeutin, joka on itse käynyt läpi oman eheytymisensä eli työstänyt koko lapsuutensa. Näitä terapeutteja on äärimmäisen vähän. Vain tällainen terapeutti voi ohjata sinut läpi niiden tunteiden, jotka ovat edelleenkin kehossasi.

Olen itse käynyt erittäin ammattitaitoisella rosenterapeutilla, jonka avulla olen päässyt purkamaan näitä syvällä tasolla olevia tunnejuttuja. Itse myös koin vihaa ja muita negatiivisia tunteita vuosikausia, enkä niistä vapautunut. Vasta nyt olen kerros kerrokselta edennyt kohti vapautta ja eheyttä.

Lue lisää

Tuot esille tärkeän asian. Olen menossa sille samalle terapeutille jolla jo kävin. Tämän keskustelun seurauksena jo tuntuu, että viha on laimennut, kun sain sanottua, että se on voimakasta ja aiheuttaa pahimman eli sen, että toivoo pahaa (mitä pidän vääränä). En minä oikeasti hänelle pahaa toivo. Joskus auttaa sekin, että saa sanottua toisille pahimmat ajatukset. Ne kaksi terapiakäyntiä olivat todella tehokkaat, valtava harppaus, joten kyllä haluan vielä uudestaan mennä, kun rahaa on enemmän.

Kiitos ihanan empaattisesta viestistä, joka osuu asian ytimeen kohdallani. Luulen, että olet täsmälleen oikeassa.

Olen koko ajan ollut aivan liian järkiperäinen, tasapuolisuuteen ja ymmärtäväisyyteen pyrkivä sukulaistani kohtaan. Se taitaa olla varsinainen ongelma, etten ole koskaan edes sanonut kenellekään häntä vihaavani, enhän silloin voi tunnetta käsitelläkään. Pahat teot jättävät jälkensä eivätjä ne mene pois mielestä ennen kuin ymmärtää omia tunteitaan.

Siinäkin osut oikeaan, että näin lapsesta asti jatkuneen kieroutuneen suhteen oikein vasta aikuisena. Vasta sitten, kun hän itse sanoi kohdelleensa minua tarkoituksella väärin. Se oli hyvyyttä hänessä, siis se tunnustus (ei kuitenkaan pyytänyt anteeksi, päivastoin, hänen mielestään paha olo oikeuttaa toimimaan väärin toista kohtaan).

Minun täytyy oppia kunnioittamaan, rakastamaan ja ymmärtämään itseäni, ei häntä.

Ilkeilyn kohteeksi joutunut ei ole vastuussa ilkeilijän motiiveista, eikä syistä. Jokainen, joka tekee toiselle pahaa, tekee väärin, eikä kiusattu ole velvollinen ymmärtäjän rooliin.
Liika solidaarisuus siskoa tai muuta sukulaista kohtaan mahdollistaa huonon kohtelun jatkumisen.
Tärkeintä siis onkin oivaltaa, ettei suostu kenenkään huonoon käytökseen. Itse tietää, jos joku on aiheuttanut jatkuvasti pahaa mieltä.
Viha väärin tekijää kohtaan todellakin helpottaa pikkuhiljaa, kun hyväksyy tunteen, sekä sen, että tunne on terve ja oikeutettu reaktio.
Viimein koittaa vapaus ja helpotus.

Koettu kirjoitti:

Ilkeilyn kohteeksi joutunut ei ole vastuussa ilkeilijän motiiveista, eikä syistä. Jokainen, joka tekee toiselle pahaa, tekee väärin, eikä kiusattu ole velvollinen ymmärtäjän rooliin.
Liika solidaarisuus siskoa tai muuta sukulaista kohtaan mahdollistaa huonon kohtelun jatkumisen.
Tärkeintä siis onkin oivaltaa, ettei suostu kenenkään huonoon käytökseen. Itse tietää, jos joku on aiheuttanut jatkuvasti pahaa mieltä.
Viha väärin tekijää kohtaan todellakin helpottaa pikkuhiljaa, kun hyväksyy tunteen, sekä sen, että tunne on terve ja oikeutettu reaktio.
Viimein koittaa vapaus ja helpotus.

Lue lisää

Olet taas juuri asian ytimessä. Olen itse mahdollistanut sen, että hän kohtelee minua huonosti. Jostain ihmeellisestä syystä on aina tuntunut, että minun on huolehdittava hänestä, mutta hänen ei tarvitse huolehtia minusta. Tällaiset kieroutuneet ihmissuhteet ovat sukulaissuhteissa ihmeen sitkeitä (veri on vettä sakeampaa). Normaalijärki ei toimi. Kenenkään muun en olisi antanut kohdella itseäni tuolla tavalla.

vihanvankina kirjoitti:

Olet taas juuri asian ytimessä. Olen itse mahdollistanut sen, että hän kohtelee minua huonosti. Jostain ihmeellisestä syystä on aina tuntunut, että minun on huolehdittava hänestä, mutta hänen ei tarvitse huolehtia minusta. Tällaiset kieroutuneet ihmissuhteet ovat sukulaissuhteissa ihmeen sitkeitä (veri on vettä sakeampaa). Normaalijärki ei toimi. Kenenkään muun en olisi antanut kohdella itseäni tuolla tavalla.

Lue lisää

Itse olen toiminut ihan samoin kuin sinä, enkä myöskään olisi sietänyt vastaavaa kohtelua muilta, kuin siskoltani.
Kait se veri on vettä sakeampaa ja vaikuttaisiko sekin, kun on lapsuudesta asti jo "tottunut" tältä ihmiseltä tietynlaiseen kohteluun, niin sitä oli ikäänkuin tottunut painamaan villaisella ja työntämään pahanmielen tunteet jonnekin syvälle.
Sieltä ne sitten pamahtivat esille, myöhemmin, kuten tuolla edempänä kerroinkin. Ei auttanut, kuin kohdata totuus, jopa ne omat vihan tunteetkin.
Itse kyllä pääsin vihantunteesta lopulta eroon, mutta siskoani en päästä enään "liian lähelle", sillä hän on muuttunut ajansaatossa vain pahempaan suuntaan.

Koettu kirjoitti:

Itse olen toiminut ihan samoin kuin sinä, enkä myöskään olisi sietänyt vastaavaa kohtelua muilta, kuin siskoltani.
Kait se veri on vettä sakeampaa ja vaikuttaisiko sekin, kun on lapsuudesta asti jo "tottunut" tältä ihmiseltä tietynlaiseen kohteluun, niin sitä oli ikäänkuin tottunut painamaan villaisella ja työntämään pahanmielen tunteet jonnekin syvälle.
Sieltä ne sitten pamahtivat esille, myöhemmin, kuten tuolla edempänä kerroinkin. Ei auttanut, kuin kohdata totuus, jopa ne omat vihan tunteetkin.
Itse kyllä pääsin vihantunteesta lopulta eroon, mutta siskoani en päästä enään "liian lähelle", sillä hän on muuttunut ajansaatossa vain pahempaan suuntaan.

Lue lisää

Olet käsitellyt asian loppuun, kirjoitat niin selkeästi ja varmasti. Jälleen tunnen suurta tuttuutta kirjoittamassasi kaikilta osin.

Tottumus on toinen luonto, sanotaan. Sukulaisen suhteen on aina sekin, että häntä helposti puolustaa muita vastaan. Esimerkiksi puoliso ja muutama muukin on useasti sanonut, että miksi olet hänen kanssaan tekemisissä, hän ei halua sinulle hyvää, silloin olen aina puhunut hänestä hyvää, puolustanut. En ole hänestä pahaa puhunut ennen kuin välirikon jälkeen ja silloinkin todella vähän, ehkä alle kuusi tuntia ajallisesti :) Eipä ihme, että on vihan tunne käsittelemättä.

Luulen, että puolustamisen tarve tulee siitä, että koen olevani tilastoihme, voisin olla yhtä hyvin olla samanlainen kuin hän, sillä minullahan myös on traumatausta, useita riskitekijöitä, mutta olen ollut onnekas geenilotossa, sillä suhtaudun elämään joustavasti ja positiivisesti (resilienssi), minulla on runsaasti pitkäjänteisyyttä eikä minulla ole alkoholismigeeniä. Lisäksi olen saanut apua muilta ihmisiltä, kun olen tarvinnut (ajoissa) ja olen saanut myös auttaa muita ihmisiä, mistä oppii todella paljon. Elämäni on mennyt todella hyvin, mistä olen valtavan kiitollinen, sillä se ei ole todellakaan itsestäänselvää.

Kiitos syvällisestä, hienosta viestistäsi ja osuvista kysymyksistä.

Se tässä ainakin on ollut hyvää, että olen vuosien varrella paljon pohtinut miksi ihmisestä tulee sellainen kuin hän on. Sukulaissuhteiden hienous on mielestäni siinä, että törmää ihmisiin, joihin ei muuten koskaan tutustuisi eikä näin näkisi erilaisia elämäntyylejä - ihmiset seurustelevat kaltaistensa kanssa, vaikka se voi olla kapeuttavaa. Hiukan karkeasti ilmaisten olen oppinut, että jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia eli useimmat meistä ovat hyvin pitkälti taustojemme tulosta. Hän ajattelee ja toimii hyvin eri tavoin kuin ne ihmiset, jotka olen itse valinnut elämääni, ja hänen käyttäytymisensä ilmentää toisenlaista arvomaailmaa. Hän ei anna itselleenkään sitä mitä hän tarvitsisi, miten sitten muille. Ei empatiakyky kehity itsekseen eikä siinä ole kyse vain moraalista, vaan kyse on toisilta ihmisiltä (parhaassa tapauksessa vanhemmilta) saaduista eväistä ymmärtää itseään ja muita. Näitä häneltä on jäänyt lapsena selkeästi saamatta. Siitähän on tutkittua tietoakin, että monilla elämänsä ja ihmissuhteensa sotkevilla ihmisillä on takanaan diagnosoimattomia psyykkisia sairauksia, epäluottamusta auttamisjärjestelmään (ei hae apua) ja syrjiviä käytäntöjä yhteiskunnassa. Hänen lapsuutensa on ollut vaikea ja altistava monenlaiselle syrjäytymiselle. Hänen elämänsä on mennyt huonommin kuin hän toivoi, hän on tyytymätön itseensä ja tämä kaikki heijastuu hänen käyttäytymisessään. En olisi koskaan voinut oppia näitä asioita niin konkreettisesti ilman häntä.

Kirjoitat hienosti tunteista myös. Minulle on ollut ongelmana, että pidättelen ja kahlitsen vihan tunnettani, hänellä se, että hän purkaa vihansa muihin, joten olemme jotenkin muodostaneet tässä "parin". Molemmilla on ongelma, ei vain hänellä.

Kukaheittääekankiven, tärkeä on tuokin, mitä viimeiseksi kirjoitat eli muistuttaa itseään siitä, miten tärkeää on armollisuus muita ja itseä kohtaan, koska kukaan meistä ei ole täydellinen. Kenenkään ei ole helppoa olla toisenlainen kuin on ja jokaisella on ihmisarvo riippumatta hänen teoistaan. Muiden tuomitseminen on helppoa, sen osaa jokainen.

Hei "vihanvankina".
Kirjoitat viisaita ajatuksia ja vaikutat empaattiselta ihmiseltä, joka pystyy ymmärtämään syitä ja seurauksia.

Kun joutuu kohtaamaan kipeimpiä tunteitaan, niin sitä kautta vain vahvistuu, lopulta. Ei niin, että tulisi suojamuureja, vaan niin, että on suora yhteys omiin tunteisiin. Ymmärrys ja välittäminen sisimmästään, itsestä.
Ja silti, toki ymmärrys ja empatia toisen motiiveja kohtaan, kuitenkin niin, ettei enään suostu huonoon kohteluun.

Uskon, että sinä jos kuka saat käytyä oikeutetun vihan tunteesi läpi ja se kääntyy ennemmin tai myöhemmin hellyydeksi itseä ja muitakin kohtaan.
Toivotan kaikkea hyvää sinulle elämässäsi!

Koettu kirjoitti:

Hei "vihanvankina".
Kirjoitat viisaita ajatuksia ja vaikutat empaattiselta ihmiseltä, joka pystyy ymmärtämään syitä ja seurauksia.

Kun joutuu kohtaamaan kipeimpiä tunteitaan, niin sitä kautta vain vahvistuu, lopulta. Ei niin, että tulisi suojamuureja, vaan niin, että on suora yhteys omiin tunteisiin. Ymmärrys ja välittäminen sisimmästään, itsestä.
Ja silti, toki ymmärrys ja empatia toisen motiiveja kohtaan, kuitenkin niin, ettei enään suostu huonoon kohteluun.

Uskon, että sinä jos kuka saat käytyä oikeutetun vihan tunteesi läpi ja se kääntyy ennemmin tai myöhemmin hellyydeksi itseä ja muitakin kohtaan.
Toivotan kaikkea hyvää sinulle elämässäsi!

Lue lisää

Olen liikuttunut empatiastasi, itkettää... :) Yksi ongelmani on sekin, etten itsekään ole kovin hyvä pyytämään apua itselleni (ehkä se on sukuvika...) ja siksi toisten ymmärrys tuntuu jopa hiukan järkyttävältä :) (tosin hyvällä tavalla). Kiitos, todella.

Ei tunnu naiivilta. Olen kerran aiemmin kokenut samantapaisen prosessin ja muistan tuon helpotuksen tunteen. Onneksi vihani ei ole mitenkään kroonista, jäytävää, vaan enemmänkin leimahdus, kun asia tulee mieleen. Toivon, että jonakin päivänä voin jälleen katsoa häntä rakastavasti ja ymmärtävästi, mutta kauempaa :) Tämä keskustelu on auttanut, olen siitä kiitollinen!

Minulla on elämässäni kaikkea mitä tarvitsen, ei minun tarvitse tuntea katkeruutta eikä kadehtia ketään. Vaikea muutenkaan kuvitella, mitä hänessä voisi kadehtia.

Viha ja rakkaus ovat monesti lähellä toisiaan, se on totta. Viha voi kertoa tärkeästä ihmisestä irtautumisesta ja pettymyksestä, minkä hän on tuottanut. Luin noita avioerotarinoita, niissä viha vaihtuu välinpitämättömyyteen ajan myötä.

Kummastuttaa se, että ventovieras tietää paremmin sen, mitä minä tunnen ja koen, olen "naamioinut jonkun muun tunteen vihaksi" tai "viha ei avaudu". Miten sinä voit tietää ajatukseni ja tunteeni paremmin kuin minä itse? En koe olevani vankilassa (nimimerkkisi), päinvastoin, koen helpotusta jo tuon vihan tunteenkin myötä. Loppujen lopuksi kävi paremmin kuin hyvin.

En muuten ymmärtänyt tuota vastakohtaisuusajattelua. Miten niin välinpitämättömyys on vihan vastakohta? Mistä tällainen ajattelu on peräisin? "Kun olet missannut lähiomaisesi elämästäsi, niin et sinä mitään vihaa tunne, sinä olet välinpitämätön"? En ymmärrä ajatuksenkulkuasi. Miksi tunteita pitäisi käsitellä tälla tavoin vastakohtaisuuksina, mitä hyötyä siitä on? Minusta tunteet ovat aika monimutkaisia, miten ne syntyvät ja ilmenevät eri ihmisissä ja yhden ihmisenkin kokemusmaailmassa.

Lisään vielä tähän, että vihasin isääni yli kaiken lapsuudesta aikuisuuteen asti. Nyt kun sitä mietin, miten raskas onkaan vihatun osa... ja vain sen takia, ettei vihan kohde osaa olla "parempi" ihminen.

Hyviä ajatuksia. Viha ei tuo hyviä asioita kenenkään elämään, kun taas anteeksiantaminen ja varsinkin anteeksi pyytäminen ovat hienoja, eheyttäviä kokemuksia. Ehdottomuus on ihmissuhteissa pahasta, ainahan ihmissuhteissa loukataan ja tullaan loukatuiksi, mutta silloin kun loukkaaminen on tahallista, pitää havahtua. Se kesti kohdallani liian pitkään.

Niin, tunteet laimenevat ajan myötä ja kaikki menee ohi aikanaan. Nyt tuntuu, että enemmän on kyse ihmisestä, jonka kanssa ei olisi koskaan olisikaan pitänyt olla tekemisissä small talkia enempää. Olen ollut hölmö typerys, mutta se on ollutta ja mennyttä.

Luulen, että anteeksiantamisen kohdalla aika usein on kyse sisäisestä prosessista eikä konkreettisesta anteeksipyynnöistä ja antamisesta. Aito anteeksiantaminen vaatisi luottamusta, mikä ihmissuhteessa sattuneen pettymyksen jälkeen on vaikea rakentaa varsinkin, kun muuten ei hirveästi mitään yhteistä ole. Toiseksi se, mistä kukkahattumummo kirjoitti eli että pettymys paljastaa omat illuusiot toisesta. Ei tuo toinen ole koskaan ollutkaan sellainen kuin kuvitteli eikä se tietenkään ole tuon toisen vika.

Just niin, se on sinun vikasi että kuvittelet ja luulottelet. Ihmissuhteitten ei pitäisi perustua kuvitelmille ja luuloille.

Näeselkeämmin kirjoitti:

Just niin, se on sinun vikasi että kuvittelet ja luulottelet. Ihmissuhteitten ei pitäisi perustua kuvitelmille ja luuloille.

Aina ne kuitenkin perustuvat ainakin jossain määrin, koska ketään ei voi täydellisesti tuntea, ei puolisoakaan. Sitä paitsi välillä ihminen ei tunne itse itseäänkään.

Läheisessä suhteessa on mahdollista oikoa väärinkäsityksiä, jos suhde on läheinen ja hyvä ja toisen ajatuksia ollaan kiinnostuneita kuulemaan tulkitsematta niitä oman maun mukaan. Kaukaisemmassa suhteessa asiat alkavat mennä pieleen, kun kuvitelmat lisääntyvät ja vuorovaikutus vähenee. Ja joskus kaikki menee pieleen jo alusta alkaen.

Näe sinäkin selkeämmin. Hyvä kehotus kaikille, jotka eivät koe itseään ylivertaisiksi tietäjiksi jopa muidenkin asiohin, tunteisiin ja ajatuksiin - he voivat tällaisesta toivotuksesta loukkaantua.

Luin jokin aika sitten jutun miehestä, jonka spermasta on yritetty hedelmöittää muistaakseni satoja lapsia. Uuden lain mukaan hänenkin on annettava nimensä biologisille lapsilleen, onhan se niin tärkeää. Minusta olennaisinta olisi tietää tiedossa olevat sairaudet. Tulevaisuudessa ne voidaan lukea geenikartasta halvalla eikä vastentahtoisiin sukulaisiin tarvitsisi senkään takia ottaa yhteyksiä.

Kun olen ollut illuusioiden vallassa, niin osasyynä on ristiriitainen viesti hänen puoleltaan (olisin lopettanut yhteydenpidon, jos sitä olisi pyydetty, onhan suurin osa elämästä, pitkiä yhtäjaksoisia aikoja kulunut kokonaan ilman häntä ihan rattoisasti), mutta myös tuollainen lakimuutoksen takana oleva ajattelu suvun periaatteellisesta tärkeydestä. Kuten sanoin, en ole pitänyt häntä sukulaisenani muuten kuin biologiselta kannalta. Näitä tarinoita on niin paljon, on aina ollut, mutta nykyisin painotetaan taustaa sen kustannuksella, että olennaisinta lapsen kannalta on kuitenkin jalansijan saaminen elämästä eikä taustapeiliin tuijottaminen.

Kiitokset vastauksista. En koe enää itseäni varsinaisesti vihaiseksi enkä tunne sitä terapiaakaan tarvitsevani. Tämä on yhden junan päätepysäkki.

Kiitokset viestistäsi ja toivotuksista. Olet oikeassa, meditoinnista on suuri apu, meditoin säännöllisesti. Mutta ihmisten kanssa puhumista se ei mielestäni korvaa, tästä keskustelusta saamani hyötykin sen todistaa. Tosin kiusaamisviestien takia keskustelupalstaa ei voi suositella heikkohermoisille.

Koen saaneeni nyt tästä sen, mitä saatavissa on, nimimerkkinikin muuttui vanhentuneeksi, joten en enää jatka keskustelua. Kiitokset omien kokemustenne jakamisesta ja asiallisista viesteistä osallistuneille.

Vielä jokunen sananen.
Ei "lähi-sukulainen" ole välttämättä läheinen ihminen, eikä suinkaan myöskään välttämättä toiselle hyvää tarkoittava henkilö.

Jotkut ap:n viestiin vastanneet antoivat ymmärtää, että ns. lähiomaista tai sukulaista tulisi aina yrittää ymmärtää ja välit pitäisi pyrkiä saamaan kuntoon keinolla millä tahansa.
Höpsistä. Rajansa kaikella! Jatkuvaa huonoa kohtelua ei tarvitse sietää sen enempää sukulaiselta, kuin keltään muultakaan.
Vaikka kiusaajan motiivit ja syyt jollain tasolla ymmärtäisikin, niin tosiasia on, että sen kiusaajanhan ne syynsä tulisi ymmärtää itse, jotta "parantuisi". (Se on ihan hänen asiansa/valintansa, kokeeko tarvetta muutokseen kohdallaan.

Olen sitä mieltä, ettei sukulaisuus, eikä mikään muukaan oikeuta inhottavaan käytökseen. Sukulaisuus on huono "oikeutus" toisen elämän sabotoimiseen.
Toisaalta, sukulaisuus ei myöskään velvoita ottamaan vastaan mitä tahansa. Ilkeän tai persoonallisuushäiriöisen sukulaisen käytös voi pahimmillaan pilata ja varjostaa koko toisen elämän.
On oikeus ja velvollisuuskin itseä kohtaan pitää aina ilkeilijät niin loitolla kuin suinkin.
Onneksi ap. kuten myös minä, olemme sen viimein ymmärtäneet ja saaneet vapauden.

vihanvankina kirjoitti:

Kiitokset viestistäsi ja toivotuksista. Olet oikeassa, meditoinnista on suuri apu, meditoin säännöllisesti. Mutta ihmisten kanssa puhumista se ei mielestäni korvaa, tästä keskustelusta saamani hyötykin sen todistaa. Tosin kiusaamisviestien takia keskustelupalstaa ei voi suositella heikkohermoisille.

Koen saaneeni nyt tästä sen, mitä saatavissa on, nimimerkkinikin muuttui vanhentuneeksi, joten en enää jatka keskustelua. Kiitokset omien kokemustenne jakamisesta ja asiallisista viesteistä osallistuneille.

Lue lisää

Kiitos ja totta mitä sanot.
Jokainen kuitenkin löytää oman tavan ja oivalluksen mikä on itselle tärkeintä ja tyydyttävin ratkaisu.
Onhan elämä kuitenkin jatkuva muutos ja prosessi kaikenlaisine ongelminensa.
Silloin kun itse saat ratkaistua ongelmasi, niin olet vielä vahvempi uusiin tuuliin.

Koettu kirjoitti:

Vielä jokunen sananen.
Ei "lähi-sukulainen" ole välttämättä läheinen ihminen, eikä suinkaan myöskään välttämättä toiselle hyvää tarkoittava henkilö.

Jotkut ap:n viestiin vastanneet antoivat ymmärtää, että ns. lähiomaista tai sukulaista tulisi aina yrittää ymmärtää ja välit pitäisi pyrkiä saamaan kuntoon keinolla millä tahansa.
Höpsistä. Rajansa kaikella! Jatkuvaa huonoa kohtelua ei tarvitse sietää sen enempää sukulaiselta, kuin keltään muultakaan.
Vaikka kiusaajan motiivit ja syyt jollain tasolla ymmärtäisikin, niin tosiasia on, että sen kiusaajanhan ne syynsä tulisi ymmärtää itse, jotta "parantuisi". (Se on ihan hänen asiansa/valintansa, kokeeko tarvetta muutokseen kohdallaan.

Olen sitä mieltä, ettei sukulaisuus, eikä mikään muukaan oikeuta inhottavaan käytökseen. Sukulaisuus on huono "oikeutus" toisen elämän sabotoimiseen.
Toisaalta, sukulaisuus ei myöskään velvoita ottamaan vastaan mitä tahansa. Ilkeän tai persoonallisuushäiriöisen sukulaisen käytös voi pahimmillaan pilata ja varjostaa koko toisen elämän.
On oikeus ja velvollisuuskin itseä kohtaan pitää aina ilkeilijät niin loitolla kuin suinkin.
Onneksi ap. kuten myös minä, olemme sen viimein ymmärtäneet ja saaneet vapauden.

Lue lisää

Kiitos kirjoituksesta, mutta lisäisin vielä sen verran sukulaisuus-ja lähisuhteista.
Lapsi joka on kasvanut esim. narsistisen tai mitätöivän vanhemman kanssa ei huomaa kuinka häntä kohdellaa kuin vasta vanhemmalla iällä jolloin on jo liian myöhäistä koska vaurio on elinikäinen.
Itse katkaisin välini vasta aikuisena, koska en kestänyt miten minua kohdeltiin ja toipumiseen ja kohtelun oivaltaminen oli pitkä prosessi.
Tajusin kuinka minua oli mitätöity koko ikäni.
Nyt olen sujut asian kanssa ja otin sukulaisiini yhteyttä, mutta en enää suostu samanlaiseen kohteluun, koska tiedän miten suhtaudun asiaan jos se toistuu vielä.
Osaan pitää puoleni johon en aiemmin kyennyt.

Koettu kirjoitti:

Vielä jokunen sananen.
Ei "lähi-sukulainen" ole välttämättä läheinen ihminen, eikä suinkaan myöskään välttämättä toiselle hyvää tarkoittava henkilö.

Jotkut ap:n viestiin vastanneet antoivat ymmärtää, että ns. lähiomaista tai sukulaista tulisi aina yrittää ymmärtää ja välit pitäisi pyrkiä saamaan kuntoon keinolla millä tahansa.
Höpsistä. Rajansa kaikella! Jatkuvaa huonoa kohtelua ei tarvitse sietää sen enempää sukulaiselta, kuin keltään muultakaan.
Vaikka kiusaajan motiivit ja syyt jollain tasolla ymmärtäisikin, niin tosiasia on, että sen kiusaajanhan ne syynsä tulisi ymmärtää itse, jotta "parantuisi". (Se on ihan hänen asiansa/valintansa, kokeeko tarvetta muutokseen kohdallaan.

Olen sitä mieltä, ettei sukulaisuus, eikä mikään muukaan oikeuta inhottavaan käytökseen. Sukulaisuus on huono "oikeutus" toisen elämän sabotoimiseen.
Toisaalta, sukulaisuus ei myöskään velvoita ottamaan vastaan mitä tahansa. Ilkeän tai persoonallisuushäiriöisen sukulaisen käytös voi pahimmillaan pilata ja varjostaa koko toisen elämän.
On oikeus ja velvollisuuskin itseä kohtaan pitää aina ilkeilijät niin loitolla kuin suinkin.
Onneksi ap. kuten myös minä, olemme sen viimein ymmärtäneet ja saaneet vapauden.

Lue lisää

Kiitos lohdutuksesta. Ja kiva, jos olet samaa mieltä kanssani. Arvostan mielipidettäsi, sinulla on terveet ajatukset. Tunnen olevani oikealla tiellä, koska tuet minua. Asia on vaikea. Sukuriidat eivät yleensä koskaan normalisoidu

Pidä kiinni niistä oikeista kavereista ja ystävistä.
Ole heitä kohtaan reilu, avoin ja ymmärtävä. He ovat niitä tärkeitä ihmisiä elämääsi.
Monesti yksikin hyvä ystävä riittää.
Ilkeät puheet kannattaa yrittää jättää omaan arvoonsa, samoin ilkeät sukulaiset!

Hmm... huonoissakin asioissa on hyvänsiemen ja uskon että kaikki asiat vastoinkäymiset kasvattavat meitä henkisesti kuitenkin loppupelissä.
Jo kaikki olisi vain pelkkää pumpulissa olemista niin ei kukaan kykenisi kasvamaan.
Kiroaminen ei anna sinulle myötätunnossa asennoitumisen näkemystä toista ihmistä kuinka keskeneräinen hän on.

Juuri näin. On aivan ja vain oma valinta ja tietoinen päätös miten asioista ajattelee ja miten niihin suhtautuu.

Aloittajalle. Ei ole oikein muuta viisautta tuputtaa kuin Keijo Tahkokallion kirjasta poimittu "kaikki tunteet ovat oikeita, sallittuja ja luvallisia". Viha on sinun oma aito tunteesi. Ongelma siitä tulee vasta jos esim. alat skitsoomaan "en saa vihata sukulaistani, olen paha ja sairas kun ajattelen näin". Tai kuuntelet jotakuta sivullista joka ei tiedä puoltakaan tarinastanne ja joka moittii sinua suhtautumisestasi sukulaiseen.
Suhtaudu itseesi rakkaudella, sallivasti. Hoivaa omaa lohduttamatta jäänyttä sisäistä lastasi. Tähän on mm. Tommy Hellsteniltä hyviä oppaita. Lue kirjoja, juttele ymmärtäväisten elämäänähneiden ihmisten kanssa. Älä stressaa. Anna itsellesi lupa vihata, niin kauan kuin siltä tuntuu.