Onko joku hippimuoti iskenyt ikämiehiin?

Naurettavan näköistä on kun sen minkä ohimolta menettää antaa niskasta kasvaa. Todella epäsiisti on pitkä tukka ikämiehellä, tänään näin jopa kaksi sellaista joilla oli joku otsapanta ja piikkisuora tukka roikkui hartioille saakka. Epäsiistejä viiksiä ja pujopartoja, ihan kuin yrittäisivät olla jotain amiksia.

Siistit hiukset ja kengät ne kääntää pään.
54422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

mnaah

Loispummieläkeläiset ei saa soskusta rahaa partureihin, tai kampaamoihin. Ehkä, jos loisia tulee, terkkarissa voidaan keritä liiat karvat pois.

TI-menetelmällä tukanleikkaus on haastavaa hommaa, noin käytännössä ainoa, mikä onnistuu jotenkuten, on klani. Jos haluaa pitää tukkaa päässä, ssen leikkaaminen tai rajaaminen onnistuu lähinnä etupuolelta kohtuullisen helposti.

Enpä nyt menisi liikaa syyllistämään miessukupuolta parturin laiminlyömisestä, kyllä muijilla on mitä eriskummalliempi kampauksia ja erittäin pitkään kasvatettuja hiuksia, net vaan käärii niitä rullalle ja luulevat olevana kovinkin tälläytyneitä.

Se ero miesten ja naisten hiushygeniassa on, miehet pesee enenpi päätään jaa tukkaansa, jotkut naiset käyvät jopa saunassa pesemättä törkypäätään. Siis kumpaakin, ylä- tai alapäätään >:/

=DW=

Äänestä
  • Tukanleikkaus on tosi halpaa ja ammattilaisia 10 euro sen tekee Ahmed.

    Äänestä

  • Siellä Ruotsissahan niitä "ahmed" karvureita on joka kulmalla, jotka ovat oppineet taitonsa lampaiden keritsemisessä samalla kun ovat panneet niitä.
    Ei meillä täällä sivistyneessä suomessa. Meillä on ammattitaitoiset hius-merkonomit ja hinnat on myös sen mukaiset. 30 - 40 euroa pää vaikka ajaisi kaksi karvaa.
    Että kyllä oma sheivaus on päivän sana. Köyhemmillä.

    Äänestä

  • HippiJuppiPunkkari kirjoitti:

    Siellä Ruotsissahan niitä "ahmed" karvureita on joka kulmalla, jotka ovat oppineet taitonsa lampaiden keritsemisessä samalla kun ovat panneet niitä.
    Ei meillä täällä sivistyneessä suomessa. Meillä on ammattitaitoiset hius-merkonomit ja hinnat on myös sen mukaiset. 30 - 40 euroa pää vaikka ajaisi kaksi karvaa.
    Että kyllä oma sheivaus on päivän sana. Köyhemmillä.

    No minkäs me voimme kun Ruotsiin tulee niin paljon ammattitaitoista väkeä, käykö teillä kateeksi kun itse ette saa tukanleikkuuta niin halvalla.
    Täällä on myös oikeita partureita jotka leikkaavat parran hyvin terotetun veitsen kanssa, se ei ole enää suomalaisten yksinoikeutta. ;)

    Äänestä

  • onpa kirjoittajalla erikoista naisseuraa, minä en ole moisia naisia nähnyt missään. Huh-huh.

    Äänestä

  • HippiJuppiPunkkari kirjoitti:

    Siellä Ruotsissahan niitä "ahmed" karvureita on joka kulmalla, jotka ovat oppineet taitonsa lampaiden keritsemisessä samalla kun ovat panneet niitä.
    Ei meillä täällä sivistyneessä suomessa. Meillä on ammattitaitoiset hius-merkonomit ja hinnat on myös sen mukaiset. 30 - 40 euroa pää vaikka ajaisi kaksi karvaa.
    Että kyllä oma sheivaus on päivän sana. Köyhemmillä.

    Hiusmerkonomien palvelua en välittäisi edes kokeilla, kampaajani on alansa huippuja ja todellinen taitaja sekä teknisen että taiteellisen osaamisen suhteen. Kunnon työstä kannattaa maksaa.

    Äänestä

Älä nyt minullakin on pukkiparta ollut kymmeniä vuosia tosin hoidettu.

Mistä en pidä on tatuoidut ihmiset näkyy heti että jotain on peilessä samoin kaikki neulat ja piikit.

Äänestä

Siisti pidempi takatukka on ihan ok. vanhemmillakin miehillä, jos sen laittaa ponnarille.

Äänestä

Lutusella on pitkä luonnonvaalea, suora tukka olkapäille saakka, ei koskaan mitään hilsettä eikä kaljuuntunut ohimoiltakaan. Minä sitä hoidan, kampaan ja tasoittelen latvoja ettei tule kaksihaaraisia. Kuka tahansa kaksikymppinen voisi olla kateellinen hänen ihanasta legolassi-letistään :)

Äänestä

  • Sähän oot kuin apina kun toisen karvoja rapsuttelet.

    Äänestä

  • Onko.kirppuja kirjoitti:

    Sähän oot kuin apina kun toisen karvoja rapsuttelet.

    ja jotkut eivät saa ketään koskettamaan itseään muuten kuin maksamalla palvelusta. Surullista, miten omituiseksi ajatuksetkin voivat muuttua, kun ei ole ketään lähellä.

    Jotkut nauttivat läheisyydestä ja rakkaan ihmisen kosketuksesta monella tapaa.

    Jotkut hoitelevat toisiaan ihan ystävienkin kesken ja ilman seksuaalisia vireitä.

    Äänestä

Eikä tässä vielä kaikki, sillä toisella pantamiehellä oli joku bonzo päällä ja toisella joku karvareuna nahkaliivi, likaiset epäsiistit lenkkarit molemmilla jaloissaan muistui mieleen 70 luvun hipit. Eivät kuitenkaan olleet mitään laitapuolen kulkijoita eccon ja partioaitan ostoskassit pullottivat kalliin näköisinä.

Äänestä
  • Hienosti käy pitkä tukka, poninhäntä, kova sana vanhallakin miehellä.
    Helppo pätkästä ettei liianpitkäksi pääse.
    Harteillakin voi hulmuta jos on hyväkuntoiset ja tuuheat.

    Äänestä

  • Juurikin viimeksi tänään olin aikeissa pirauttaa parturille. Itse asiassa vuodenvaihteesta alkaen. Viime käynnistä noin 2,5 kuukautta. Korvat ovat jo kadonneet vahvojen hiusten alle. Mutta mutta...ajattelin, että on talvi, on pakkasta, saahan hiuksia olla suojana vaikka hattua käytänkin.
    Ja kävi mielessä ajatus, jospa antaisin sen kasvaa ja kasvaa ja katsoisin ensi kesänä tai syksyllä, sopiiko meikälle pitkä tukka enää? Tokihan sitä olisi käytävä tasauttamassa ja hoidattamassa, kasvaa kauttaaltaan ihan kuin nuorena.

    Äänestä

  • Annetaan.hulmuta kirjoitti:

    Juurikin viimeksi tänään olin aikeissa pirauttaa parturille. Itse asiassa vuodenvaihteesta alkaen. Viime käynnistä noin 2,5 kuukautta. Korvat ovat jo kadonneet vahvojen hiusten alle. Mutta mutta...ajattelin, että on talvi, on pakkasta, saahan hiuksia olla suojana vaikka hattua käytänkin.
    Ja kävi mielessä ajatus, jospa antaisin sen kasvaa ja kasvaa ja katsoisin ensi kesänä tai syksyllä, sopiiko meikälle pitkä tukka enää? Tokihan sitä olisi käytävä tasauttamassa ja hoidattamassa, kasvaa kauttaaltaan ihan kuin nuorena.

    Kokeile, kyllä se sinulle sopii jos olet mieleltäsi yhtä hiustesi kanssa.
    Parturi tekee siihen hyvän tyylin.

    Äänestä

  • Sanontahan on, yrittänyttä ei laiteta ja kerran vielä, pojat. Kaduttaisi kiikkustuolissa myöhemmin, jos ei kokeile. Lyhyeen hiusmalliin siirryin kun täytin 50. Siitäkin hetki aikaa.

    Äänestä

  • Viatonsivullinen kirjoitti:

    Hienosti käy pitkä tukka, poninhäntä, kova sana vanhallakin miehellä.
    Helppo pätkästä ettei liianpitkäksi pääse.
    Harteillakin voi hulmuta jos on hyväkuntoiset ja tuuheat.

    harvemmalla 60 on hyväkuntoiset tuuheat,

    ohut liuhuletti on naurettava

    Äänestä

  • Ei kait se ollut Andy kaverinsa kanssa liikkeellä?

    Äänestä

  • Annetaan.hulmuta kirjoitti:

    Sanontahan on, yrittänyttä ei laiteta ja kerran vielä, pojat. Kaduttaisi kiikkustuolissa myöhemmin, jos ei kokeile. Lyhyeen hiusmalliin siirryin kun täytin 50. Siitäkin hetki aikaa.

    Saattaisihan ne hapsien latvat haitata kiikkumistakin kun jäisivät kiikkustuolin jalaksien alle kiikkuessa ja sylissä oleva kissakin tukehtuisi takkuihin.

    Ruma se on miehellä pesemätön pitkätukka takkuineen.

    Äänestä

Kaikillahan on joku mielikuva ittestään ja täytyy näyttää siltä. Mieti jos meet salaa saksimaan tukan poikki kaupan kassajonossa se on lähdön hetki lähellä. Toisaalta on kiva kun on väriä katukuvassa. Vanhat tyttöystävätkin vois potkaista ne rollaattorinsa ikkunasta mäelle.

Äänestä

Vanhat äijät harmaissa, harvoissa, pitkissä hiuksissaan ovat karmea näky.
Hyi hitto :(

Äänestä
  • Totta. Se ei skulaa. Järki se olla pitää kaljuunkin siirryttäessä.

    Äänestä

Jos on paksu pitkä tukka niitä ei tarvitse joka päivä pestä kun ei edes rasvoittu. Useiden miesten pitää pestä ohutta rasvalettiään joka päivä ja helppoahan se on suihkun yhteydessä. Pesen kyllä hiukseni kerran viikossa saunassa. Muut karvat kaksi kertaa päivässä & koko bodyn.

Äänestä

Lutusella on upea, paksu ja terve tukka, ei rasvainen eikä ohentunut mistään. Sitä on kiva kammata ja hoitaa. Se pesee sen tavallisella shampoolla pari, kolme kertaa viikossa j laittaa pikkusen balsamia muuten se lentää .

Äänestä
  • Isän perintö on karvat korvissa. Åidiltä taas saa perinnöksi hiukset, jos ei muuta jaettavaa ole

    Äänestä

Minusta on myös aika törstinoloisia nuo harmaahapsiset, osittain kaljupäiset ikämiehet. Harva haituva on sidottu ponnarilla tai roikkuu hartioilla sekavan partahaituvan säestämänä. Varmaan kuvittelevat olevansa nuorekkaita, mutta ei se ikää peitä. On vain kaikin puolin epäsiisti ja kuvottava. Väkisin tulee metsärosvo mieleen.

Tietenkin ulkonäkö ja se missä lookissa viihtyy on jokaisen henkilökohtainen asia.

Äänestä

Tässä tulee Suomi apina esille.


Kuka ja missä-----? Kukaan ei tiedä mitään.


Kekkonen saunassa tappaja Nikitan kanssa on vain ilmaa.

Suomen Historia on nollaa kansalle täysin nollaa, sillä tappaja johtaisi kansaa joka joka oli nolla.

Suomi sen kansa on nolla.

Äänestä
  • Huume kansa urheilee ja kepit katkeaa....

    Äänestä

  • Mikä sinulle nyt tuli, koko päivän olet kirjoitellut mukavasti ja liitit ihanan Lailankin katsottavaksi ( kiitos siitä, sai nauraa).

    Äänestä

  • punapersepaviaanilla taitaa olla joku mielialahäiriö

    Äänestä

  • Jep Attia tuota tyyppi Att ei saisi kiihtyä pätkääkään, se menettää hermoratojensa hallinnan ja luisuu kohti psykoosia ja maniaa ja menettää kyvyn pitää sanat kasassa. Muistakaa hänen suuruudenkuvitelmansa olla iso omistaja/varakas. Hyvä jos saa diapam purkkia ostettua.

    Äänestä

Mul on paksu musta terve tukka ,muutama harmaa joukossa mut ei tulis mielen viereenkään et letti harteilla viilettäisin.
Olen aina tykännyt et ei mies oo mikään yliikänen hippi ,kasvais mulle mustanharmaa partakin mut en sänkestäkään välitä.
Enempi sellasta sotilaallista mallia .

Äänestä
  • Joka arkipäivä asuntoni edestä kävelee pitkä salskea mies jolla hyvä ryhti. Hän on varmaankin siinä 55-60 vuotias ja hänen tukkansa on letitetty yhdelle paksulle letille ja se letti pomppii lapaluiden kohdille. Kyllä hän on vaan niin komea mustasankaisine silmälaseineen , parransänkineen ja letteineen uhkuen itsevarmuutta.

    Äänestä

  • Hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää.
    Pakinoitsija: Olli

    Äänestä

  • Koti-kiusattu, olet tyyliltäsi oikea mies, sellaisesta mä pidän.
    Sotilaallinen malli on jees.
    Kuvottavaa kun vanhoilla ukoilla selässä letti roikkuu.

    Äänestä

  • "koti-kiusattu"

    Taas ne kehuu sinua.
    Pilkkaavat varmaan sillä minua :)

    Meillä ei ole varmaankaan sama parturi.
    Mutta saman-lainen tukka kyllä on.
    Minulla on näköjään enemmän harmaata.
    On jotenkin väärin että mies voi pahentaa tukkansa.
    Värjää, tai sitten ei.
    Sitoo ponnarilla tai pinnillä.

    Olen ikuisesti arvoltani Jääkäri.
    Helevetin nais- ja nais-maiset Presidentit.
    Ne mitää miehestä ymmärrä.
    Valmis kuolemaan, valmis tappamaan isän-maan puolesta.
    Yhtä uljaasti kaikessa minä kukkasillani rakastellen.
    Etsikää minulle EMMA!
    Joka ei ole niin lousku, kuin armeija-aikaan.
    Se Emma ampui ilman kosketusta koko lippaan tyhjäksi.
    Etsikää kuitenkin Rauha ensin.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "koti-kiusattu"

    Taas ne kehuu sinua.
    Pilkkaavat varmaan sillä minua :)

    Meillä ei ole varmaankaan sama parturi.
    Mutta saman-lainen tukka kyllä on.
    Minulla on näköjään enemmän harmaata.
    On jotenkin väärin että mies voi pahentaa tukkansa.
    Värjää, tai sitten ei.
    Sitoo ponnarilla tai pinnillä.

    Olen ikuisesti arvoltani Jääkäri.
    Helevetin nais- ja nais-maiset Presidentit.
    Ne mitää miehestä ymmärrä.
    Valmis kuolemaan, valmis tappamaan isän-maan puolesta.
    Yhtä uljaasti kaikessa minä kukkasillani rakastellen.
    Etsikää minulle EMMA!
    Joka ei ole niin lousku, kuin armeija-aikaan.
    Se Emma ampui ilman kosketusta koko lippaan tyhjäksi.
    Etsikää kuitenkin Rauha ensin.

    H.

    Voisit letittää partasi ja laittaa siihen vaaleanpunaisen rusetin ja tukkanutturalle pään päälle.

    Äänestä

Ihan sama pitkät, lyhyet tai kalju, kunhan on puhtaat ja siistityt.

Äänestä
  • Joo, tätä mieltä minäkin.
    Velipoika joulun aikaan tuumaili, että tarvis mennä tukanleikkuulle.
    Kurillani sanoin, että paa kattila päähäs ja leikkaa reunoja myöten.
    Sitten tietenkin naurettiin.

    Äänestä

Kertooko se pitkä letti ja pujoparta heikosta itsetunnosta ? Pitää ikäänkuin kätkeytyä jonkun taakse vetämällä tällaista roolia. Sama se lyhyillä miehillä jotka pitävät korkeapohjaisia kenkiä vain sen vuoksi ettei lyhyys näkyisi.

Äänestä
  • "huunous"

    Ei tietenkään.
    Nuo ominaisuudet ovat myös nuorella miehellä.
    Kyllä MINÄ sen hippinä tiedän.


    H.

    Äänestä

  • Aamutelkassa oli Heikki Turunen, kirjailija, hänellä harteille asti harmaa paksu kuontalo, terästettynä samanvärisellä parralla.
    Harvinaisen hyvännäköinen. Muuten en pidä persoonastaan, puheestaan ei saa mitään selvää.

    Äänestä

  • Ei tietenkään.
    Jokainen meistä, jopa miehetkin, haluavat korostaa parhaita piirteitään ulkonäössä. Joillekin sopii parta ja viikset, joillekin ei. Joillakin on paksu tukka jota kantsii hoitaa, jos ei, niin sitten paree pitää lyhyenä tai ajella vaikka kaljuksi.

    Äänestä

  • Viatonsivullinen kirjoitti:

    Aamutelkassa oli Heikki Turunen, kirjailija, hänellä harteille asti harmaa paksu kuontalo, terästettynä samanvärisellä parralla.
    Harvinaisen hyvännäköinen. Muuten en pidä persoonastaan, puheestaan ei saa mitään selvää.

    Volkasin Turusen kuvaa ja joo, hänelle sopii, komea mies. Lutusen tukka on paremmanlaatuinen, latvat ei harota .

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    Volkasin Turusen kuvaa ja joo, hänelle sopii, komea mies. Lutusen tukka on paremmanlaatuinen, latvat ei harota .

    Hehehehe katsoin näköjään liian pitkään kun sormetkin alko lipsahdella ....
    "volkasin" lue: vilkaisin

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    Hehehehe katsoin näköjään liian pitkään kun sormetkin alko lipsahdella ....
    "volkasin" lue: vilkaisin

    Heikki Turunen on karismaattinen mies. Hiukset ja parta kuuluvat hänen tuotekuvaansa.

    Viiksistä hieman:
    Joillekin viikset pitää ylettyä ylähuulen päälle. Esim. ukkini jolla oli mursun viikset oli meistä lapsista oudon näköinen kun tuli kylään viikset leikattuna ylähuulen yläpuolella.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Heikki Turunen on karismaattinen mies. Hiukset ja parta kuuluvat hänen tuotekuvaansa.

    Viiksistä hieman:
    Joillekin viikset pitää ylettyä ylähuulen päälle. Esim. ukkini jolla oli mursun viikset oli meistä lapsista oudon näköinen kun tuli kylään viikset leikattuna ylähuulen yläpuolella.

    Jestas mikä mummu sä oot ;)

    Äänestä

  • ikä.näkyy kirjoitti:

    Jestas mikä mummu sä oot ;)

    Hehee...nainen kukkeimmillaan!
    Kun hän menee torille on näky veikeä.

    Äänestä

  • herrajestassentään kirjoitti:

    Hehee...nainen kukkeimmillaan!
    Kun hän menee torille on näky veikeä.

    Ei valittamista, ja mummoksi en toistaiseksi ole päässyt. Tuossa sulle mummua profiilikuvassa, jonka otin tänään lumisessa metsässä kävellessäni ; )

    Äänestä

  • korpikirjailija kirjoitti:

    Ei valittamista, ja mummoksi en toistaiseksi ole päässyt. Tuossa sulle mummua profiilikuvassa, jonka otin tänään lumisessa metsässä kävellessäni ; )

    Olen tyytyväinen ulkonäkööni, läiskin selfieitä ilokseni ; )

    Äänestä

Pistänpä minäkin lusikkani tähän soppaan.

Siisti pitkätukkainen ponnarihäntäinen mies on seksikäs. Seksikkyyttä lisää vielä harmaat ohimot.

Kauneus on katsojan silmissä.

Äänestä
  • Minä olen seksikäs.
    Tihkun testo-stereoita.
    Tuplana.

    Äänestä

  • Mies.vieläkin.eikä.neiti kirjoitti:

    Minä olen seksikäs.
    Tihkun testo-stereoita.
    Tuplana.

    Varo tupla-annoksia, minulle estrogeenit tekivät kepposen ;(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onsiistiollasiisti kirjoitti:

Naurettavan näköistä on kun sen minkä ohimolta menettää antaa niskasta kasvaa. Todella epäsiisti on pitkä tukka ikämiehellä, tänään näin jopa kaksi sellaista joilla oli joku otsapanta ja piikkisuora tukka roikkui hartioille saakka. Epäsiistejä viiksiä ja pujopartoja, ihan kuin yrittäisivät olla jotain amiksia.

Siistit hiukset ja kengät ne kääntää pään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu