Jo pitääkö kaikki antaa anteeksi?
Eräs nainen oli viettänyt viisi ensimmäistä elämänsä vuotta pimeässä huoneessa jo antanut sen äidilleen anteeksi.
Minä en tiedä elänkö edes viittä vuotta, mutta epäilen voivani antaa ne teot anteeksi, jotka hankaloittavat tällä hetkellä elämääni.
Olen katkera paska, mutten toisaalta ole puhunut kenellekään puolitutulle tilanteestani. En välitä myöskään puhua asioistani läheisille. Tänne palstoille oksennan pahaa oloani, josta saatan saada ikävää palautetta, kun joku ottaa henkilökohtaisesti.
Eräs nainen oli viettänyt viisi ensimmäistä elämänsä vuotta pimeässä huoneessa jo antanut sen äidilleen anteeksi.
Minä en tiedä elänkö edes viittä vuotta, mutta epäilen voivani antaa ne teot anteeksi, jotka hankaloittavat tällä hetkellä elämääni.
Olen katkera paska, mutten toisaalta ole puhunut kenellekään puolitutulle tilanteestani. En välitä myöskään puhua asioistani läheisille. Tänne palstoille oksennan pahaa oloani, josta saatan saada ikävää palautetta, kun joku ottaa henkilökohtaisesti.
Vastaukset 72
Vanhimmat
On asioita joita ei voi ainakaan koskaan unohtaa ja varmaan myös niin pahoja tekoja että ei voi koskaan antaa anteeksi.
On syytä muistaa sekin seikka että jatkuva anteeksiantamattomuus on raskasta myös hänelle joka ei siihen kykene ja se kalvaa ihmistä,jopa sairastuttaa fyysisesti.
Olen myös ns.Kerran vihollinen,ikuisesti vihollinen ja anteeksianto on hyvin vaikeaa,jopa mahdotonta,tai oikeimmin oli...
Pitäisi voida ajatella toisen näkökulmasta asioita ja miettiä onko sellaiseen tekoon mitään muuta syytä kuin pelkkä ilkeys tai petollinen luonne.
Esimerkiksi otan aviorikoksen..Ei välttämättä hyvä esimerkki mut kokeillaan käännellä asiaa.
Ajatellaan että minun puoliso olisi pettänyt ja tunnustaisi tekonsa,kun sitä tiukkaan sävyyn vaadin.
Mietteet:Miksi hänen piti pettää? Jossain on syy kaikkeen ja osaan etsiä sitä itsestäni myös,vaikka en olisikaan kuin osasyyllinen.Osa syylinen sen vuoksi että en ole kyennyt olemaan onnellinen ja onko onnelliseksi tuleminen rikos?? Eikö kaikille ole sallittua olla onnellinen? Olen siis osasyyllinen enkä voi syyttää ja olla antamatta anteeksi,silti en tietysti voisi unohtaa ja jättäisin puolisoni.Tietysti sanoisin että anteeksi annan mutta en voi unohtaa ja elää saman katon alla.
Tuntuu että tää ei ollut hyvä esimerkki,mutta olkoon tässä kuitenkin kirjoitettuna..
Toisakseen,kirjoittaminen on terapeuttista ja saattaa jopa oloakin vähän parantaa,joten yrkkää tulemaan vaan.
Olen itsekkin joskus tänne oksentanut paskamaisen oloni...Helpottiko,no empä tiedä mutta aika on auttanut ja pyöristänyt särmiä hankalista asioista.
Vielä siitä että aikaa,onko sitä? Sitä ei voi tietää kuka meistä lähtee ja milloin.Toivotaan nyt kuitenkin että sinullakin aika riittää ja terveyttä olisi niin sisäisesti kuin fyysisestikkin..
Nojas. Omaa eroa tässä kipuilen. Mieheni on saanu pettämisensä anteeksi, kun ymmärrän et toiseen voi rakastua. Sitä vaan en pysty antamaan anteeksi, et jätti mun ollessa työtön ja samalla sairastuessani vakavasti fyysisesti, jonka seurauksena sairastuin myös henkisesti. En tietenkään voinut lunastaa kotiani työttömänä jo samalla poika jäi siis kotiin jo miehelle. En ole vieläkään voinut hankkia vakinaista asuntoa, joten mukana on irtaimistoa lähinnä passi, hammasharja ja vaatteet. Minulla on tosi ikävä kotia jo perhettäni, mitä hän ei tietysti ansaitse missään mielessä, mutta en voi näille tunteilleni mitään. Kaiken lisäksi minua kalvaa kaikki se pitkäaikainen petos, jonka olen nyt vasta ymmärtänyt. Ymmärrän, ettei hänellä sen takia ollut kanttia jäädä asioista rehellisesti kertomaan, jonka myös voin ymmärtää ja kykenen antamaan anteeksi. Mutta muutoin tunnen ihan silmitöntä vihaa siitä, etten todellakaan merkinnyt hänelle mitään, vaan kaiken onnen hän antoi itselleen ja uudelle rakkaalleen.
Vetää vakavaksi..Vaikeaa sanoa yhtään mitään kun tiedän tunteen mikä myllertää sisälläsi.Sisäisen myrskyn kokeneena osaan ja en osaa asettua tilallesi..Täytyy vain toivoa että oikeudenmukaisuus voittaa.Miestäsi tuskin takaisin ottaisit mutta ero lapsesta on liikaa kenelle hyvänsä.
Onko kyseessä lapsen provosointi,vai miten siinä kävi näin.Niin,sanoit että ei ole asuntoakaan.Se asia pitäisi ensitöikseen saada kuntoon ja terveys,niin mielen kuin kehonkin..Voimia..Muuta en osaa sanoa..
Ei kun siellä kotipaikkakunnalla ei ollut töitä, että olisin voinut sinne jäämistä ajatella. Parempi oli lähes aikuiselle lapselle sinne kotiinsa isänsä kanssa (joka tosin naisensa luona enimmäkseen asuu) jäädä, ja minun luonnollisesti lähteä työn perään. Suhdanneherkällä alalla olenkin sitten joutunut pätkätöitä tekemään ja muuttamaan.
Petturin perään ei kannata itkeä, monet petturit ovat niin paatuneita narsisteja etteivät he edes ymmärrä pyytää anteeksi tekojaan. Ole onnellinen että pääsit eroon hänestä.
Yritä vahvistaa itseäsi henkisesti vaikka joogaamalla, jollakin kivalla harrastuksella jossa voit käyttää hyväksi omaa luovuuttasi, tai vaikkapa nyrkkeilyjumpalla.
Pikkuhiljaa vahvistut ja se näkyy sitten olemuksestasi. Ole yhteydessä lapseesi niin paljon kuin mahdollista, mutta kuitenkin hänen ehdoillaan. Kun lapsi on saanut elämänkokemusta niin hän ymmärtää paremmin kaiken tapahtuneen.
Ajattele siten että jos työtä ei aina olisikaan,olet jo voiton puolella.Tietysti päättelen palstasta johon kirjoitat.Tunnepuoli taitaa kuitenkin olla se vaikein asia,vaikka sanoit paljon muutakin.
Tärkeintä olisi nyt hoitaa itsensä kuntoon ensin ja sitten miettiä helpommin korjattavia asioita.Onko ketään parasta kaveria joka kuuntelisi,siitä voisi olla ja varmasti on apua.
Täällä,meidän satunnainen kirjoittelu ja vielä tuntemattomalle on hyvin pieni lohtu.
Kirjoita vaan lisää jos tuntuu pahalle ja se keventää taakkaa,niin vedetään kivirekeä apuna..
"todellakaan merkinnyt hänelle mitään"
Kyllä varmaan merkitsit, onhan teilläkin varmaan ollut ne hyvät hetkenne ja aikanne, lasten syntymät ja muut. Ja edelleen merkitset, olethan lastensa äiti.
Pettäminen on epärehellisyyttä ja suuri loukkaus kumppaniaan kohtaan vaikka suhde olisi pielessäkin. Harvalta vaan löytyy pontta olla rehellinen ja uskallusta kantaa seuraukset, mitä paljastaminen saa aikaan. Sanotaan että tunteilleen ei voi mitään mutta se ei mielestäni sulje pois rehellisyyttä.
Lapsesi on lähes aikuinen ja kohta lentää pesästä. Voit luoda häneen ihan oman suhteen, pitäkää yhteyttä, vaalikaa suhdettane. Saat sitä paljon sisältöä ja iloa jatkossa.
Ssaanko kysyä miten kaikki tapahtui,kun tiedän lopputuloksen.Kaikka alkaa jostain ja päättyy johonkin.
Nimenomaan sinun versiosi tapahtumien kulusta,tai oletus edes.
Mutta! Vain mikäli itse haluat kertoa,eikä se tunnu kuin veistä käännettäisiin haavassa..
Hahheh... luin että "kakka alkaa jostain". Aika osuvaa. Niinhän se alkaa :) ja kantsii suhtautua siihen samalla tavalla (jos ei asialle voi mitään). Pyyhkimiseen, pöntön vetämiseen ja sitten menoksi. Mitä sitä ittensä kiusaamaan enemmän kuin tarpeen.
Painovirhe paholainen;) Menin viattomasti kus...ja yllättäin kuin puun takaa tuli kakka...Sori,aloittaja,ei ole tarkoitus hilpeillä vakavalla asialla..
Joitain asioita en anna anteeksi mut en jää niihon rypemäänkää, elämä jatkuu.
Koko anteeksianto on pelkkä klise.
Voi sitä suurieleisesti antaa anteeksi asioista, joissa ei ole paljon anteeksiannettavaa.
On sanonta, että luottamuksen saavuttamiseksi voi mennä useita vuosia, mutta sen voi menettää silmänräpäyksessä.
Sellainen se ihminen on. Ei suurta loukkausta, nöyryytystä tai muuta tieten tahtoen tehtyä kämmiä, tuskin kukaan unohtaa edes pahsti dementoituneena.
Vahingot on asia erikseen.
Olen sanaton ja yritän ymmärtää tuskasi, kirjoitit "Olen katkera paska" älä ole itsellesi noin ankara ja tuomitse itseäsi, yritä ajatella niinpäin et sinulla on oikeus olla vihainen kaikesta kokemastasi, mulla on todella sanat hukassa, haluaisin luoda sinuun uskoa ja toivoa mut kykenen vain sanomaan yritä jaksaa, voimia sulle toivotan!.
Okennna pois mutta varaudu monenlaisiin vastauksiin. Moni muu täällä oksentaa omaa pahaa ollaan sillä tavoin. Poimi be vastaukset joists koet saavasi jotain.
Uskon että elämme vain kerran, joten se pitää tehdä mahdollisimman hyvin. Tietty viha ja katkeruus ovat tunteita siinä missä muutkin, kai ihminen olis vähän hihhuli jos ei osaisi niitä tuntea. Mutta ainut joka niistä kärsii on sinä itse.
Monen tuollaisen mielensyövän tunteen kanssa olen huomannut itsessäni, että jos annan niille vallan liian pitkään, niistä tulee se päällimmäinen olotila. Joten valitsen etten ajattele asiaa enempää kuin silleen että ite pääsen eteenpäin. Nuoruudessa tapahtui sellainen vääryys, mitä en antanut anteeksi toiselle koskaan. Tosi paljon töitä jouduin tekemään että annoin itselleni anteeksi.
Joten - ei tarvi kaikkea antaa anteeksi toiselle, mutta itselleen täytyy antaa.
Eikö toisillekin anneta anteeksi no. oman itsen takia? Lastin kanto loppuu siihen, elämä kevenee ja helpottuu ilman "vääryys" yms. katkeruus- ja kaunakuormia.
Vastustan sitä ajatusta että väärinkohdellun tarttee olla joku synninpäästäjä ja laastarikone sille joka tehnyt sulle väärin. Ite koen että jos antaa toiselle anteeksi, samalla sanoo että "ei se mitään, minä ymmärrän sua". On asioita joista ei voi sanoa tämä, ei riitä ymmärrys, ja se todellakin sattui.
Anteeksiantamattomuus voi olla tärkeä itselleen, että ikään kuin tunnustaa itselleen että mitä tapahtui oli ehdottoman väärin, minun rajani meni tässä ja sitä ei ylitetä toiste.
Teko on kuitenkin ollut ja mennyt, ei sitä mikään anteeksi tee tekemättömäksi. Ja jos vaan työntää päänsä pensaaseen, sä kannat sitä lastia mukanasi.
Ainut tapa mun mielestä, on käydä se mielessään läpi, kirjoittaa ja itkeä ja raivota, todeta että on tapahtunut ja antaa itselleen anteeksi että antoi sen tapahtua. Muuta tietä yli ei ole, sen jälkeen sen voi jättää taakseen. Vastapuoli tehköön saman, ja löytäköön itselleen anteeksin sielunsa pelastamiseksi jos sen tarvitsee.
Ihmiset ovat yleisesti hirvittävän tyhmiä - sori - ja siitä johtuu, että monetkaan eivät väärin toista kohdellessaan tiedä, miten huonosti, katalasti, pahasti ... tuli tehneeksi. Johtuen siitä, että hän tekijänä ajattelee toisin kuin sinä ilkityön tai väärinteon kohteena.
Kun me immeiset emme pääse toistemme pään sisältöjä tutkimaan, niin emme koskaan saa selville, mitä omasta mielestämme vähäpätöisenkin tuntuinen naljaisu, arvostelu, arviointi, omien 'totuuksiemme kertominen', väärinkäsitys, suuttumus ... saa aikaan jossakussa toisessa.
Anteeksi pyytäjällehän voi sanoa vaikka että "nyt ei onnistu, ymmärrys ei riitä, yritän, ehkä joskus ...". Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, kaikille, ja on vain itselle onnetonta, jos ei koskaan jaksa alkaa ymmärtämään eikä koskaan halua kuitata juttua loppuun. Koska kaikki kantavat lasteja, joista kukaan toinen ei tiedä mitään.
Oot ihan oikeassa. Välillä tuntuu että ettei ittestäänkään aina tiedä miksi toimii kuten toimii :) saati että osaisi ennakoida miten reagoi. Niin monet kerrat ajatellut että tuota nyt en ainakaan tee, ja kaboom. Sitähän mä sitten jossain vaiheessa kuitenkin teen.
Tuo anteeksi antaminen toimii teoriassa juuri noin kuin lopussa sanot. Mut... mieti omalta kohdaltasi. Antaisitko anteeksi raiskaajalle, tappajalle, pedofiilille? Mä en. Voin ymmärtää että takana on tekijöitä miksi teko on tapahtunut, ettei toinen ole sitä pahuuttaan tehnyt vaan koska on rikki. Mutta sitä tekoa en antaisi ikinä anteeksi. Se tuntuisi samalta kuin sanoisi että kaikki on ihan ok, ei hätää. Kun kuitenkin on ollut hätä.
Ymmärtäminen on jo puolitiessä anteeksiantoa.
Vanhat asiat ovat vanhoja asioita, olivatpa ne mitä tahansa. Itse en käytä kristillispohjaista käsitettä antaa anteeksi. Mutta kun elämä menee eteenpäin ja hyviäkin asioita tapahtuu, niin vanhat asiat menettävät merkityksensä.
Lisäksi saattaa olla niin, että arjessa on ihan oikeasti hankalia asioita, joiden kanssa on selviydyttävä ja miksi tuhlata sitä energiaa johonkin epäolennaiseen, joka on tapahtunut puoli vuosisataa aiemmin?
Elämä on tässä ja nyt. Ja tulevaisuudessa.
Juurikin justiinsa tällä viisiin.
Lähes kaikki annan anteeksi sillä kaikki me teemme virheitä, täydellistä ihmistä ei ole.
Menneisyyteni tekemisiä tai tekemättömiä asioitteni kaivelemista en siedä koska se mikä on menneisyyttä niin niin ei voi enää vaikuttaa. Toisen menneisyydellä lyömä aseena, alistamisella ja vallan käyttöä toista vastaan en hyväksy.
Keneltäkään en ole vienyt yhtään mitään, en käyttänyt ketään hyväkseni, en perustanut perhettä mutta vaikkei olisi tehnyt yhtään mitään niin väärässä seurassa jos aiheuttaa vain pahaa oloa toisille niin vältän sellaisia ihmisiä, en vihaa mutta välttelen katkeria ryvettyeitä joidenka pitää vaikka tikulla kaivaa vikoja muista että itse näyttäisivät edes hiukan paremmilta.
"Toisen menneisyydellä lyömä aseena, alistamisella ja vallan käyttöä toista vastaan en hyväksy." Erittän hyvin sanottu ja paljon muutakin jäkevää asiaa..
En ole antanut anteeksi tiettyjä asioita mutta olen tietoisesti pyrkinyt ne unohtamaan jotten katkeroituisi. AIka hyvin olen onnistunut. Voi olla, että kyseessä on "maton alle lakaisu" mutta minun elämääni tuo tapa on helpottanut ja vaikka esim. erään läheisen toiminnan takia menetin taloudellisesti turvatun loppuelämäni, en ole enää moksiskaan vaan nautin niistä hyvistä asioista, jotka ovat nyt ja tässä.
kun itse en mä voi,,,,,
---
Te viisaat kertokaa miksi poikalapsi hylkää vanhempansa totaalisesti,
vaikka varmasti hyvin tietää, että vanhemmat on tahtoneet kaikkea hyvää hänen elämäänsä,
siihen voimatta mitenkää puuttua koska kyseinen henkilö itse on pistäny välit totaalisesti poikki,
perintö kyllä kelpaa, on annettu täysimääräisenä jos ei peräti runsaampana kuin muille,
mutta vanhemmat ei kelpaa, vaikka emme tuomitse häntä, emme vaadi mitään muuta kuin toivomme jonkulaista yhteyttä edes kerran vuodessa,
sitäkää emme saa, aivan vieraat kertoo hänestä kuulumisia mitä nyt nekää sen kummemmin tietää, ovat kuitenki nähneet hänet,
hän kuleman mukaan on kouluttautuneen sivistyneen tuntunen käytökseltään ja muutenki fiksu,
--- siis kertokaa mistä tommonen sivistys kumpuaa, kun koti ei ole sitä hänelle kasvattanu,
toiset siarrukset pitää yhteyttä ovat myös korkeastikoulutettuja perheelisiä, siitä heille kiitos,
mutta kaipaamme suunattomasti kadonnutta " lamastamme"
onko hän mahdollisesti manipuloinnin uhri, sitä itse tiedostamatta,
kertokaa te viisaammat oletan että te tiedätte mistä on kysymys,
vai onko liian suuri toive,,,,
On mahdotonta antaa vastausta kun ei tiedä aikuisen pojan mietteitä.Ymmärtääkseni hän on jostain lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa tapahtuneesta katkera.Tiedän itsekkin isänä sen että vanhemmat tarkoittavat aina hyvää ja tapahtuipa lähes mitä vain niin oma lapsi on aina ylitse muun.
Käänteinen puolikin on olemassa ja tarkoitan sillä sitä että lapsi voi käsittää vaikka rajojen puuttumisen välittämisen puuttumisena..Tiedä siinä sitten mikä on oikein,mikä väärin?
Aikuistumiseen kuuluu myös aika jolloin tavallaan hylkää vanhempansa kun haluaa näyttää heille että pärjää omillaan.Tulee aika jolloin poika alkaa pitää yhteyttä kun varttuu ja huomaa että ei olla kuolemattomia,luulisin..
Itselläni on kokemuksia lasten muuttaessa pois ja rankemman kaavan kautta.Luulin silloin että mikään ei koskaan palaa ennalleen,vaikka yritin olla malli-isä.Toisin kävi ja nyt on sillä saralla kaikki hyvin.
Jos kertoisin koko tarinan siitä kun lapset olivat murros iässä ja lähtivät omilleen,et uskoisi todeksi.Joten jäitä hattuun ja anna ajan kulua.Jos?On jotain mitä pitäisi sanoa pojalle..Tai on anteeksi pyydettävää,sen aika on nyt.Jos on jäänyt sanomatta että rakastat poikaasikin,kerro se hänelle..Raha ei ratkaise rakkauden puutetta.
En väitä enkä tiedä rakkaudettomuudesta,mutta sanon varalta..
Onko välinne riitaiset vai onko niin että poika elää niin omaa elämäänsä ettei koe tarvetta pitää yhteyttä sukulaisiin, vanhempiinsakaan. Kaikilla sitä tarvetta ei ole vaikka se kuinka koskee vanhempiin.
Jos ei ole riitaa, teinä tekisin niin että kuitenkin muistaisin häntä ainakin jouluisin tai merkkipäivinä esimerkiksi kortilla, sähköpostilla tai viesteillä. Jos vaikka tekstaria laittaa et mitä kuuluu, katsoo tuleeko vastausta.
itse en enää jaksa, toivon vain hänelle hyvää elämää,
--
Vastausta ei ole tullu kymeniinvuosiin, asiat ja synt.onnittelut on tekstiviestillä joskus kortilla laittettu, ei koskaan vastausta,
-
-- Viime viikolla oli TV:ssä inhimillinen tekijä ohjelma, siinä saman ikäiseltä näyttävä mies vaikutti käyttäytymiseltään aivan samalata kuin poikamme,
häneltä kysyttiin pitääkö yhteyttä vanhaan äitiinsä , kun äiti oli vielä elossa, sanoi ettei koskaan pidä, eikä ole kiinostunu hänen elämästään,
toivoi vain että äidistä pidetään huolta jossaki ruotsissa,
-
olen jo luopunu toivosta, elämä menee menojaan, minä kohta olen tuonpuoleisessa,
-- se vaan harmittaa kun yksi " lampaistani " katosi elämstäni / elämästämme ,
jumala pitääköön hänestä huolen, onhan hän samoin jumalan luoma lapsi , syntyny suuren rakkauden seurauksena, kuin muutkin siarruksensa,
-
-- kirjoitin siinä toivossa , että hän seuraa näitä keskustelupalstoja,
ja saisi kimmokkeen kohdata vielä elossa olevan vanhempansa,
Niin. Sillä pojalla oi olla joku syy, miksi näin haluaa asioiden olevan, ja kun aikuinen saa päättää asioistaan, häntä ei voi velvoittaa mitä hän itse ei halua.Surullistahan se vanhemmille tietenkin on. Kymmeniä vuosia kuitenkin on pitkä aika. Mites tämä nyt akutisoitui mielessäsi?
Onko sinulla ikinä ollu lapsia, oletko koskaan ollu äiti/vanhempi lapsilaumallesi,
tisitkö
vanhemmat äiti/ isä ei ikinä unohda omia jälkeläisiään vaikka ei niihin yhteyttä saakaan,
aivan kuolemaan asti he muistaa ja toivoo heille parasta elämässä,
joten ei tämä mitenkää NYT ole tullu akuutiksi asiaksi,
-
pelkästään otsikon ansiota, " oletko antanu kaiken anteeksi "
otsikon aiheuttama impulsiivinen oivallus viestittää kadonneele omaiseleen
( me kaipaamme sinua, uskalla ottaa yhteyttä emme tuomiste mistään )
--
noooh,, kuten jo ilmaisin, olen luopunu toivostaki,
mutta ajatuksita en pääse koskaan eroon,
jää ikuinen kysymys, kuinka sinä voit, oletko vielä hengissä ,
anteeksi että olimme sinun vanhempiasi,
Onko kyseessä tapaus jossa aikuinen poikanne ei ole enää uskossa?Jotenkin sain sellaisen kuvan kirjoituksestasi."jumala pitäköön.Toisen menneisyydellä lyömä aseena, alistamisella ja vallan käyttöä toista vastaan en hyväksy..Yksi lapmpaistani" Jne."emme tuomitse" Näiden sanojen käyttö saa minut takajaloilleen..Tiedän näet sen kuinka esim.lestadiolaisten yhteisö hylkää ja siinä ei paina mitään se että kyseessä on oma lapsi.
Jos näin on,on turhaa ajatellakkaan että hän voisi pitää yhteyttä.
Toivottavasti olen jälleen väärässä...
Toisen menneisyydellä lyömä aseena, alistamisella ja vallan käyttöä toista vastaan en hyväksy.
Tämä lainaus ei kuulunut joukkoon!! Oli vain tallentunut selaimeen ja tuli vahigossa tämän yhteyteen,sorry..
Kerrroit että välinne olleet tuollaiset jo kymmeniä vuosia, aika yleensä haalistaa vaikka ei kokonaan saa unohtamaan ja kerroit asiasta nyt, kymmenien vuosien jälkeen. Mut ainahan laps on äidille laps.
Minulla tuli sama mieleen myös tästä:
"onko hän mahdollisesti manipuloinnin uhri, sitä itse tiedostamatta"
Näin äitinä tuli mieleen, että niin kauan kuin minulla on lapsia, on myös velvollisuus heidän hyvinvoinnista. Ja kun ihminen on laumasielu, jotain on vialla jossain jos joku irtautuu laumasta kokonaan. Tekisin kaiken minkä vaan pystyisin saamaan sen asian kuntoon, koska ilman perhettään ihminen on juureton ja sisällään onneton.
Äitinä varmaan aistitkin mikä meni väärin. Joten.. ei kun rappusille istumaan hänen asuntonsa edessä. Kannattaa ehkä odottaa lämpimimpiä päiviä :)
Vai pelkäätkö että hän syyttelee sua? Sekin voi olla raskasta kohdata, ja sitä tulee aina jossain vaiheessa lasten suusta. Entäs sitten. Ei meistä kukaan ole täydellinen. Parempi kuitenkin antaa ja saada anteeksi.
Olet väärässä,
noi sanat olen joskus kuullu jossaki yhteydessä,
" rakkaat lampaani "
olemme aivan tavallinen perhe,
olemme kyllä uskovaisia , mutta emme siinä mielessä kuin jotkut lahkot, olemme saaneet kasteen kirkossa kun olemme syntyneet, se siitä,
--- toisaaltaan joku yhteisö olisi paikalaan, mutta en vaan keksi mikä.
Nyt on liian myöhäistä, olen vanha sydän sairas,
kuolisin konfliktin sattuessa,
hän on lyöny kaikki ovet nokanessä kiinni,
joten hänen on ne myös avattava
nyt on hänen vuoronsa tulla jos on ikinä enää tullakseen,
kaiken jätän jo jumalan huomaan ja johdatukseen.
Tuo on niin surullista. Voimia sinulle toivotan.
Millaista "manipuloinnin uhriksi joutumista" epäilet? Miksi joku manipuloisi lastasi perhettään vastaan? Siis onko aihetta?
Jos yhteydenpito on ollut katkolla useita kymmeniä vuosia, suhteenne on kuin kenen tahansa vieraan. Jotainhan on lapsesi mielestä tapahtunut kun ei yhteyttä pidä. Tai sitten voi olla niin tunneköyhä tai empatiakyvyön että ei tunne mitään perhettään kohtaan? Sellaisiakin on.
En missään nimessä väheksy kenenkään uskovaisen vakaamusta ja olen saanut todeta sen että yleensä jopa nuoret uskovaiset ovat ainakin työelämässä hyvin ahkeria ja tunnollisia.Pääosin ystävällisiä ihmisiä.
Tieto lisää kuitenkin tuskaa kun tiedän paljon lestaadiolais lahkon käyttäytymistavoista ja siitä kuinka kaikki yhdessä savustavat"eksyneen lampaan"ulos,ihan kaikesta ja jopa niin että uskosta erotetun on pakko muuttaa asuinpaikkaa,jopa lähteä maasta.
Olen myös nähny hyvin läheltä sen että suuren lapsiperheen lapset(uskovaisten) Ovat tavallaan heitteillä..Heti kävelemään opittuaan,vanhemmat päästävät pikkulapsen tielle leikkimään ja turvana on vain viisi-seitsemän vuotiaat sisaret ja jumala...Jätän jumalan ja luojan haltuun ei toimi tänä päivänä enää jos joku kaahaa humalassa tai pimeässä heidät kuoliaaksi.Ei kaikkea voi jättää luojan tehtäväksi vaan pitää itsekkin osallistua.
Ehdotan vakavissaan että ottaisit itse yhteyttä ja kertoisit kuinka kaipaat poikaasi.
--
Se onki suuri kysymys,
mahdollista on,
selitystä ei ole,
kiitos,
tiedän, on kohtalotovereita joille on käyny samoin, jopa samalla paikkakunnalla,
Miksi joku manipuloisi lata vanhempiaan vastaan ilman syytä? En ymmärrä. Jos ei syytä, aika kaukaa haettu ajatus?
Tietenki meissä vanhempina on myös vikamme,
olimme nuoria työssäkäyviä, varsinkaa äitinä en pystyny suojelemaan lapsiani kaikilta pahoilta asioilta,
kuten ei varmaankaan kukaan vanhempi ole täydellinen,
mutta uskoisin että kaikki vanhemmat tekevät parhaansa ja toivovat parasta lapsilleen,
ei se ainakaa huumeisiin sortunu , meni reipaasti yliopistoon vaihtelevalla menestyksellä, teatterikorkeakouuunki pääsi ensi yrittämisellä, paljon muuta en tiedäkkää,
tekee kipeetä yrittää selvittää mitä tapahtui, itse olin äiti joka ei osannu sitoa poikalasta peräkamarin pojaksi,
vaan päästi lähtemään, perään huutamatta " tule takasi ", se oli mun vika ,
en huutanu " tule takasi ",
annoin mennä,
ajattelin että kyllä routa porsaan kotiin ajaa,
mutta ei ajanu,
hän löysi heti jonkun suojelijan itselleen josta en ole tietoinen,
Tiedät että löysi suojelijan josta et ole tietoinen?
On normaalia ja suotavaa että aikuistuva lapsi lähtee omaan elämään. Lapsi ei kuitenkaan yleensä katkaise kokonaan välejä ilman syytä.Mikä se syy sitten lieneekään. Mutta jos pärjää hhvin ja omillaan, luulisi ettei kukaan pääse manipuloilaan irti perheestä ja varsinkin jos perhe on ollut tiivis.
terveenä, se jää arvoitukseksi,
---
Jokin syy täytyy olla, jossaki vaiheessa käytös oli normaalin ystävällinen
kun törmättiin sattumalta, aivan lämmin ihana, mun rakas poikani, sitä hetkeä muistan ikuisesti lämmöllä,
mutta jossaki vaiheessa myöhemmin käytös muuttui jyrkästi,
ei selitystä,
ei mitään yhteyttä, ei millää keinolla, ei ikinä mitään selitystä,
ei ikinä selvinny vanhemmille hänen käytöksensä syy,
se jää ikuiseksi arvoitukseksi,
-
jos katsoit viikolla inhimillinentekijä ohjeman, siinä oli aivan samalainen mies,
näytti saman ikäseltä, elämän tarina oli erilainen,
mutta välit oli totaalisen poikki vanhempiin,
hän sanoi suoraan ettei ole mitään mielenkiintoa omaa vanhaa äitiään kohtaan,
toivoi että äidistä pidetään huolta, itsellä ei ollu mielenkiintoa,
-- en usko että mun jälkeläinen olisi täysin tunteeton, jokin vain on menny pieleen, itsekäs hän kyllä on, oletan että myös loukkaantunu jostain syystä,
ehkä manipulaation seurauksena , tämä on olettamus, koska tieto puttuu,
Veikkaan, että jossain vaiheessa alkaa näitä nuoria miehiä mietityttämään ja kaduttamaan. Nuoren ihmisen päähän ei mahdu sellaista kuin velvollisuus, veriside, sairaudet, sitä että joskus loppuu tilaisuudet ojentaa kättä.
Ihminen on haka siinä, että katuu vasta kun on liian myöhäistä... Kuules.. mitäs jos.. Jos sinä et sairauden takia enää voi kohdata häntä, niin anteeksiannon voit testamentata. Jättää hänelle kirjeen jonka avulla hän pääsee yli sen ettei ollut yhteydessä. Se voisi tehdä sinullekin hyvää, päästä purkamaan tunteitasi. Monesti olen huomannut että ongelmat lakkaavat vaivaamasta kun niistä puhuu tai kirjoittaa. Saisit ehkä rauhan asian tiimoilta.
Eipä ole pakko tietenkään :) Mutta on niin helppo tuntea sympatiaa sun kanssa tästä. Olisi paha paikka jos noin kävisi mulle ja mun lapsille.
Se vain valitettavasti on joskus niinkin et vaikka synnytät lapsen, se ei ole sinun lapsesi. Kun hän helmoistasi irtaantuu hän on vapaa tekemään niin kuin parhaaksi katsoo ja tekemään omat valintansa. Joskus on niinkin että silloin vanhempi niittää mitä on kylvänyt (en väitä että teidän tapauksessanne) mutta joskus.
hänestä huolen,
---
Aikoinaan työelämässä tuli keskustelua mun lahjakkaista lapsistani,
olin tietenki ylpeä heistä kun heitä kehuttiin ,
eräs ihminen sivusta sanoi hämmästyttävän ajatuksen,
hän sanoi "et sinä tiedä ketä sinä olet tänne maailmaan synnyttäny "
lapset on laina vain,
juuu,
karvaasti olen sen kokenu poikani kohdalla , menetin hänet totaaisest,
muistan kuinka aina ihailin reipasta poikaani kun hän oli lapsi,
hän oli hyvin kaunis reipas aivan ihana lapsi, kiipeili puissa kavereitten kanssa, rakenti puihin majoja, sotki uudet vaatteet heti pihkaan, kun olin ostanu ja teki kaikkea mitä pikkupojat keksii,
oli kyllä hänen sisarruksetki ihania,
mutta mun ainoa poikani oli hyvin erikoisen ihana, usen haaveilin mitähän hänestä tulee isona, lähtökohdat oli loistavan hyvät,
ainaki geenit oli mahtavan hyvät joka suhteessa,
suureksi ikäväkseni menetin hänet maailmalle , tuntemattomaan maailmaan johon minulla ei ole koskaan ollu asiaa,
se huolestuttaa, onko hän terveenä onko elossa,
jos otan yhteyttä hän kokee sen tunkeiluna,
joten en voi muuta kuin ikävöidä ja toivoa hänelle hyvää elämää, ja jumalan johdatusta,
Palasin vielä lukemaan kommenttejasi..Jokin mättää pahasti!
Et kerro aivan kaikkea tai tarinasi on muunneltua totuutta.
Kaikki nuo äidin kriteerit täytät ihan kympillä ja silti??
Jos tuo kaikki kertomasi on totta niin saat todella olla huolissaan siitä miten pojalla menee..Sinisilmäinen ei nykymaailmassa voi olla..
Totuus ei aukene varmaan koskaan tässä keskustelussa.
"se huolestuttaa, onko hän terveenä onko elossa, "
"jos otan yhteyttä hän kokee sen tunkeiluna,"
No jos kokee tunkeiluna on ainakin elossa :).
Samaa mieltä, oudolta kuulostaa. Keksityltäkin. Jokuhan pojan elämässä mättää kun on äitiinsä katkaissut välit ja se miksi näin on, olisi mielenkiintoista kuull pojalta itseltään. Kolikolla kun on aina kaksi puolta.
Onhan tää enemmän "yksinpuhelu"Eikä välttämättä äiti ymmärrä tai ole huomannut jotain oleellista.
Molemmat kuullostavat fiksuilta,niin poika joka on ollut kiltti ja nyt koulutettu.Äidin pisteetkin on omien sanojensa perusteella 10 Jompi kumpi on missannut jotain.Pitänee muistaa että maailma on houkutuksia täynnä ja jopa uskovaisen perheen lapsi voi hairahtua tieltään.Nythän ei ole edes lapsi kyseesä vaan lähes meidän ikäinen aikuinen mies.
Maailma ottaa omansa ja ottaa myös sellaisiin tekoihin joita kukaan vanhempi ei oysty ymmärtämään,eikä hyväksymään koskaan.
Kaikilla juopoilla,narkkareilla,murhaajilla,on äiti..Kukaan ei tee lapsestaan sellaista ja silti heitä riittää.Sitä ei voi hyväksyä ja kuitenkin kohdalle sattuessa on pakko.
En halua pelotella,enkä väitäkkään että pahin olisi tapahtunut,mutta on otettava huomioon että myös eri jengit pitävät omansa ja siinä sivussa ovat myös kaikki läheisetkin vaarassa.Tarkoitan siis sitä että yhteyden pitoa ei voi turvallisesti toteuttaa ja se jos mikä on paras lahja minkä voi äidilleen antaa,olla tuottamatta tuskaa,koska tieto lisää sitä.
Kunhan spekuloin vaan..Emme saa koskaan tietää,mutta jospa se kaikkein korkein oikeus tietää ja osaa toimia oikein..
Totta turiset.
Jos poika on hylännyt perheensä (tai kuka hylännyt kenet)eikä halua pitää yhteyttä, siihen on joku syy, joka tällä saitilla ei taida avautua joten kantaakin on aika vaikea ottaa. Se vaan on niin että jokainen aikuinen saa itse päättää keneen on yhteydessä, oli se sitten oma vanhempi tai sisarus. Niin kipeältä kuin se tuntuukin.
Lainaan samoinajattelevalta hiukan:
" Vastustan sitä ajatusta että väärinkohdellun tarttee olla joku synninpäästäjä ja laastarikone sille joka tehnyt sulle väärin. Ite koen että jos antaa toiselle anteeksi, samalla sanoo että "ei se mitään, minä ymmärrän sua". On asioita joista ei voi sanoa tämä, ei riitä ymmärrys, ja se todellakin sattui.
Anteeksiantamattomuus voi olla tärkeä itselleen, että ikään kuin tunnustaa itselleen että mitä tapahtui oli ehdottoman väärin, minun rajani meni tässä ja sitä ei ylitetä toiste.
Teko on kuitenkin ollut ja mennyt, ei sitä mikään anteeksi tee tekemättömäksi. Ja jos vaan työntää päänsä pensaaseen, sä kannat sitä lastia mukanasi. "
Ja jättääkseen sen suuressa seurassa kaikkien kuullen tehdyn loukkaamisen taakseen, ... elääkseen uutta puhdasta ja hyvää elämää eteenpäin,
on hyvä jättää koko se ihminen taakseen.
Tiedän, ettei hän osaa pyytää anteeksi, joten en ole sitä edes odottanutkaan.
Säälin hänen läheisiään, itse olen onnekas, kun minun ei tarvitse häntä tavata.
Ihminen on voinut jäädä taaksesi mutta asia näköjään ei ollenkaan.
Olen muistaakseni on vain yksi pyytänyt hon oli vuokralaiseni muutamia vuosia kahteen otteeseen.
Ymmärsin nainen halusin minut sänkyyn siis naintiin sitä en tehnyt ja siitä hän oli vihainen monella tavalla, hän oli vanha jos niin voi sanoa jo alussa.....muutti vanhain asumiseen siis rivitalo-kuntaomistaa.
Tuli kerran soitto hän pyysi anteeksi, sanoi onko varma että saan anteeksi, tietenkin saat kaikki anteeksi. Hän kuoli luultavasti sen jälkeen.
att2, voisitko jättää tyhmät juttusi kirjoittamatta,
olet apina, jonka aivot eivät enää toimi.
"eräs nainen oli viettänyt viisi ensimmäistä elämänsä vuotta pimeässä huoneessa"??
Voisitko hieman valaista, missä maassa sellainen oli tapahtunut?
Minä voin kuvitella täällä Suomessa asuneena olleeni ns. "pimeässähuoneessa""!, koska olin 5-6- vuotias pääsemättä yhteenkään kyläpaikkaan, tai joo, Joulukirkkoon, joka oli nukuttava pienelle lapselle ja isoäidin tapaaminen, jotka jäivät mieleeni, mutta isoäidin tapaaminen olikin sellainen juhlallisuus, että sitä oli opeteltu kotona useita päiviä.
Siis ohje; "Oven vieressä odotetaan ja niiataan. Sanotaan hyvää päivää. Sitten, kun mummi pyytää lähemmäksi, niin mennään ja niiaten kätellään". Siihen vastataan, mitä mummi kyselee, mutta muuta ei puhuta." Teitittely oli tietenkin ehdoton vaatimus, koska äitinin teititteli äitiään. Sitten mummi kuolikin, joten minulla ei ole ollut koskaan isovanhempia, koska toiset oli jo myös kuolleet.
Olin kai 5-v, kun pääsin isän kanssa meidän kyläkauppaan ja se oli ihme, koska se on jäänyt mieleeni.
Pimeässä en kasvanut kuitenkaan, koska minulla oli/on vanhempi sisko ja sitten myöhemmin nuorempi veli/oli ja sitäkin nuorempi veli, josta ei silloin ollut kovinkaan paljon seuraa, koska meidän ikäero on 10-vuotta.
Syy tällaiseen "eristäymiseen" oli asuinpaikkamme, joka sijaitsi sellaisen niemenkärjessä, jossa vettä oli joka puolella, mutta tietä ei mihinkään. Talvella oli jäätie ja kesäisin vene, mutta milläs lapset olisivat päässeet mihinkään, joten "pimiössä" asuttiin ja muuta ei kaivattukaan.
Tässä linkissä käsitellään elämän syvimpiä asioita ja miten niihin pitäisi suhtautua.
https://www.youtube.com/results?search_query=erik ewalds
Osa väestöstä on samaa mieltä,mutta voisin ihan yhtä hyvin kysyä joulupukilta tai teräsmieheltä neuvoa ja ohjeita miten pitäisi elää..
Kaikille palstalaisille tiedotksi,
jos vanhempanne vielä elää,
pitäkää tiiviisti yhteyttä heihin,
käykää kerran viikossa kattomassa heitä,
vierailun ei tarvi olla monta tuntia,
riittää kun käy kattomassa kuinka voivat ja tarviikos jossaki apua vaikka kodin hoidossa,
soittakaa puhelimella ainaki kerranviikossa kuulumiset,
anteeksi anto olkoon rajaton,
sillä ovathan he teidän ikiomia vanhempianne,
teki itse vanhenette,
pitäkää siksi myös omiin lapsiinne hyvät välit,
että he käyvät vuorostaan teitä katsomassa,
ja jos teillä on lapsia,
käskekää, kehottakaa lapsianne myös käymään isovanhempia katsomassa,
sillä isovanhemmat kaipaa myös heitä,
--
iloitkaa elämästä,
antakaa anteeksi vanhemmille se että he oli teidän vanhempianne,
sillä vanhempanne rakastaa teitä rajattomasti,
kasvakaa aikuisuuteen,
lapsellinen vihanpito on tyhmää,
sillä ei helpoteta edes sun omaa elämää,
Hyvä ohje..
Itse käyn aina katsomassa ja auttamassa vanhempiani, kun olen lähimaastossa ja jos en pääse niin soitan vähintään parin viikon välein..
Olen kiitollinen siitä että olen saanut elää hyvissä olosuhteissa,aina puhtaat ja ehyet vaatteet päällä.Myös hyvät elämänopit sain.
He opettivat myös sen että päämärään pääseminen vaatii ponnisteluja ja kaikki on saavutettavissa jos tahtoa riittää.
En koskaan joutunut elämään pelossa että vanhemmat joisivat tai riitelisivät lasten nähden..Perheessämme oli tiukka kuri ja pelkkä kirosana oli ankarasti kielletty.Vaikka vanhempani eivät kuuluneet mihinkään lahkoon ja silti me lapset kävimme joskus kirkossa.Ne hetket jäivät mieleen kun papin tarinat olivat hyvin opettavaisia.Jotkut asiat kadotukseen joutumisesta pelottaviakin.
Rakastan vanhempiani,eikä mikään tule koskaan rikkomaan välejämme.Osaan jopa valmistautua siihen että voi tulla aika jolloin vanhempien muisti alkaa pettämään ja suusta voi tulla pahojakin asioita..
Olen elämäni velkaa ja maksan sen varmasti niin hyvin kuin voin.
Olet hieno ihminen, kiitos siitä luojalle ja vanhemmillesi,
Ajattelinpa ihan samoin, oispa enemmän "Mitäkä.mies" hen kaltaisia ihmisiä täällä kommentoimassa, tulen aina hyvälle tuulelle lukiessani hänen kommenttejaa. Kiitos hänelle!!!.
On samoin ajattelevia varmasti paljon,enkä tunne olevani mitenkään parempi ihminen.Kiitos tunnustuksesta.
Eip mitään..Mukavaa kuulla positiivista palautetta.kiitos!
Kun anteeksi antamisen ajatus tuntuu ja kuulostaa olevan varsin vaikeaa, niin olisiko ajatus armahtamisesta mitenkään helpompi käsite. Armahtamalla sekä itseään että muita liian suuret ja painavat taakat keventyisivät. Ristien raahaaminen mukanaan loputtomasti ei tee ketään autuaaksi vaikka joskus historiassa (kirkon) näin onkin koetettu uskotella.