Augustinus

Aurelius Augustinus (13. marraskuuta 354 – 28. elokuuta 430) oli läntisen kristillisen kirkon merkittävinlähde? kirkkoisä, joka teki huomattavaa työtä filosofian ja teologian yhteen sovittamisessa. Hän on katolisen kirkon merkittävimpiä ja arvostetuimpia teologeja ja kirkon opettajialähde?. Myös protestantit, erityisesti kalvinistit, pitävät häntä protestanttisuuden henkisenä isänä, sillä Martti Luther sai paljon vaikutteita hänen pelastusta ja armoa koskevista opeistaan.

Vapaa tahto oli eräs Augustinuksen käsittelemiä ongelmia. Hän pohti, voiko ihmisen tuomita helvettiin pahojen tekojen takia, jos hän ei itse toimi oman tahtonsa mukaan tai ei tunne kristillisiä opetuksia. Erityisesti pelagiolaiskiistassa Augustinus korosti armon olevan pelastuksen edellytys. Ihmisen tahto oli Augustinuksen mukaan alun perin tehty vapaaksi, mutta synnin vuoksi sittemmin turmeltunut ja rappeutunut. Toisin kuin protestantismissa usein on tulkittu, Augustinus ei kuitenkaan kumonnut ajatusta ihmisen vapaasta tahdosta. Augustinuksen korostus oli, että sekä Jumalan suvereeni armo että ihmisen vapaa tahto täytyy hyväksyä.[1]

Augustinuksella oli myös merkittäviä perusteluja kristillisten arvojen levittämiselle maan päällä. Vaikka hänellä olikin teologisena filosofina hyvä tarkoitus, hänen kirjoituksiaan ja niiden tulkintoja on myöhemmin käytetty etsittäessä syytä ja oikeutusta ristiretkille, noitavainoille ja kirjarovioille.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Augustinus
372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tunnustukset

Augustinus eli ja kirjoitti 300-luvun lopussa ja 400-luvun alussa. Teoksen Tunnustukset hän kirjoitti noin vuosina 397–398. Tuolloin Augustinus oli noin 40-vuotias. Näin kirja ei ole Augustinuksen elämän täydellinen elämäkerta; kirjan kirjoittamisen jälkeen hän eli vielä pitkään ja kirjoitti muun muassa merkittävimmän teoksensa Jumalan valtio.

Kirjaa pidetään yleisesti ensimmäisenä länsimaisena omaelämäkertana, ja se antoi vaikutteita kristillisille kirjoittajille seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi, koko keskiajalle. Teos on merkittävä myös teologisesti ja filosofisesti, sillä Augustinus mietiskelee siinä oman elämänsä lisäksi Jumalaa, maailmaa, luomista, ikuisuuden ja ajan olemusta sekä muun muassa muistin toimintaa. Kirjan useimmat suomennokset (ja muut käännökset) ovat lyhennelmiä, joista on poistettu filosofista aineistoa.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus kertoo kirjassa omasta syntisenä kuvaamastaan nuoruudesta ja kääntymyksestään kristinuskoon. Teos sisältää yhtenäisen selonteon hänen ajattelunsa kehityksestä, ja se on laajamittaisin yhden henkilön elämää kuvaava kertomus neljänneltä ja viidenneltä vuosisadalta.


https://fi.wikipedia.org/wiki/Tunnustukset

Äänestä

Augustinus on kyllä merkittävä kristillinen ajattelija, mutta ei vain positiivisissa asioissa. Hänen perujaan on Lännen kirkon perisyntioppi, jolla on suuri vaikutus luterilaisuudessa.

Idän ortodoksinen kirkko ei ole koskaan hyväksynyt Lännen perisyntioppia sellaisenaan. Ortodoksisen kirkon opetuksessa syntiinlankeemuksen seurauksena nähdään kuolema, Jumalan kuvan himmentyminen ihmisessä, mutta silti ihmisellä on kyky sekä hyvään että pahaan.

Äänestä

up.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


0099989 kirjoitti:

Aurelius Augustinus (13. marraskuuta 354 – 28. elokuuta 430) oli läntisen kristillisen kirkon merkittävinlähde? kirkkoisä, joka teki huomattavaa työtä filosofian ja teologian yhteen sovittamisessa. Hän on katolisen kirkon merkittävimpiä ja arvostetuimpia teologeja ja kirkon opettajialähde?. Myös protestantit, erityisesti kalvinistit, pitävät häntä protestanttisuuden henkisenä isänä, sillä Martti Luther sai paljon vaikutteita hänen pelastusta ja armoa koskevista opeistaan.

Vapaa tahto oli eräs Augustinuksen käsittelemiä ongelmia. Hän pohti, voiko ihmisen tuomita helvettiin pahojen tekojen takia, jos hän ei itse toimi oman tahtonsa mukaan tai ei tunne kristillisiä opetuksia. Erityisesti pelagiolaiskiistassa Augustinus korosti armon olevan pelastuksen edellytys. Ihmisen tahto oli Augustinuksen mukaan alun perin tehty vapaaksi, mutta synnin vuoksi sittemmin turmeltunut ja rappeutunut. Toisin kuin protestantismissa usein on tulkittu, Augustinus ei kuitenkaan kumonnut ajatusta ihmisen vapaasta tahdosta. Augustinuksen korostus oli, että sekä Jumalan suvereeni armo että ihmisen vapaa tahto täytyy hyväksyä.[1]

Augustinuksella oli myös merkittäviä perusteluja kristillisten arvojen levittämiselle maan päällä. Vaikka hänellä olikin teologisena filosofina hyvä tarkoitus, hänen kirjoituksiaan ja niiden tulkintoja on myöhemmin käytetty etsittäessä syytä ja oikeutusta ristiretkille, noitavainoille ja kirjarovioille.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Augustinus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu