Kerroin äidilleni yrittäneeni itsemurhaa noin vuosi sitten. Syy miksi otin asian puheeksi oli se, että tunnistan nyt hyvissä ajoin masennukseni ja samanlaiset ajatukset, jotka johtivat tuohon kamalaan yritykseen. Kaipasin äidiltäni tukea, mutta minun ällistyksekseni hän nauroi kun kerroin kyyneleet silmissä tilanteeni ja kyseisen tapahtuman vuoden takaa. Olin täysin sanaton ja poistuin tilanteesta, joten se jäi täysin auki. Pelkään nyt äitini kohtaamista ja hänen ajatuksiaan minusta.
Onko tämä normaalia reaktiota äidiltä? Isäni menehtyi muutama vuosi sitten, enkä voi jutella asiasta ystävilleni. Kuinka voin ottaa asian esille uudestaan äitini kanssa? Hänet tuntien, tiedän ettei sieltä päästä tule mitään yhteydenottoa asiasta. Kaipaan kuitenkin äitini tukea, vaikka hän onkin kohtuullisen kylmä ihminen, eikä ollenkaan äidillinen tyyppi. Olen melko arka tyyppi, enkä osaa ollenkaan kommunikoida tällä hetkellä hänen kanssaan. Tarvitsen suoraansanottuna valmiin tekstin jonka voin sanoa hänelle.
Onko tämä normaalia reaktiota äidiltä? Isäni menehtyi muutama vuosi sitten, enkä voi jutella asiasta ystävilleni. Kuinka voin ottaa asian esille uudestaan äitini kanssa? Hänet tuntien, tiedän ettei sieltä päästä tule mitään yhteydenottoa asiasta. Kaipaan kuitenkin äitini tukea, vaikka hän onkin kohtuullisen kylmä ihminen, eikä ollenkaan äidillinen tyyppi. Olen melko arka tyyppi, enkä osaa ollenkaan kommunikoida tällä hetkellä hänen kanssaan. Tarvitsen suoraansanottuna valmiin tekstin jonka voin sanoa hänelle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.