Tällä hetkellä sellanen olo, että haluaisin vaa kadota kaikkialta...
En tosiaan tiedä mitä enää teen tässä maailmassa?
Toivoisin niin, että olisi edes joku joka välittäisi ja yrittäis ymmärtää mua sillon, kun mulla on tällänen olo mikä nyt.
Mutta jotenki vaan tuntuu, että se on ihan järjetön ajatus... Tuntuu, että oon aina vaan ihan yksin mun pahan olon kanssa enkä tiedä kauan enää jaksan yhtää mitään :'(
Mun elämän aikana on JO TÄHÄN MENNESSÄ tapahtunut niin paljon kaikkea negatiivista, että pelkään niin tuunko koskaan ees olemaan tasapainonen ja oikeesti onnellinen.
Oon ehkä tuttujen ja ohikulkijoiden mielestä iloinen, itsestäänhuolehtiva, "tavallinen" parikymppinen opiskelija?
Kukaan ei vaan tiedä, että todellisuudessa mulla ei oo elämässä mitään kunnon sisältöä. Ei perhettä, ei yhtään ystävää, vietän suurimman osan ajasta yksin kotona. Alkoholia menee aika runsaasti enkä enää osaa olla edes selvinpäin...
Yritän tosiaan opiskella muttei siitäkään tunnu tulevan yhtään mitään...en jaksais aina vaan esittää onnellista ja sanoa, että kaikki on hyvin.
Noh, en viitti tähän kaikkien luettavaksi alkaa kirjottamaan mitään kunnon elämäntarinaa (siitä tulis ehkä kunnon romaani), mutta...lähes koko mun elämä on ollu pelkkää yhtä suurta painajaista.
Yritän aina etten olis liian pessimistinen ja yritän olla miettimättä kaikkea tapahtunutta ja keskittyä mahdollisesti parempaa tulevaisuuteen ja olla vahva.
Tiedän ettei mennyttä voi enää muuttaa, mutta tulevaisuus ei tunnu yhtää sen valosemmalta... Ehkä mun elämä on vaan tarkotettu menemään näin.
En osaa enää nauttia aidosti mistään, en jaksa enää haaveilla, en jaksa enää uskoa. Miestissit on vienyt multa kaiken.
Kaikkein vähiten kestän sitä, että joudun pitämään kaikki nää tunteet mun sisällä... :(
En tosiaan tiedä mitä enää teen tässä maailmassa?
Toivoisin niin, että olisi edes joku joka välittäisi ja yrittäis ymmärtää mua sillon, kun mulla on tällänen olo mikä nyt.
Mutta jotenki vaan tuntuu, että se on ihan järjetön ajatus... Tuntuu, että oon aina vaan ihan yksin mun pahan olon kanssa enkä tiedä kauan enää jaksan yhtää mitään :'(
Mun elämän aikana on JO TÄHÄN MENNESSÄ tapahtunut niin paljon kaikkea negatiivista, että pelkään niin tuunko koskaan ees olemaan tasapainonen ja oikeesti onnellinen.
Oon ehkä tuttujen ja ohikulkijoiden mielestä iloinen, itsestäänhuolehtiva, "tavallinen" parikymppinen opiskelija?
Kukaan ei vaan tiedä, että todellisuudessa mulla ei oo elämässä mitään kunnon sisältöä. Ei perhettä, ei yhtään ystävää, vietän suurimman osan ajasta yksin kotona. Alkoholia menee aika runsaasti enkä enää osaa olla edes selvinpäin...
Yritän tosiaan opiskella muttei siitäkään tunnu tulevan yhtään mitään...en jaksais aina vaan esittää onnellista ja sanoa, että kaikki on hyvin.
Noh, en viitti tähän kaikkien luettavaksi alkaa kirjottamaan mitään kunnon elämäntarinaa (siitä tulis ehkä kunnon romaani), mutta...lähes koko mun elämä on ollu pelkkää yhtä suurta painajaista.
Yritän aina etten olis liian pessimistinen ja yritän olla miettimättä kaikkea tapahtunutta ja keskittyä mahdollisesti parempaa tulevaisuuteen ja olla vahva.
Tiedän ettei mennyttä voi enää muuttaa, mutta tulevaisuus ei tunnu yhtää sen valosemmalta... Ehkä mun elämä on vaan tarkotettu menemään näin.
En osaa enää nauttia aidosti mistään, en jaksa enää haaveilla, en jaksa enää uskoa. Miestissit on vienyt multa kaiken.
Kaikkein vähiten kestän sitä, että joudun pitämään kaikki nää tunteet mun sisällä... :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kannattaa mennä vaikka koulun psykiatrille juttelemaan.. itse olen 20v tyttö ja tein saman viime vuonna oli todella mukava jutella jollekkin edes kerran viikossa ja pääsin lääkäriinkin ja sain miedot lääkkeet jotka auttavat sosiaalisten tilanteiden pelkoon.. uskaltaa jutellakkin ihmisille. Mutta kannattaa siitä saa voimaa kun on jonkin lainen tuki verkko just psykiatri tai terapeutti heti asiat lähtee parempaan nousuun tee tämä.. pliis lupaan että auttaa edes jonkin verran :) tsempii! :-)
Ehdottomasti terapiaan! Pääsee purkaa tunteita.