Onko tällä palstalla muita, jotka epäilevät vanhempansa olevan asperger tai joiden vanhemmalla on as-diagnoosi? Isäni on varsin selkeä tapaus, vaikkei diagnoosia olekaan. Siis itsekeskeinen, perheestään välittämätön, työhänsä ja siihen yhteen harrastukseensa täysin keskittyvä.
Aspergerien neurotyypillisiä lapsia?
6
189
Vastaukset
- Äitykkä
Höpö höpö.
- Assimies
Itselläni ja kahdella pojallani on as-diagnoosi. Epäilemättä myös isäni oli as-henkilö, mutta ei täytä sinun kriteereitäsi.
- isäsi
Asperger on perinnöllistä, joten myös kirjoittaja on Asperger halusi tai ei
- Ketjun_aloittaja
En ole assi, vaikka joitain piirteitä löytyykin. Se tässä on mielenkiintoista, että mitä niistä olen kopioinut isältäni.
- hei_hyvinmenee
Olitko kopioinut tuon joltain muulta Asperger-aiheiselta foorumilta? Nimittäin esim. Aspergerinfo-foorumin ylläpitäjän isä on selkeästi voimakkaasti as-piirteinen lakimies, jolla on ikänsä ilmennyt vaikeuksia sosiaalisessa vastavuoroisessa kommunikaatiossa. Oirekuva on vahvistunut ihmisen vanhetessa.
- Ketjun_aloittaja
Eipä tarvitse kopioida kun oman isän elämää on tullut seurattua jo yli 30 vuotta. Englanninkielisiltä sivustoilta olen lukenut jonkin verran as-vanhempien nt-lapsien kokemuksista ja ihmeellisen hyvin vastaavat monen kirjoitukset omia kokemuksiani. Suomeksi en ole löytänyt juuri mitään assien lasten kokemuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1393306Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk792914Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro402287Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1132206Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1422080Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva472021Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121436Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville241314- 1281022
Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671014