Eikö Kiemunki lobbaakaan ?

ewdwe56565

Kun RAY:n johtajalta kysyttiin että onko Hämeenlinna mahdollinen uuden Casinon sijaintipaikkakunta, ei johtaja ottanut siihen kantaa, todeten että Lahti on häntä asiasta lobannut, mutta Hämeenlinna ei. Asia on kuitenkin ollut esillä jo viime kesästä lähtien.

Ennen eduskuntavaaleja Kiemunki soimasi jopa oman puolueensa kansanedustajia siitä etteivät he lobbaa tarpeeksi oman maakuntansa edestä, ja nyt käy kuitenkin sitten ilmi ettei hän ole itsekään kovin innokas lobbaamaan edes oman kotikaupunkinsa puolesta.

12

176

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdHML

      iisakki tekee työnsä hyvin. Paa tänne puh.numeroon niin voi soitella sinulle lobbaushankkeista. Ei tarvitse sinun olla tuskallisessa epätietoisuuden tilassa. Kiitos!

      • Silmänlumeeksi

        Lupailee tunnetusti olemattomia.


      • Pikkukorjaus

        Tarkoitat tietysti Kari Kantelua.


      • Isokorjaus
        Pikkukorjaus kirjoitti:

        Tarkoitat tietysti Kari Kantelua.

        KIEMURIAINEN on nykyään hiljaa kuin "Kusi sukassa" ja toivoo ettei kukaan nyt juurikaan muistaisi hänen olemassaoloaan tuossa yhteydessä.
        Ennen sanottiin että "Ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä", nyt taisi mennä kumpikin piloille, nimi ja mies.


      • Isosalailu

        Huomenta Kari. Päivystyksen yövuoro jatkuu päivävuorolla. Eikö kukaan muu osaa salailla jälkiäsi.


    • FloppienFloppiUkko

      Ei LOBBAA Ei kun ei siitä mitään tunnetusti ymmärrä, mutta kaikkeen mihinkä tarttuu niin FLOPPAA sen kyllä hyvin!

    • RuotuunKäsketty

      Kiemungille on annettu varmaan demareissa jotain mediakasvatusta, että lopeta poika levottomat puheet julkisuudessa. Varmaan toi oikeusjuttu on viimeinen pisara demareillekin. Nyt ei uskalla suutaan avata, vaikka silmät kiiltävät jo terkkari Casinosta ja miljoonasta uudesta työpaikasta. Facebookissa tuskin maltaa kokonaan hiljetä kehumasta itseään ja mahtavia hankkeitaan.

    • SopivanPieni

      Kiemunki voisi marssia taas ELyy.n ja tällä kertaa lyödä nyrkin pöytään. Nyt ne perkeleen Goodmannin tienviitat moottoritielle. Autoja tarvitaan viisituhatta päivässä.

      • TarkkanaNäppiksellä

        Floppaa ei lobbaa. Elikkä F eteen niin tulee oikein.


      • F kuin Fila.


      • TyövoimapulaIskee

        Kunpa tämä Filakin löytäisi.


      • Maggarareservi

        Niitähän äffällä piissaa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2127
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      368
      1293
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1210
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      154
      931
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      876
    7. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      756
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      716
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      692
    Aihe