selkärankareuma?

epätoivo.iskee.pian

Olen 30-vuotias nainen. Minulla on diagnosoitu lannerangan kipu ja poikkeava sidekudos (HMS). Lievä skolioosi on myös.
Selkäni jäykistyi 3 vuotta sitten siten etten saa selkää kaarelle (esim vatsalihasten venytyksessä), enkä saa tehtyä sivutaivutusta kumpaankaan suuntaan. Aamuisin ja pitkän suorassa seisomisen jälkeen selkä tuntuu rautakangelta ja selän pyöristäminen on kivuliasta ja hankalaa. Istuminen ruokapöydässä on hankalaa, mutta sohvalla "röhnöttäminen" ei tuota ongelmia.
HMS:n vuoksi toinen olkapääni kipuilee välillä sekä polvet. Mikään nivel ei ole turvonnut ikinä.
Kipu on notkon kohdalla ja suuremmin vasemmalla puolella ja säteilee vasempaan pakaraan. Lannerangan ja rintarangan kaari on fysioterapeutin mukaan oiennut. Vaikka olisin sikiöasennossa niin tuntuu, että selkä olisi kaarella toiseen suuntaan.
Selässä tuntuu sähköiskuja yskiessä ja aivastaessa. Kipu on läsnä koko ajan, mutta suorana olon jälkeen tosiaan pahinta.
Olen käynyt akupunktiossa, hieronnassa, faskiakäsittelyssä, osteopaatilla, jäsenkorjaajalla ja kiropraktikolla. Kaikki sanoivat etteivät osaa auttaa ja "tämä ei ole normaalia".
Kaikkeni olen tehnyt parantaakseni oloa, mutta mikään ei tunnu helpottavan selkää. Olisiko täällä jollain tietoa sopiiko oireeni selkäreumaan tai mahdollisesti johonkin muuhun?

3

654

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kipusisko48

      Tiedän tunteen..et kertonut onko reunaan mitään lääkitystä?itse sairastuin selkärankareumaan -90 luvun alussa mutta diagnoosin sain vasta -06.olen kokeillut lääkitystä monenlaista myös biologista pistosta..kovaan kipuun olen saanut avun kun laitetaan kortisoni/puudutuksen si niveliin.liikkuminen auttaa sallimissa rajoissa välillä hyviä jaksoja välillä huonoja...olen kuitenkin kokopäivätyössä vielä..voimia sinulle..

    • hoidaravinnolla
      • Anonyymi

        Oma kokemukseni on, että tulehdusjaksot ovet aika lailla toispuoleisia. Eli esim. Joskus vasemmalta puolelta alaselkä ja tuolloin oikea puoli suunnilleen normaali. Voi mennä pitkiäkin aikoja, ettei koko tautiin edes kiinnitä huomiota. Pois lukien aamulla 5 minuutin kankeus.
        Oma kokemukseni on, että uinti auttaa valtavasti. Uin satoja kilsoja vuodessa. Yhdestä asiasta haluan kuitenkin varoittaa. Ainakin huonomman jakson aikana jalat voi joskus lähestulkoon mennä alta. Kerran itselläni kävi niin juuri kun kiiruhdin jonkun tien yli auton jo lähestyessä. Sitä jotenkin meni ihan "katki" yhtäkkiä. Kipu siis todella pysäytti menon. Aika lailla tähän kyllä sopeutuu ja tottuu. Yskiminen voi joskus kyllä vihloa jos sattuu olemaan "sopivassa" asennossa. Itse oon 1970 puolivälin paikkeilla syntynyt mies. Ja tauti puhkesi 1990-luvun puolivälissä. Kokonaisuudessaan aika hyvin tämän kanssa on pärjännyt. Iriitti ollut kahdesti. Uinti harvoin on kivuliasta. Sitä suosittelen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe