Jotkut ihmiset vaan jäävät yksin, minä olen sellainen. Kahvilassa kukaan ei tule samaan pöytään, vaan tuolit viedään muihin pöytiin. Bussissa olen viimeinen, kenen viereen istutaan.
Tänään kuntosalin pukuhuoneessa meitä oli kolme toisille vierasta miestä, kaksi heistä alkoi juttelemaan, ja vieläpä minun yli. Istuivat siis minun kummallakin puolella. Tyypillistä - siis minulle. Mutta tuskin monelle muulle!
Kesällä torikahvilassa pöytääni istui nainen (harvinaista kyllä!), hetken päästä pöytään istahti mies. Välittömästi nainen alkoi keskustella tämän itselleen tuntemattoman miehen kanssa. Minulle hän ei ollut sanonut sanaakaan.
Seisoin joulun alla juttelemassa kahden miespuolisen serkkuni kanssa baaritiskillä, kun tuntematon nainen tuli pyytämään heitä oman kaveriporukkansa pöytään sanoen, että siellä olisi kaksi paikkaa vapaana. Ja ihan varmasti hän ei voinut olla huomaamatta, että olin poikaporukan kolmas "jäsen".
Miksi ihmiset aloittavat keskustelun muiden kanssa, muttei koskaan minun?
En muista, että vuosikausiin kukaan tavallinen ihminen olisi tullut juttelemaan kanssani, lukuunottamatta umpihumalaisia. Enkä tarkoita nyt pelkästään ravintolassa, vaan harrastuksissa, töissä ja ihan normaalissa arkielämässä... kaikkialla.
Edellä mainittuja tai vastaavanlaisia tilanteita sattuu minulle todella usein. Peiliin katsoessani näen ihan ok-näköisen, mutta ilmeeltään varautuneen/tylyn miehen. Mitäänhän en voi normaali ilmeelleni, tai ehkä kasvojen kiristys auttaisi asiaa. Aina ei jaksa teeskennellä hymyäkään koko aikaa. Olen sosiaalinen, mutten halua olla seuran keskipiste, enkä ole luonteeltani aloitteen tekijä. Ja sitten minulla on ne miestissit, jotka karkoittaa ihmiset ympäriltäni.
Tänään kuntosalin pukuhuoneessa meitä oli kolme toisille vierasta miestä, kaksi heistä alkoi juttelemaan, ja vieläpä minun yli. Istuivat siis minun kummallakin puolella. Tyypillistä - siis minulle. Mutta tuskin monelle muulle!
Kesällä torikahvilassa pöytääni istui nainen (harvinaista kyllä!), hetken päästä pöytään istahti mies. Välittömästi nainen alkoi keskustella tämän itselleen tuntemattoman miehen kanssa. Minulle hän ei ollut sanonut sanaakaan.
Seisoin joulun alla juttelemassa kahden miespuolisen serkkuni kanssa baaritiskillä, kun tuntematon nainen tuli pyytämään heitä oman kaveriporukkansa pöytään sanoen, että siellä olisi kaksi paikkaa vapaana. Ja ihan varmasti hän ei voinut olla huomaamatta, että olin poikaporukan kolmas "jäsen".
Miksi ihmiset aloittavat keskustelun muiden kanssa, muttei koskaan minun?
En muista, että vuosikausiin kukaan tavallinen ihminen olisi tullut juttelemaan kanssani, lukuunottamatta umpihumalaisia. Enkä tarkoita nyt pelkästään ravintolassa, vaan harrastuksissa, töissä ja ihan normaalissa arkielämässä... kaikkialla.
Edellä mainittuja tai vastaavanlaisia tilanteita sattuu minulle todella usein. Peiliin katsoessani näen ihan ok-näköisen, mutta ilmeeltään varautuneen/tylyn miehen. Mitäänhän en voi normaali ilmeelleni, tai ehkä kasvojen kiristys auttaisi asiaa. Aina ei jaksa teeskennellä hymyäkään koko aikaa. Olen sosiaalinen, mutten halua olla seuran keskipiste, enkä ole luonteeltani aloitteen tekijä. Ja sitten minulla on ne miestissit, jotka karkoittaa ihmiset ympäriltäni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.