Otan kantaa

Näistä "seksimarkkinoista" tuli mieleen, että kyllähän nykyään on aivan älytöntä meininkiä. ei mitään järkeä! Missä tunteet, missä romantiikka, missä ennen kaikkea itsensä ja toisen ihmisen kunnioitus? Minkälainen nainen tai mies ehdottelee vaikka vielä taksijonossa itseään/toista. Ei mitään järkeä. Sitten vielä ihmetellään, kun tunne-elämä on sekaisin ja epätasapainossa, suhteet eivät onnistu ja koko ihminen on rikki ennen kolmeakymmentä ikävuotta. Ei tietysti kaikki toimi näin. Mutta onhan se aika hulvatonta meininkiä monesti ravintoloissa. Kaikki on kaupan. Ei muuta.
Tottakai ihminen saa ja pitääkin nauttia seksuaalisuudestaan, mutta rajansa kaikella. Ei ole väärin vaatia vähän tunnetta ja säpinää ja romantiikkaa mukaan.
751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Minkälainen nainen tai mies ehdottelee vaikka vielä taksijonossa itseään/toista."

Aika yleistä tuo on, että ehdotellaan taksijonossa, samoin busseissa, junissa ja kaduilla. Hyvin yleistä ja sitä on ollut aina ja varmasti tulee aina olemaan. Ehdottelua on ollut aina niin tänä päivänä, 5 vuotta sitten, 10 vuotta sitten, 20 vuotta sitten ja 50 vuotta sitten. Hyvin yleistä siis.

Ravintoloita on ollut iät ja ajat. Samoin prostituutiota. Maailman vanhin ammattihan se. Ei ole siis kysymys pelkästään nykyajan ilmiöstä.

Valitettavasti kaikki eivät halua tai tarvitse tunnetta mukaan ja jos tunteita on, niin sitten taas sekin on väärin, kateellisilta pois. Eikä ravintoloissa sitä tunnetta voi millään tulla tuntemattomaan ihmiseen.

Äänestä

Mitä tällä ehdottelulla tarkoitat ns. iskemistä vai seksin osto yritystä?

Äänestä

Itselleni on eniten ehdotteluja tullut juuri valomerkin aikaan ja siellä taksitolpalla. Nuoria miehiä panettaa niin kovasti, seksinnälkä on suuri, että siinä vaiheessa alkavat olla niin epätoivoisia petikumppanin suhteen, että jopa minä kelpaisin ;).

Ymmärrän sen tavallaan, mutta kyllä suurin osa ihmisistä, jotka hakevat pysyvää suhdetta, aloittavat vähän eri tavalla. Nämä heput eivät hae sitä suhdetta.

Äänestä

No niin, no niin..toit mieleeni hänet. En ota muutoin kantaa, koska kaikki ajatukseni pakenivat..

Äänestä

Se olisi aika alentavaa, jos vasta valomerkin aikaan ehdotellaan tai taksijonossa. Minulle kun niitä ehdotuksia tulee ihan siitä lähtien kun ovesta baariin sisään astuu.

Äänestä

Niin eli iskemisestä ilmeisesti oli kyse, ei seksin osto yrityksistä. Ihan normaalia sivistynyttä toimintaa. Jos haluaa välttää, niin kannattaa pysyä pois baareista ja taksitolpilta. Jotenkin sitä kontaktia täytyy tehdä, muuten kuoltaisiin sukupuuttoon. Ymmärrän kyllä, että vituttaa ja joskus jopa ällöttää, kun väärät miehet tulee iskee ja tuhlaamaan aikaa, varsinkin, jos vielä yrittää olla kohtelias, mutta ihan normaalia tehdä kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen.

Äänestä

Mielenkiintoisia vastauksia. Me olemme erilaisia ihmisiä, ymmärrämme, koemme ja tunnemme niin erilailla eri asioita. Mikäs siinä. Ehkä myös alkoholilla on osuutta, mutta ennen kaikkea käytöstavat ja toisen ihmisen kunnioitus ei pitäisi unohtua vaikka kuinka itseään tekisi mieli uida liiveihin. Ja on sanomattakin selvää, että en tarkoittanut etteikö saisi ottaa kontaktia, mutta miten sen kontaktin ottaa on jo eri asia ja kertoo ihmisestä paljon. Mutta juuri näin jokainen löytää omanlaisensa seuraa. Kyllä olen kuullut myös ulkomaalaisilta suurta ihmetystä ja hämmennystä tästä meiningistä. Ei ihmisen tai seksin kuulu olla mikään huutokauppatavaraa. Tietysti, jos joku haluaa olla se käyttötavara, niin mikäs siinä, mutta ei kannata ihmetellä, jos henkisellä puolella vähän on heikkoa ja suhteet heittää vähän häränpyllyä. Jokainen omalla tavallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KantaaOttava kirjoitti:

Näistä "seksimarkkinoista" tuli mieleen, että kyllähän nykyään on aivan älytöntä meininkiä. ei mitään järkeä! Missä tunteet, missä romantiikka, missä ennen kaikkea itsensä ja toisen ihmisen kunnioitus? Minkälainen nainen tai mies ehdottelee vaikka vielä taksijonossa itseään/toista. Ei mitään järkeä. Sitten vielä ihmetellään, kun tunne-elämä on sekaisin ja epätasapainossa, suhteet eivät onnistu ja koko ihminen on rikki ennen kolmeakymmentä ikävuotta. Ei tietysti kaikki toimi näin. Mutta onhan se aika hulvatonta meininkiä monesti ravintoloissa. Kaikki on kaupan. Ei muuta.
Tottakai ihminen saa ja pitääkin nauttia seksuaalisuudestaan, mutta rajansa kaikella. Ei ole väärin vaatia vähän tunnetta ja säpinää ja romantiikkaa mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu