Puutteessa elävät persunaiset ovat joukolla liikkeellä. Apua seksin nälkään irtoaa nyt sopuhintaan turvapaikanhakijoilta.
Diakonissalaitoksen työntekijä kertoi eilen, että suomalaisnaiset ovat yrittäneet ostaa Helsingissä seksiä alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta 20 eurolla.
Naiset olivat Diakonissalaitoksen työntekijän mukaan yrittäneet ostaa alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta seksiä 20 eurolla Helsingin rautatieasemalla. Diakonissalaitokselta kerrottiin, että tapaukseen liittyen on tehty lastensuojeluilmoitus.
Seuraa on etsitty vastaanottokeskuksista
Härkisaaren mukaan suomalaisnaiset ovat kuitenkin hakeneet seuraa vastaanottokeskuksen asukkaista aiemmin.
– Emme ole kuulleet, että seksiä olisi ostettu. Sellaista ilmiötä on kuitenkin joskus ollut, että vastaanottokeskuksen asiakkaista haetaan seuraa, hän kertoo.
Seuraa turvapaikanhakijoista ovat hakeneet keski-ikäiset naiset, eikä ilmiö rajoitu pelkästään Helsinkiin.
– Se mitä minä olen kuullut, suomalaisnaiset ovat vastaanottokeskusten liepeillä hakeneet seuraa. En ole kuullut, että seurasta olisi maksettu, vaan se on ollut vapaaehtoista, Härkisaari kertoo.
Diakonissalaitoksen työntekijä kertoi eilen, että suomalaisnaiset ovat yrittäneet ostaa Helsingissä seksiä alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta 20 eurolla.
Naiset olivat Diakonissalaitoksen työntekijän mukaan yrittäneet ostaa alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta seksiä 20 eurolla Helsingin rautatieasemalla. Diakonissalaitokselta kerrottiin, että tapaukseen liittyen on tehty lastensuojeluilmoitus.
Seuraa on etsitty vastaanottokeskuksista
Härkisaaren mukaan suomalaisnaiset ovat kuitenkin hakeneet seuraa vastaanottokeskuksen asukkaista aiemmin.
– Emme ole kuulleet, että seksiä olisi ostettu. Sellaista ilmiötä on kuitenkin joskus ollut, että vastaanottokeskuksen asiakkaista haetaan seuraa, hän kertoo.
Seuraa turvapaikanhakijoista ovat hakeneet keski-ikäiset naiset, eikä ilmiö rajoitu pelkästään Helsinkiin.
– Se mitä minä olen kuullut, suomalaisnaiset ovat vastaanottokeskusten liepeillä hakeneet seuraa. En ole kuullut, että seurasta olisi maksettu, vaan se on ollut vapaaehtoista, Härkisaari kertoo.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Miksi pidät persunaistasi puuteessa etkö ole kykeneväinen?
Oletko lukutaidoton? Ilmeisesti olet persumies koska ymmärrys selvästi pätkii. Onneksi naisenne saavat apua puutteeseensa. Teille persuhemmoille riittää jytkytappi anaalissa ja isä-Timo gummiebarbara.
Mutta tuo on suuri äästöerä.
Ennen ns. mustanmulukunmatkaajat joutu lähtemään etsimään miestä Suomen rajojen ulkopuoleta, kun omilla ei seisonu.
Nyt näitä on täällä ja dippirahalla saa.
;utta jatkakaa vaan kaljan ja viinan kittaamista, niin naset muuttaa poikien luo.
Itse olen kuullut, että persujen keskuudessa Soinin peräsuolen mukaan muotoiltu Fleshlight on ollut suuri hitti. Todellisuudessahan Soini kuitenkin nylkyttää köyhää kansanosaa gagoseen. Ehkä kyseinen Fleshlight on persun pakoa todellisuudesta.
Siinähän sitä on matu-pojille kaivattua viriketoimintaa eikä maksa yhteiskunnalle mitään.
No persumiehet ei enää kerkeä huolehtimaan vaimoistaan, odinin porukat ja pakolaisten hakkaamiset vievät kaiken ajan !
Persumiehet todennäköisesti haikailevat, puolisoinsa perään, ketkä miehissä mukiloivat, viattomia pakolaistyttöjä !
Soinin peräsuolen muotoinen seksilelu on myydyin porvaripoikien keskuudessa ! WoW !
Lööperiä. Ei persuakoilla ole tuollaisia rahamääriä. Ja onhan ne kahlittu aina kuitenkin hellan ja sängyn väliin. Eli valhetta koko juttu.
Persuakka on päässyt ukon lompsalle ennen kuin sossurahat on juotu ja heti pinkaisi vastaanottokeskukseen ostamaan ulkomaan herkkua.
Ja jumalauta. Kyllä nyt akka saa turpansa taas siniseksi.
On tää kyllä outo taktiikka vasemmistolla nykyään kun syytetään kaikesta persuja. Outo ja läpinäkyvä.
En usko että yhdessäkään VOKissa tai SPR:n mamubisneksessä on vapaaehtoisina persuja töissä. Eikä usko kukaan joka persuja äänesti viime vaaleissa. Ennemminkin vaikuttaa että nyt kun persuja haukutaan ja syytellään että sitä tekevät he jotka haluavat takaisin valtaan eli vasemmisto.
Vasemmistoa, vihreitä ja kokoomusta ne edustaa jotka on mamutuksen takana. Ei Persut ja jokainen jolla on yhtään järkeä jäljellä sen kyllä ymmärtää.
Ei se mitään taktiikkaa ole. Tosiasia vaan sattuu olemaan, että persut itse sekoilee kaikessa pahemman kerran. Persujen "vankkumaton linja" on suora kuin korkkiruuvi.
Vasurit koittaa vaan murentaa persujen suosiota että pääsis takaisin mädättämään tätä maata.
Jos persut ei olis päässyt vaaleissa hallitukseen ja siellä olisikin SPD tai vihreät persujen sijaan, Suomessakin olisi viime syksyn jäljiltä vähintään 3-5 kertainen määrä matuja.
Persut ei voi hallita despoottisesti hallituksen linjaa mutta ainakin he ovat voineet hillitä maamme islamilaista valloitusta.
No joko rupee itkettään saamanne vastuunkanto? Voi hellanlettas sentään pösilöt.
Nythän teillä on ne kaikki valtuudet mitä te halusitte viimeiset 12 vuotta. Miksette te nyt tee mitään urpot? Saatana teitä älykääpiöitä, kun ootte niin idiootteja.
Pitääkö sitä nuolla kokoomuksen ja kepulien persereikää koko ajan? Ei vittu minkä laisia luusereita kansa on äänestänyt. Hyi helvetti.
Vaalien jälkeinen aika on vain osoittanut että persuilla ei ole ollut mitään valtaa. Edelleen on kokoomus ja keskusta ollut vallassa, ei persut ole pystynyt muuta kuin jarrutaan kokoomuksen ja oppositioon jääneen vasemmiston poltiikkaa. Jos olisi kokoomuksen ja keskustan lisänä mikään vasemmisto puolue, SDp tai vihreät merkittävimpinä, olisi Suomen matu tilanne paljon pahempi. Kyllä tuon jokainen ymmärtää.
Ei kannattaisi valehdella. Totuus on, että persut kymmenkertaistivat maahanmuuton välittömästi päästyään hallitusvaltaan. Hallituksen maahanmuutto-ohjelmakin on persujen Juho Eerolan johdolla laadittu. Kansan huijaaminen käy persuille kuitenkin kalliiksi, sillä kannatus syöksyy kohti sirpalepuolueaikojen lukuja. Sitä saa mitä tilaa.
Mulukku ku mulukku!
No tunnusmerkit ainakin viittavat siihen poliisikin mukaan, että alaikäisiltä seksiä ostaneet naiset olisivat pikkujouluhiprakassa olleita kokoomuuslaisia muijia. Ehkä joku kaupunkiin sukuloimaan päässyt kepulainenkin joukossa. Persumuijan täytyy porukassa olla harvinaisuus, sillä nyrkin ja hellan välistä on vaikea livahtaa lähikauppaa tai roskista pitemmälle, ellei ole harvinaisen ovela.
Persumuijia muutenkin sorsitaan pääkaupunkiseudella kohtuuttomasti. Talkkareita ei enää paljonkaan ole ja postinjakelijoiden työrytmi on niin kiireinen, ettei ehdi kuin hätäisesti vetää käteen kolmannen kerroksen tasanteella, vaika nelosessa muija olisi kuitannut kirjatun kirjeen reva näytillä.
Ilmeisesti hallituspuolueiden kannattajien tekosia kumminkin. Jos olisi oppositon puolueiden kannattajien tekoja, hallitus olisi jo kiireen vilkkaa esittämässä pakkolakia oppositon lakkauttamiseksi.
Persujen kaduilla partioivat nyrkkikyllikkijengit eivät osaa tyydyttää oikeita naisia.
Persunainen tanssii ilosta kun sai vastaanottokeskuksessa ulkomaan herkkua:
https://www.youtube.com/watch?v=92r4CdWf0dM
Lisää irakilaisia karvaperseitä uimahalleihin päivystämään .... ooooHHHHHHHH
Nyt saa satasen akkakin halvalla?
Halpaa mustaa makkaraa uimahallilta.
Tietysti mokkakikkelit kiihottaa persuakkoja. Vilkaisukin persuläskimahaäijään riittää selitykseksi.
Ei ne persuakatkaan jaksa koko ikää puutteessa olla?
Oisko ne kyllästyneet jo banaanin vetkutukseen?
Himoissaan kurnaava persuakka pistää mamujen paluupäätöksiin vauhtia.
Mamulle tulee siis kotimaata ikävä, jos herää aamulla persuakan vierestä?
Ja oksennus
No mistä nämä pirkkomattilat muuten seuraa löytäisivätkään? Kirveellä veistetyt persumuijat hakevat onnensa sieltä, mistä se on kiristettävissä.
Ehkäpä sikalasta?
Heillähän on jo kokemusta haisevista karjuista ... hehehehhe
Jos persuvalaiden miehet on kuin lahkonjohtaja nakkimuki ministeri Soini, niin ymmärrän persuvalaiden puutteen,mutta persumiehet ja persuvalaat eivät kelpaa kuin toisilleen,kukaan normaali ihminen ei niihin puutu olkoon narttupersu tai koiraspersu.