AfrikkalaisetAmatsooniNaiset&lantionpohjanlihakset

Afrikkalaisilla amatsooni naisilla on valtaisa puristusvoima lantionpohjanlihaksissa jolla pikku pirrisetkin saavat nami gutaa.

Afrikan amatsooninaisilla on korkeampi keskiverto testosteroiini mitä minkään muun kansan naisilla joten myös lantion pohjanlihakset ovat vahvemmat testosteroiinin vaikutuksesta.

Lantionpohjanlihaksia naiset käyttävät seksissä pikku kikkelin puristamiseen pimperossa tiukkuuden aikaan saamiseksi seksissä.

Sihteeri opiston sivulta löytyy hemaisevia naisia jotka pientä vaivanpalkkaa vastaan harrastavat mielellään seksiä kanssasi. Näillä afrikkalaisilla amatsooninaisilla on kyltymätön seksinnälkä ja todella vahvat lantionpohjan lihakset joilla rutistavat pikkukikkeliä sisäänsä valtavalla voimalla että tekee kuule niin gutaa kuin olla vaan ja voi.

Suomalaista väestöä vaivaa testosteroiini pula joten afrikkalaiset naiset ovat tervetulleita tänne vaaleiden miesten morsiamiksi tuottamaan miehekkäämpää jälkikasvua kuin mitä nyt tuotetaan thaimorsiamia ottamalla. Thainaiset eivät kykene tuottamaan muuta kuin shemaleja lisääntyessään suomalaisten miesten kanssa koska aasialaisilla on keskiverto testosteroiini taso hyvin matala. Naisen matala testosteroiini vaikuttaa sikiön aivoihin ja tuottaa femiinejä pojista ja aikuisina noista miehistä tulee metroseksuaaleja, biseksuaaleja ja homoseksuaaleja.

Skandinaaviset miesgeenit ovat parempia testosteroiinin kannalta sillä pohjoismaissa on ylivoimaisesti eniten voimamiehiä. Ongelma on se että suomen naisilla on liikaa itäisiä geenejä jotka tuottavat älykkäitä mutta heikkoja jälkeläisiä.

Tänne tarvittaisiinkin siksi ennemminkin morsmaikkuja afrikasta eikä aasiasta mistä juuri testosteroiinin kannalta heikko geeniperimä juontaa alunperinkin.

Siis vika on aasialaisissa geeneissä koska aasialaisilla on matala keskiverto testosteroiini taso ja maamme naiset ovat suurelta osin suomalaisugrilaisia kaukasukselta ja mongoliasta päin siinä missä rannikon miehet ovat germaanista geeniperimää.

Moni afrikkalainen nainen on kiinnostunut suomalaisista miehistä ja monella tutullani onkin afrikkalainen nainen vaikkeivat olleet ennen suhdetta kovin miehekkäitäkään tai isokaluisia.

Afrikkalaisilla naisilla on niin vahvat lantionpohjanlihakset että saavat pienemmästäkin pirristä nautintoa jos ei nyt ihan tynkä ole ja jos on niin kyllä kun muutaman viikon afrikkalais nainen lypsää vahvoilla lantionpohjanlihaksillaan kalua niin kyllä se siitä kasvaa venymällä luontaisesti isommaksi kuten luonto on suunnitellut. Vai miksi luulit että afrikkalaisilla miehillä on isommat kalut kuin muilla. Kyllä se kalun koko johtuu siitä että afrikkalaisnaiset lypsävät vahvoilla emättimillään kalun kookkaammaksi luontaisella tavalla kuten luonto on suunnitellut.

Tuttuni joilla on afrikkalaiset naiset eivät olleet siis isokaluisia ennen kuin ottivat afrikkalaisen naisen. Kaveriltani sen kuulin saunailloistansa ohimennen.

Joten kyllä siinä on todisteita kylliksi vahvojen lantionpohjanlihasten mahdista.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

AfrikanmorsiotRY kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu