Lestadiolaisuus

Mitä opettaa Rauhansana? Alko kiinnostamaan, kun kasteoppi oli oikeata.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Rauhan sanassa on kahta näkemystä kasteesta, perinteinen lestadiolainen ja pappien näkemys.

Onneksi papit ovat loppumassa Rauhan sanassa. Tulee käymään kuten esikoislestadiolaisilla.

Äänestä

Onko pohjamaan pikkuesikoisilla pääasissa televisio vai ei televisioita?

Tämä kiinnosta kun itse jyrkästi vastustan televisioita. En niinkään syntinä vaan manipuloitsijana. Internet on eri asia sieltä voi valita tiedon tai huvin oman maun ja kielen mukaan.

Äänestä
  • Televisio on yleistynyt, mutta muutama vuosi sitten se oli harvinaisempi. Sanoisin että nuorilla perheillä on televisio, kun vanhemmilla ei.

    Äänestä

ehkäisyvälineiden käyttö myös hyväksytään ainakin täällä kokkolassa.

Äänestä

Lukekaa Raamatusta kasteesta. Siitä kinaaminen on maitoruokaa uskovalle.
Toinen hyvä opas on Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirja. Sen avulla löytää vastauksia Raamatusta. Viitteet on selkeät.
Kolmas hyvä on Raamattu kannesta kanteen. Radiosta tai netistä Sansan sivuilla. Se opetus on tutkivaa ja Sanassa pysyvää. Avartukaa, ottakaa hyvä. Noilla ohjeilla eteenpäin ja pysytte oikealla tiellä.
Juuri alkoi neljäs kierros Raamatun tutkimisessa. Tavataan taivaassa!

Äänestä

Vielä kielloista. Raamatussa on muutamia. Tärkein on välttää verta, sillä siinä on sielu.
Muuten ruuat on sallittuja. Kehoitetaan pukeutumaan säädyllisesti. Hiusten palmikointia Paavali piti tarpeettomana koreiluna.

Juutalaislle sianliha on kielletty. Siat Jeesus ajoi järveen, kun pahat henget ohjattiin sikoihin. Trikiini oli silloin vaarana, kun ei ollut kylmäsäilytyksiä. UT. vapautti nuo säädökset sianlihasta.
Korukieltoja ei Raamatussa ole. Kohtuus kaikessa on hyvä muistaa. Morsian laittautuu sulhaselleen häitä varten. Osin kertoo kuvakielin seurakunnan rakkaudesta sulhaseen, Jeesukseen. Vaimo hoitaa kotinsa ja lapsensa hyvin. Mies kunnioittaa vaimoaan.

TV tai muut koneet on nykyajan uutisvälineitä hyvässä ja pahassa. Itse on sensuroitava, mitä ei voi katsoa. Koneet itsessään eivät ole pahoja, sisältö vain ajoittain. Netti on pahempi, koska siellä voi vahingossa tärmätä pornosivuille. Lapset on älykännyköineen vaarassa. Selvät rajat.
Suusta ulos tulevat sanat voi olla pahempia, kuin mikään kone. Sydämien kovuus, välinpitämättömyys ja pilkka. Ne on kiellettyjä. Pyhän Hengen pilkka vie taivaspaikan Raamatun mukaan. Se onkin ainoa este. Silloin on sydän paatunut.
Uskovia yhdistää rakkaus, agape. Se on erilaista, kuin miehen ja naisen välillä on. Jumalallista.

Äänestä

Voi se olla maitoruokaa, mutta siitä näkee vaan muutamassa minuutissa kenessä riiputaan, lutterissako vaiko Raamatun opissa.

ikävä kyllä on harvinaista kohdata ns kirkkouskova, joka olisi päässyt puolta metriä eteenpäin uskonkasvussaan.

siinä sitä veivataan perinteissä ja suvun puristuksissa ja vaikka missä ettei tarvitsisi olla kuuliainen Sanan opille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lutherus kirjoitti:

Mitä opettaa Rauhansana? Alko kiinnostamaan, kun kasteoppi oli oikeata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu