saamastani "vittuilusta. Luulin että asiani ovat toivottoman huonosti, ajattelin etten osaa mitään, eikä elämästäni tule yhtään mitään.Oli roikkumassa rajoilla jossa alkoi jo luovuttaminen käymään mielessä. Huono uutinen seurasi toistaan, psyykkistä sietokykyäni koeteltiin yhä vain enemmän... Tunsin etten selviydy ja jaksa enempää. Liika on vaan liikaa.
Sitten aloin kuunteleen mitä muut mulle oikein "vinoilee" (ne jotka eivät tiedä kuinka sisäisesti kärsin jokainen päivä ja haluaisin kuolla kun ajoittain tulee niin sairaan hirveä olo kun taas muistan kaiken tapahtuneen.. )
He vinoilevat minun jonkinlaisesta "täydellisyydestä", mallikkaasta tavasta hoitaa asioitani.
niin.. ihmisen on joskus vaikea ehkä nähdä asioita niin kuin muut ne näkevät. Itse pidin itseäni täysin epäonnistuneena, mutta muut vinoilee liiasta "täydellisyydestä"
Sitten aloin kuunteleen mitä muut mulle oikein "vinoilee" (ne jotka eivät tiedä kuinka sisäisesti kärsin jokainen päivä ja haluaisin kuolla kun ajoittain tulee niin sairaan hirveä olo kun taas muistan kaiken tapahtuneen.. )
He vinoilevat minun jonkinlaisesta "täydellisyydestä", mallikkaasta tavasta hoitaa asioitani.
niin.. ihmisen on joskus vaikea ehkä nähdä asioita niin kuin muut ne näkevät. Itse pidin itseäni täysin epäonnistuneena, mutta muut vinoilee liiasta "täydellisyydestä"
Vastaukset 10
Vanhimmat
Asioilla on tapana järjestyä. Hyvää elämää sulle, tunneliin päässä on aina valoa :)
mut kannattaiskohan sunkiin koittaa valaa sitä uskoo ja olla tukena ihan tuntemilles ihmisille, alkaa mennä aika överiks nää täällä ja hymynaama perään.
Tuskin pois hänen mahd. oikeilta ystäviltään, tuo palsta ystävällisyys, en ainakaan usko, ehkä tiuskit, koska itse koet, että sulle ei löydy ymmärrystä, itselläni sellanen ongelma, kaikki positiivisuus, pieni hymy, kaikki pienet eleet on tärkeitä...
Tuo edellinen oli hirvittävän oikeassa, kun täällä asutaan 24/7 niin kyllä monelta ne oikeat ihmiset valitettavasti vaihtuu näihin palstatutemattomiin jotka alkavat mielessä elää omaa elämäänsä ja ne sitten aletaan " tuntea " kuten tässä ja monessa muussa kohtaa samaten ja se jos mikä on elämän suurin moka ja menetys. Mielestäni on aika kummallista syyllistää tiuskimisesta, luin uudelleen enkä kyllä löytänyt sellaista.
Toi mitä kuvaat olis kyllä jo vähän liian julmaa. Se, että taistelee itsensä kanssa päivästä toiseen koska näkee itsensä huonona ja epäonnistuneena, ja sit muut tekee tulkintojaan ja pyrkivät osoittamaan sun olevan aivan oikeassa huonoutesi kanssa... Jos koko lapsuutensa ja nuoruutensa on saanut kuulla olevansa huono, tyhmä, ruma ja hankala, niin miten siinä voisi tuntea itsensä "täydelliseksi" vaikka mitä tekisi.
Jos itse ei välitä muiden mielipiteistä itsensä suhteen niin hittoako muidenkaan pitää välittää siitä mikä toinen on! Ihmiset on tyhmiä ja epäreiluja, joskus. Pitäisivät huolen vain omista asioistaan. Täälläkin.
Lisään vielä yhden väärän luulon mihin törmää: että toinen jos jossakin pärjää niin olisi pärjännyt luonnostaan. Kyllä aivan hirveästi työtä on kaiken eteen joutunut tekemään kun ei mikään huippulahjakas, hyvämuistinen tai nopea ole, ja lisäksi luonteenpiirteet tuo mutkia matkaan kun tappelee jatkuvasti oman päänsä kanssa. Sen saisi ulkopuolisetkin joskus nähdä, sen piiiiitkän tien jossa on kulkenut. Ei ollut pikajunaa eikä ykkösluokkaa vaan karjavaunussa ajettiin ja edelleen tiskataan rästejä pois. Tämä nyt vain mun tarina. Kiitos ja näkemiin.
Minulla on elämän varrella tullut vastaan ihmisiä jotka ovat katsoneet minut helpoksi "uhriksi" johon voi sitten heittää kaiken oman pahan olonsa haukkumalla ja vähättelemällä minua ihmisenä. Se tietenkin on vaikuttanut minun omaan minäkuvaan negatiivisesti.
On ollut elämän varrella kuitenkin paljon myöskin niitä ihmisiä jotka ovat taas nähneet minussa hyvää ja kohdelleet hyvin. Se taas on paikannut paljon sitä negatiivisen ihmisen tekemää viiltoa.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin kokemukseni on että enemmänkin sarjassa tapahtuneet traumaattiset tapahtumat, omat väärät elämänvalinnat (tai vähän huonosti hoidettu valinnan pohjustus) ja niistä tulleet peruuttamattomat seuraamukset joilla hyvin kauas kantoisia seuraamuksia ovat enemmän minulle aiheuttanut oloa että olen epäonnistuja ja huono.
Yrittänyt olen parhaani silloinkin, niillä kyvyillä, voimilla, tiedoilla ja taidoilla mitä minulla siinä hetkessä on ollut, mutta epäonnistunut..
Onhan minun koko elämä ollut todella rankkaa selviytymistä,koska kaikille nyt ei vain jaeta syntyessaan niitä parhaita kortteja, mutta ennemmin olen kuitenkin tässä elämässä kuin jossain helpossa elämässä, koska oeln ainakin oppinut paljon ja nähnyt elämää laajalta skaalalta. Tiedän mo enlaisesta asiasta ja ymmärrän monenlaisia ihmisiä ja asioita. Olen elänyt kantapään kautta oppien.
Kumpa vaan ei se oppiminen olisi vaatinut niin suuria tuhoja..
Luulen että itse olen jämähtänyt jonkinlaiseen kuoppaan surkutteleen omia virheitä ja nuo leikkimielellä "vinoilijat" taas ovat herätelleet minua katsomaan heidän vinkkelistään itseäni. Joskus sitä sokeutuu omalle itselleen ja muut näkee ihan erilailla asiat.
Ehkä silloin kysymys on... itseluottamuksen, itsetunnon heikkoudesta, kun oma sisäinen ajatus ja muiden näkemä kuva minusta poikkeaa suuresti ja on ristiriidassa keskenään. Se tietenkin vaikuttaa myös suoriutumisiin erinäisissä sosiaalisissa tilanteissa kun ajattelee olevansa huono.
Se vaan että oikeasti voi ollakin huono esim juuri sosiaalisissa jutuissa, ja vain parhaimmillaan selviytyä niistä kunnialla, kun kaikki natsaa. Siitä on vähän ikävä saada vittuiluja.
Minun mielestäni taas se ei ole surkuttelua että myöntää mitä on kokenut. Oli sitten kyse omista aikaansaannoksista tai elämän epäreiluista sattumista. Miksi vähätellä myöskään käymiään vaikeuksia, siinä kuin onnistumisiakaan. Se on itsensä tuntemista. Olisi hassu sanoa että koska minulla nyt on kaikki suht ok, en saisi surra tai harmitella tai tuoda esiin huonoja aikoja. Onhan niillä ollut valtava merkitys minulle aikanaan ja seurausten kanssa tappelee yhä päivittäin, hetkittäin. Se että jollakin on vielä huonommin ja juuri nyt ei poista tai pehmennä omaa historiaani.
On oikeus suruun ja pettymykseen siinä missä iloonkin. Kukin tavallaan. Muttei muiden ohjaamalla tavalla. Asia on niin että jos muiden kuva minusta poikkeaa omastani, niin oma kuvani on se oikea ja heidän väärä (itsestäänselvää!), sillä he eivät ole eläneet minun elämääni!
No, nämäkään eivät tiedä mitä elämässäni on tapahtunut ja millaisista omista valinnoista nämä asiat ovat lähteneet kehittymään ennalta-arvaamattomasti.
He näkevät sen miten käyttäydyn ja hoidan asioita. Miten suhtaudun muihin ihmisiin, tehtäviin mitä minulle annetaan, miten tehtävät suoritan ja millaisen vastuun niistä otan. He näkevät mitä olen tässä ja nyt. Eivät tiedä menneestä elämästäni ja tapahtuneista asioista.
He näkevät suoraan sen joka olen nyt. Minä näen itse sen mitä olen joskus ollut. Toisaalta silloinkin olen yrittänyt toimia oikein ja silti toiminut väärin.
Kummatkin oikein mutta ehkä minä liikaa menneessä pääsemättä yli.
Täydelliseltä ihmiseltä odotetaan paljon. Esim. oletetusta moraalittomuudesta keljuilevat ne, jotka itse eivät tosiaankaan mitään malliesimerkkejä ole silläkään saralla.