Sain kunnolla kyrpää

enonkanssa

Venyttelin raukeana sängyllä alaston vartalo huokuen. Rintojen nännit tykyttäen ja syli kiehuen. Tunnustelin sormin vatsan ja pallean alueella hiljalleen jähmettyvää miehen spermaa. Miksi hän ei ollut lauennut sisääni, vaikka sitä olin pyytänyt? Kylpyhuoneesta kuului kovana suhiseva ääni, joka aina tuntuu olevan miehisyyden merkki miehen seisoessa haara-asennossa wc-pytyn äärellä. Minä en sitä ääntä jumaloi, en lainkaan. En nytkään, hyvä kun ei suihke porautunut posliinin läpi ulos. Mikä mahtoi hänen nimensä olla, tuon suhisevan miehen? Oliko se oikeasti Tarmo? Mutta hyvä hän oli rakastelemaan.

Aiemmin päivällä olin taas kerran palannut maalta, Pirkanmaan perukoilta. Olin ollut auttamassa mummiani juurikasmaalla. Harventanut ja kastellut porkkanoita ja retiisejä, ja muutenkin ollut kasvimaalla ahkerana.

######

Mummi oli saunan lämmityksessä minun kyykkiessä aurinkoisella kasvimaalla. Kävimme joka päivä saunassa.Pienet heinänkorret kutittivat mukavasti pakaroita ja reisien takaosia minun kyykistellessä ja kitkiessä punajuuria. Olin aamulla pukenut päälleni löytämäni tyttöajan minihameen. Minun jo nuorena tyttönä käyttämäni vaate oli huoneeni kaapissa, täällä mummolan kesäkodissani. Hienosti se mahtui päälleni, mutta oli ehkä hieman liian lyhyt, sillä itse olin jonkinverran tuosta ajasta venähtänyt. Alle sujautin kassista pikkuista pienemmät pikkarit ja ylävartalon suojaksi löysän t-paidan. Crocsit suojasivat varpaitani mahdolliselta sammakoiden hyökkäykseltä.

Nautin vierailuista mummolassa, tuntemistani ihmisistä ja ihan kaikesta. Karheat heinänkorret kutittivat ja keinuttelin itseäni antaen pakaroiden koskettaa niitä. Oli ihanaa, kiihottava kutina pakaroiden välissä ja reisien takaosassa. Tunsin pimpin kostuvan. Vilkaisin ympärilleni ja raotin hieman pikkareiden edustaa. Korret tökkivät häpyhuulia ja kiusoittelevasti raapaisivat niiden sisäpintaa antaen tunteen, että nyt haluaisin jotain muutakin. – Mieleeni tuli edellisilta.

#####

[Edellisilta]
Istuimme mummin kanssa kuistilla kun tieltä alkoi kuulua moottorin ääntä ja pihaan kääntyi Mini. Minun vanha ajopeli ja ratin takana eno. Ovi lensi auki ja eno astui autosta ulos.
” Katos, kaupunkilaispimu on täällä. Huhuissa oli perää. Terve.”
” Täällä, ja salaisuudet eivät säily. Ilmiantaja joukossamme aivan varmaan.”
” Kaappo näki kun tulit. Et vaan tuntenut vastaantullessa, vaikka aika tuttu pitäisi olla,” sanoi eno ja katsoi vino hymy huulilla hiukan viistoon.
” Ai se rassarin roisto, sen arvaa, se suupaltti.”
” Hyvä olla omastatakaa vakooja olemassa.”
Mummi nousi ylös ja sanoi menevänsä pistämään kahvit tulelle.
” Miksi sulla on tuo Mini. Eikö veli sitä enää huoli, vaikka niin sitä minulta takaisin halusi?”
” Se toi sen tänne vaan huollettavaksi. Kaappo kun sen päälle jotain ymmärtääkin. Hakee sen viikolla pois. Eikö se Kaappo ymmärtänyt aika hyvin sinunkin päälle?”
” Ja pöh, mitä nyt kerrasta. Ai, olisi kyllä taas kiva vähän kokeilla tuota Miniä. Pitkästä aikaa,” totesin.
” Saat kokeilla jos näytät vähän pillua.”
” Haist` home!”
Nousin ylös ja käännyin menemään sisälle, sillä sisältä kuuluikin jo käsky kahville. En kahtakaan askelta ehtinyt ottamaan kun tunsin käden hameeni alla ja kouran tunkeutuvan reisien välistä etupuolelleni. Pitihän minun se arvata ja oikeastaan se oli mukavaa. Oli aina ollut. En voinut olla enolle vihainen. Tälle, vain runsaan kolmisen vuotta vanhemmalle enolle. Hidastin hiukan menoani ja kiemurtelin hieman. Annoin enon kopeloida.
” Mennään nyt sisälle,” sanoin, ”mummilla on jo kaikki pöydässä.”

Istuimme taas saman pöydän ääressä niinkuin tuhannesti ennenkin. Mummi kyseli enolta enon vaimon ja pikkuisen tyttären vointia. Ope oli oikeastaan lähettänyt enon tänne pyytämään mummia ja minua vierailulle ylihuomiseksi. Se meille kävi ja ajaisin kylälle sitten mummin kanssa. Itse lähtisin vasta sitä seuraavana päivänä kohti etelää ja omaa kotia, sillä olinhan muutaman päivän lomalla.

Taisi olla jo toiset kahvikupilliset menossa ja murentelin hampain pikku murusia mummin tekemistä pikkuleivistä, kun tunsin vastapäätäni istuvan enon paljaat varpaat reisieni välissä hivuttautumassa kohti syliäni. Tuttu pöydänaluspeli taas menossa. Mustat crocsit olivat oven kynnyksellä niinkuin minunkin. Ei se ensimmäinen kerta ollut kun eno tuikki minua jalallaan pöydän ali. Silmät olivat virneessä ja kahvikuppi tärisi suun edessä hänen pidellessä sitä kaksin käsin siinä ja hillitessään naurua. Niin tuttua, niin odotettua. Oli jo selvää, että tulisimme tekemään vielä jotain muutakin. Vähintään tuntisin enon sormet itsessäni, mutta melkoisella varmuudella muutakin....

Lue koko tarina täältä:
http://runkkareille.com/s/seksinovellit/sain-kunnolla-kyrpaa/

6

10347

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunnollasait

      No hyvä et sait kerrankin

    • lastilasse

      Tälle tän päivän kolmannet lastit

      • kaikkieiosaa

        Vau, osaat laskee


    • naurunaamari

      Luin ensin et "kyynärpää" :DDDDD

    • ihanparh

      Hittolainen miten kiihottavaa luettavaa tälläset tarinat, ihan parhautta!

    • rrrreinikaine

      Alko kyllä taas maar panettaa niin maan perhanasti

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      369
      1433
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      64
      952
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      905
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      86
      893
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      66
      870
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      609
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      604
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      574
    Aihe