vahingontekoa Kisalassa

Kuten lehtiartikkelissa kerrotaan, Kisalan tiloissa oli aiheutettu huomattavaa vahinkoa erään paikallisen urheiluseuran omaisuudelle.
Oli jopa poltettru mailoja, rikottu voimistelupallo.
Tiloissa oli myös tupakoitu.
Toidettu on, että tiloissa on oleskellut ilman pätevää syytä erään koulun oppilaita.
On outotaettä urheilutiloissa syyllistytään tällaiseen.

Toivotaan että syylliset löytyvät ja pannaan vastaamaan aiheuttamastaan vahingosta. Alaikäisyys ei ole sille esteenä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos lumitykkiin oli varaa niin kai myös yhteen riistakameraan.paremoi se kuin ei mitään.

Äänestä
  • Lumitykki on osoittautunut hyvin hyödylliseksi. On saatu ulkoilijoille hiihtolatua.
    Lumitykkiä voidaan käyttää ehkä vuosikymmeniä ladun tekoon.
    Se on hankittu kuntalaisten parhaaksi.

    Pieni urheiluseura, jossa työtä tehdään vapaaehtoisvoimin liikunnan ja terveen elämän hyväksi, on menettänyt vähillä varoillaan yhteiseen käyttöön hankkimaansa omaisuutta älyttömän vahingonteon seurauksena. Tuollaiseen täällä ei ole aikaisemmin totuttu.

    Lain käsi on pitkä eikä se ole lempeä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyttälän.guru kirjoitti:

Kuten lehtiartikkelissa kerrotaan, Kisalan tiloissa oli aiheutettu huomattavaa vahinkoa erään paikallisen urheiluseuran omaisuudelle.
Oli jopa poltettru mailoja, rikottu voimistelupallo.
Tiloissa oli myös tupakoitu.
Toidettu on, että tiloissa on oleskellut ilman pätevää syytä erään koulun oppilaita.
On outotaettä urheilutiloissa syyllistytään tällaiseen.

Toivotaan että syylliset löytyvät ja pannaan vastaamaan aiheuttamastaan vahingosta. Alaikäisyys ei ole sille esteenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu