Olet juuri tekemässä työtä jonka valmistumisella on kiire ja et voi sammuttaa puhelintasi. "Tuntemeton numero soittaa" ja sitkeys on uskomatonta. Tai sitten numero näkyy mutta omistaja ei ole tuttu tai Fonecta ei tunne numeron pituuden vuoksi. Soittoja voi tulla päivittäin useita. Kohderyhmänä tuttavien kertomusten mukaan vanhukset ja eläkeläiset. Näille tyrkytetään lehtiä ja kaikkea krääsää pikavipeistä alkaen. Eikö laki kotirauhasta ja häirinnästä sekä vainoamisesta koske joita "puhelinterroristeja"? Eihän toki, jopa valtionlaitokset joiden tehtävä on aivan jotakin muuta kuin toimia "jobbarien" tietolähteenä myy osoite ja puhelintietojamme. Netissä onneksi on pahimmista häiriköistä listat. Vaikka puhelimessa on telemarkkinointikielto ja operaattorille on maksettu kuukausittain se ei estä puhelintietojen vuotamista. Yksikään puolueista tai kansanedustajista ei tohdi puuttua ,tulee ajatus että jotakin hyötyä on tilanteen jatkumisesta. Selkeä ilmoittaminen heti puhelun alussa ei tunnu tehoavan tai johtavan mihinkään. Saman vaikutuksen tehnee myös ilmoitus ,ettei osta nyt eikä koskaan mitään firmasta jonka markkininti häiritsee normaalia elämää. Viimeisenä villityksenä on "Raamatun" lukijat sekin vielä!!
Vastaukset 1
- elaktant
Jag brukar fråga om de talar svenska,det brukar ta slut med det.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381491Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686