Mikämerkitys

Niin mikä se on merkitys Jumalalla uskon asioissa?
Entä Jeesuksella?
Entä Pyhällä Hengellä?
En pysy perässä ennää että millä on merkitystä.
955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin mikä se on merkitys Jumalalla uskon asioissa?** Jumala on kaiken idean Isä ja Hänen tehtävä on nyt;
Joh. 6:44
Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.

Entä Jeesuksella?** Jeesus on Kaikkivaltias, joka sovitti Lain Isän edessä ja näin ollen sovitti myös Häneen uskovien, Uudestisyntyneiden synnit.
Jeesus tullessaan toisen kerran Taivaasta (uskovien kanssa) voittaa pahan, ja tekee Isälle tilaa. Ilm 21
1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;

Ja ainoa mahdollinen välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä on Jeesus Kristus, sillä hän todellinen Jumala (1 Tim 1:5). "Ellei pidä paikkansa, että meidän edestämme on kuollut Jumala, vaan yksin ihminen, olemme kadotetut" (Luther). Hän on myös todellinen ihminen. Jumala oli hänessä (2 Kor 5:19), mutta hänessä oli myös jokainen ihminen. Hän on jokaisen ihmisen sijainen (vicaria). Mitä yhdelle tapahtui, se luetaan, katsotaan tapahtuneen kaikille. Samoin kuin Aadam edusti meitä jokaista, oli sijaisemme samoin on Jeesus (Room 5:12,17-18).
Entä Pyhällä Hengellä?** Hengen tehtävä on kirkastaa Kristusta sekä antaa Voidelluilleen armolahjoja.
Joh 16: 7Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, 8 ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. 9 Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun,10 vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, 11ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
13 Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. 14 Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.

Voin myös vastata, mikä on Jeesuksen seurakunnan tehtävä: Keskinäinen yhteys eli seurakunnan kokoukset ovat keskeisiä, jotta kuulisimme opetusta Raamatusta ja uskonelämästä, ja jotta omat ajatuksemme eivät liikaa pyörisi päässämme, vaan saisimme virikkeitä. "Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana."(Hepr. 10:25)

Leivän murtaminen eli ehtoollinen on myös todella tärkeää. Siinä tulemme osallisiksi Jeesuksen ruumiista ja verestä. Näin leivästä ja viinistä tulee meidän elämämme voima. "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä." (Joh. 6:53-54,56)

Myös rukous on erittäin tärkeä, sillä se on meidän yhteytemme Jumalaan. "Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta." (1. Tess. 5:17-18)
Kes.

Äänestä
  • Miksi rikollinen vastasit itsellesi? Eikö evankeliointi Luciferuksen nimiin tuota muualla hedelmää kun täällä pitää jatkaa sekoilua?

    Siunauksella

    Kes

    Äänestä

Sama merkitys kuin kirveessä olevalla varrella.
Vaikka kuinka terävä kirves olisi, niin ei sillä saa mitään aikaiseksi ilman vartta.
Ihan hauskoja poliitikkojen satuja nämä "jumalat"... niillä saadaan valta pysymään veltoissakin kourissa.

Äänestä
  • jaa mikä valta?

    mitä valtaa Jeesus oppilaineen oli hankkimassa ja miten, kerro`?

    Äänestä

  • kohtakokuullaan kirjoitti:

    jaa mikä valta?

    mitä valtaa Jeesus oppilaineen oli hankkimassa ja miten, kerro`?

    Matt. 28:18

    Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

    Tässä se ilmenee.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Matt. 28:18

    Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

    Tässä se ilmenee.

    Joh. 20:
    21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
    22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
    23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
    Tämäkin ilmenee.

    Äänestä

  • vallanjakoa kirjoitti:

    Joh. 20:
    21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
    22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
    23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
    Tämäkin ilmenee.

    Pari täsmennystä.
    Tuohon Jeesus puhalsi; - Tuloko Henki silloin heihin, vai oliko se kuvainnollista?
    Ei tullut, sillä Jeesus sanoi samalla;
    Luuk. 24:49
    Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.
    Henkihän tuli maailmaan vasta Jeesuksen kirkastumisen jälkeen.
    Joh. 16:7
    Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne,

    Joten se siittä.
    Sitten se syntien anteeksi antaminen Raamatussa; - Kerrotko kuka muu kun lestadiolainen on toiselle synnit anteeksi antanut?
    Muuten kommenttisi oli hyvä.
    Kes.

    Äänestä

Jumala on ja antoi Poikansa sovittajaksi . Kun uskot saat anteeksi synnit . Pääset taivaaseen. Käy raamattukoulua netissäkin opettele raamattua mee kasteelle käy rippikoulu jne... Alfakursseja on. Lue evankeliumit.

Äänestä
  • Amen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Huonosyntinen kirjoitti:

Niin mikä se on merkitys Jumalalla uskon asioissa?
Entä Jeesuksella?
Entä Pyhällä Hengellä?
En pysy perässä ennää että millä on merkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu