Sota-ajan siviilien oikeus tappaa

Ei olla dosentteja, mutta kysymys on mielenkiintoinen. Ennen kun käytiin sotaa oli selkeästi eroteltu sotatoimialue, jonne ei siviileillä ollut asiaa. Nykyään kun sotaa käytäisiin koko maassa nopeastikin vaihtuvissa olosuhteissa, ei tällaista tarkoin määriteltyä ja vartioitua sotatoimialuetta samassa mielessä olisi. Myös kaupunkisotaa käytäisiin suuressa määrin. En tiedä miten esim. toisen maailmansodan aikana otettiin kantaa esitettyyn kysymykseen, mutta todennäköisesti, sotatilan vallitessa, ei olisi ollut merkitystä, kuka viholisen sotilaan olisi kaatanut - sotilas vai siviili. Käytännössä tilanne ei vain päässyt konkretisoitumaan, koska sotatoimialueelle ei päästetty siviilejä.

Toisaalta, voimankäyttö on varmaan laissa määritelty ainoastaan puolustusvoimien oikeudeksi, joten en tiedä kuinka jollekin innokkaalle hirviporukalle kävisi, jos jossain selustassa oman pikku partionsa perustaisi vihollisia tuhoten.

Sodan jälkeen Suomessa tuomittiin kuritushuoneeseen kymmeniä sotilaita, jotka olivat surmanneet antautuneen vihollisen. Suurin joukkosurma käsitti n. 50 antautunutta, jotka oli otettu ensin vangiksi ja ammuttu sen jälkeen. Tuomion saivat niin käskyn antaja, kuin teloittajatkin. Laittomista surmista on kirjoitettu kirja, missä oikeuden päätökset ja tuomituille annetut rangaitukset on kerrottu.
Sotatoimiin liittymättömät surmat käsiteltiin sodankin aikana siviilituomoistuimissa murhina, tai tappoina. Tästäkin on tehty tutkimus, joka on saatavana kirjan muodossa.

"Sodan jälkeen Suomessa tuomittiin kuritushuoneeseen kymmeniä sotilaita, jotka olivat surmanneet antautuneen vihollisen."
Tämähän on päivänselvää ja sotii sodan kirjoitettuja sääntöjä vastaan.

Olisi kuitenkin omituista, jos esimerkiksi nykyisillä kaupunkisotanäyttämöillä joku suomalainen pieni joukko-osasto, esimerkiksi joukkue, olisi jäämässä satimeen johonkin korttelin umpiperään, jossa yrittäisi pitää puoliaan vihollista vastaan ja tuhoutuminen näyttäisi varmalta, ryntäisikin torvea soittaen Lempäälän metsästysseuran 50 miehen joukko avuksi ja saisi tulellaan karkotettua piirittävän vihollisen heille tappioita tuottaen. Raportoisikohan tässä joukkueen lakitiedettä opiskeleva vänrikki ylöspäin tapahtuneista rikoksista. Tai jos raportoisi, suhtauduttaisiinko "ylhäällä" tapahtumaan murhatuomioita jaellen. Sodan jälkeen, pahimmassa tapauksessa, näitä tietysti voittajan taholta tutkittaisiin ja jaeltaisiin tuomioita.

Tai jos rohkeat entiset pispalalaiset pioneerit (evp) innostuisivat räjäyttämään Ratinan sillan (joka oli jäänyt perääntyneiltä sotilailta räjäyttämättä) estääkseen vihollista etenemästä Pyynikin suuntaan ja tässä räjähdyksessä tuhoutuu useita panssariajoneuvoja, monien hukkuessa lisäksi Ratinan suvantoon. Tästäkö suomalaiset upseerit jakaisivat sotatuomioistuimessa tuomioita sabotaasista ja murhista/tapoista.

Nykysodankäynti eroaa niin paljon toisen maailmansodan käytännöistä jo sotanäyttämön suhteen, ettei tiukkaa rajaa sotilaiden ja siviilien välillä voi tehdä, kun pyörivät toistensa jaloissa. Kaikki ovat kuitenkin suomalaisia kokonaismaanpuolustuksen hengen mukaisesti.

Erotetaan nyt vaan sota-aika ja sen jälkeinen pyykinpesuaika, jos sellainen on tullakseen. Siviilit ottavat itse riskin toimistaan ainakin tässä suhteessa.

Haagin sopimuksen mukaan siviilit, jotka miehittämättömällä alueella nousevat spontaanisti vihollista vastaan ja kantavat aseita avoimesti ovat laillisia taistelijoita. Kansallisen lain mukaan tietenkään ei rangaista vastarintataistelijoita, jotka taistelevat miehittäjää tai heidän kätyreitään vastaan. Yhteistoiminta miehittäjän kanssa on maanpetos poislukien välttämätön toiminta yhteiskunnan ylläpitämiseksi. Esimerkiksi vastarintataistelijoiden ilmiantaminen olisi maanpetos.