Varoittavat merkit väkivallasta erotilanteessa

Jos sinua pelottaa, ota etäisyyttä
Parisuhteen päättymiseen liittyy usein vihantunteita, mutta milloin entistä puolisoa täytyy alkaa varoa? Psykoterapeutti Riitta Hannus sanoo, että tärkeintä on uskoa itseään.

- Jos alkaa pelottaa, tunnetta kannattaa kuunnella. Siitä kannattaa kertoa läheisilleen tai viranomaisille, Hannus sanoo.

Hannus työskentelee Oulun ensi ja turvakodissa ja on Varjo-hankkeen hanketyöntekijä. Varjo-hanke pyrkii auttamaan eron jälkeisen väkivaltaisen vainon kohteena eläviä perheitä.

Aiempi väkivalta nostaa merkittävästi riskiä siihen, että entinen puoliso käyttää väkivaltaa myös erotilanteessa.

- Kaikkein väkivaltaisimmissa teoissa on mukana myös tapauksia, joissa ei ole ollut mitään aiempaa väkivaltaa, etenkään fyysistä, Hannus sanoo.

Väkivaltaa ennakoi myös se, jos entinen puoliso on käyttäytynyt parisuhteen aikana alistavasti tai kontrolloivasti.

Uhkailu ennakoi vaaraa. Jos entinen puoliso on uhannut fyysisellä vahingoittamisella tai jopa tappamisella, on syytä ottaa etäisyyttä. Laiton uhkaus on myös rikoslaissa kriminalisoitu teko.

- Lähes poikkeuksetta vakavissa eron jälkeisissä väkivaltatapauksissa väkivaltaa on edeltänyt aiempi uhkailu, Hannus sanoo.

Tarpeeton ja sinnikäs yhteydenpito kielloista huolimatta voi myös olla merkki vaarasta. Erityisen huolestuttavaa on se, jos entinen puoliso alkaa ilmestyä "sattumalta" esimerkiksi kotisi tai työpaikkasi lähelle.

- Silloin kannattaa minimoida yhteydenpito. Vainon kohteeksi joutunut pyrkii usein neuvottelemaan vainoajan kanssa, mutta se vain kiihdyttää vainokäyttäytymistä.

Väkivalta voi puhjeta tilanteissa, joissa eroaminen konkretisoituu sille osapuolelle, joka ei haluaisi erota. Tällaisia tilanteita voi tulla, kun eroa haluava puoliso esimerkiksi etsii omaa asuntoa tai ilmoittaa entiselle puolisolleen, ettei halua olla yhteyksissä.

- Kun panee avioeron vireille, panee lasten huoltoasiat vireille, on yhteydessä lastenvalvojaan tai hakee lähestymiskieltoa, Hannus sanoo.

Jos parisuhteessa on ollut ongelmana päihteidenkäyttö, se on ongelma myös erotilanteessa. Aggressiivisesti puhuvan ja päihtyneen henkilön kanssa ei kannata olla tekemissä.
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Täsähän on hyvää ohjetta palstan trollille Jarssulle.

Äänestä

Avioero räjäyttää rahariidat
Raha ei saa olla tunneasia. Pidä puolesi, jos olet pienempituloinen. Oma tili ja käyttöoikeus puolison tiliin ovat tärkeitä .


1. Jos raha on tunneasia, siitä puhumisen pakko voi avata helvetin
Puhu rahasta ajoissa ja ilman tunteita, jotta siitä ei tulisi tabu. On tärkeää, että parilla on yhteinen suullinen tai dokumentoitu sopimus raha-asioista.
Jos rahasta ei voi puhua intohimottomasti arjessa, alkaa helvetti, kun asiaa puidaan erotessa.

2. Jos sinulla on pienemmät tulot, huolehdi tasa-arvosta raha-asioissa
Jos toinen on hoitanut lapsia , hänen palkkakehityksensä ja myös eläketulonsa jäävät pienemmiksi kuin puolison. Hänen eläketurvastaan tulisi huolehtia etukäteen.
Työeläkkeessä eroa ei kuro kiinni koskaan.

Karuimpia ovat erot perheissä, joissa toinen on tehnyt uraa ja toinen hoitanut lapsia . Avio-oikeus tasoittaa puntteja, mutta jos parilla on avioehtosopimus ja varallisuus on paremmin ansaitsevan nimissä, tilanne on paha pienituloiselle.

3. Pidä huolta, että sinulla on oma tili tai oikeus puolison tiliin
Tavallinen ja fiksu tapa on, että kummallakin on omat tilit ja yhteinen tili arjen pyörittämiseen. Oikeudenmukaista on tuoda yhteiseen kassaan varoja suhteessa omiin tuloihin.
Jos vain toinen on hoitanut raha-asiat, tilanne on hankala. Puolisoilla olisi tärkeää olla käyttöoikeus toisen tiliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähestymiskieltoa kirjoitti:

Jos sinua pelottaa, ota etäisyyttä
Parisuhteen päättymiseen liittyy usein vihantunteita, mutta milloin entistä puolisoa täytyy alkaa varoa? Psykoterapeutti Riitta Hannus sanoo, että tärkeintä on uskoa itseään.

- Jos alkaa pelottaa, tunnetta kannattaa kuunnella. Siitä kannattaa kertoa läheisilleen tai viranomaisille, Hannus sanoo.

Hannus työskentelee Oulun ensi ja turvakodissa ja on Varjo-hankkeen hanketyöntekijä. Varjo-hanke pyrkii auttamaan eron jälkeisen väkivaltaisen vainon kohteena eläviä perheitä.

Aiempi väkivalta nostaa merkittävästi riskiä siihen, että entinen puoliso käyttää väkivaltaa myös erotilanteessa.

- Kaikkein väkivaltaisimmissa teoissa on mukana myös tapauksia, joissa ei ole ollut mitään aiempaa väkivaltaa, etenkään fyysistä, Hannus sanoo.

Väkivaltaa ennakoi myös se, jos entinen puoliso on käyttäytynyt parisuhteen aikana alistavasti tai kontrolloivasti.

Uhkailu ennakoi vaaraa. Jos entinen puoliso on uhannut fyysisellä vahingoittamisella tai jopa tappamisella, on syytä ottaa etäisyyttä. Laiton uhkaus on myös rikoslaissa kriminalisoitu teko.

- Lähes poikkeuksetta vakavissa eron jälkeisissä väkivaltatapauksissa väkivaltaa on edeltänyt aiempi uhkailu, Hannus sanoo.

Tarpeeton ja sinnikäs yhteydenpito kielloista huolimatta voi myös olla merkki vaarasta. Erityisen huolestuttavaa on se, jos entinen puoliso alkaa ilmestyä "sattumalta" esimerkiksi kotisi tai työpaikkasi lähelle.

- Silloin kannattaa minimoida yhteydenpito. Vainon kohteeksi joutunut pyrkii usein neuvottelemaan vainoajan kanssa, mutta se vain kiihdyttää vainokäyttäytymistä.

Väkivalta voi puhjeta tilanteissa, joissa eroaminen konkretisoituu sille osapuolelle, joka ei haluaisi erota. Tällaisia tilanteita voi tulla, kun eroa haluava puoliso esimerkiksi etsii omaa asuntoa tai ilmoittaa entiselle puolisolleen, ettei halua olla yhteyksissä.

- Kun panee avioeron vireille, panee lasten huoltoasiat vireille, on yhteydessä lastenvalvojaan tai hakee lähestymiskieltoa, Hannus sanoo.

Jos parisuhteessa on ollut ongelmana päihteidenkäyttö, se on ongelma myös erotilanteessa. Aggressiivisesti puhuvan ja päihtyneen henkilön kanssa ei kannata olla tekemissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu