Halonen, exä ja

Olemme tottuneet siihen, että johtajamme hoitavat hommansa kun tarve vaatii. Valtiovallan toimet tulvakatastrofin hoidossa kuitenkin järkyttivät. Olettaisi, että valtiovalta puuttuisi asiaan kun iso joukko omia kansalaisia on pulassa.

Jos valtion intressiin ei kuulu ottaa kantaa kansalaisten hengenvaaraan ulkomailla niin olkoon asia niin. Tästä linjauksesta pitäisi kyllä rehellisyyden nimissä tiedottaa etukäteen.

Jos linjaus on se, että kuolemanvaarassa olevia kansalaisia haalitaan Suomeen hoitoon niin miksi niin ei tehdä heti kun tarve ilmenee? Miksi veronmaksajien haavojen annetaan ensin mädäntyä ja heikkokuntoisten kuolla?

Vasta kun tiedotusvälineet alkoivat kysellä politiikkojen toimien perään alkoi tapahtua. Julkeuden huippu oli se kun Tuomioja puolustautui sillä, että ruotsalaiset kehuivat suomalaisten toimia.

Miksi ihmeessä valitsemme johtoomme henkilöitä jotka eivät osaa johtaa ja/tai välitä meistä kun tilanne on tiukka? Olemmeko niin tyhmiä, että henkilövalintamme perustuvat Toven figuureihin ja kommunistiradikalismiin? Mieti sitä seuraavissa vaaleissa. mj.
4935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kauna se on joka kannattaa.

Äänestä

Mikset kertonut tätä jo heti silloin kuin katastrofi sattui.

Äänestä

Nimittäin ovat meillä sekä pressan- että ulkoministerin virat; varsinkin, kun niitä hoitavat sellaiset maailmanparantajat, kuin Tarja H ja Erkki T. Lausuntoja kyllä annetaan globaalista maailmantaloudesta ja maamiinoista, mutta kun omien kansalaisten ( jotka muuten ovat näiden virkaihmisten palkanmaksajat!) henki ja terveys ovat tosi vaarassa, niin sormi menee suuhun. Että mitäs nyt? Mistä heille palkka maksetaan? Manu ainakin olis jo sanonut, että "tarttis tehrä jotain". Tekoja nytkin olis kaivattu, eikä lausumia! Kuka sanoikaan aikanaan tästä Erkistä, että "suuren miehen pieni poika"? Totuuden nimessä tekihän Tarjakin jotain: muutti uuden vuoden puhettaan niin, että jätti siitä pois SETAlaisten kehumisen. Siis; ulkoministeri ja pressa työttömyyskortistoon peruspäivärahalle ja näiden vuosipalkat Aasian uhrien auttamiseen. Tässä oikea säästötoimi, jossa kaikki voittavat!

Äänestä

Olen kuten suurin osa tämän palstan lukijoista. En osaa ajatella itsenäisesti mutta olen mieluummin voittajien puolella. Se tarkoittaa sitä, että äänestän siten kuten kuvittelen enemmistön äänestävän. Vain siten saan iloa vaalien lopputuloksesta. Heikko itsetuntoni ei kärsi olla vähemmistön riveissä eikä ajattelukykyni antaisi siihen muutenkaan mahdollisuuksia.

Siksi onkin järkyttävää kun valintojani mollataan. Hyi teitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aasia kirjoitti:

Olemme tottuneet siihen, että johtajamme hoitavat hommansa kun tarve vaatii. Valtiovallan toimet tulvakatastrofin hoidossa kuitenkin järkyttivät. Olettaisi, että valtiovalta puuttuisi asiaan kun iso joukko omia kansalaisia on pulassa.

Jos valtion intressiin ei kuulu ottaa kantaa kansalaisten hengenvaaraan ulkomailla niin olkoon asia niin. Tästä linjauksesta pitäisi kyllä rehellisyyden nimissä tiedottaa etukäteen.

Jos linjaus on se, että kuolemanvaarassa olevia kansalaisia haalitaan Suomeen hoitoon niin miksi niin ei tehdä heti kun tarve ilmenee? Miksi veronmaksajien haavojen annetaan ensin mädäntyä ja heikkokuntoisten kuolla?

Vasta kun tiedotusvälineet alkoivat kysellä politiikkojen toimien perään alkoi tapahtua. Julkeuden huippu oli se kun Tuomioja puolustautui sillä, että ruotsalaiset kehuivat suomalaisten toimia.

Miksi ihmeessä valitsemme johtoomme henkilöitä jotka eivät osaa johtaa ja/tai välitä meistä kun tilanne on tiukka? Olemmeko niin tyhmiä, että henkilövalintamme perustuvat Toven figuureihin ja kommunistiradikalismiin? Mieti sitä seuraavissa vaaleissa. mj.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu