Onks meitsin naine tääl?

Voisit sää vähä haaveil. Käyks?

Näytänkö siltä että olen satukirjojen vaaleanpunaisissa unelmissa liihottelija?
Joo, ei ole mun juttu! Jos mennään realismista pakosti noihin fiktioihin niin hyllystä sopivampi olisi melodraama tai toiminta. (eli Viinaa, väkivaltaa, seksiä, huumeita, suhdesekoiluja, rikoksia, onnettomuuksia, kuolemaa ja sairauksia. ) Noi vaalenapunaiset prinsessa ruusus ja tuhkimo tyyliset haave tarinat nyt ei ihan loksahda minun ajatustyylini kanssa yksiin.
En ole enää niissä naiiveissa aaltopituuksissa.

Jos minulta kysytään parisuhteista ja avioliitoista niin olen varmaan ihan kamala "masentaja" ja ihan hirveän julma ihminen, (jonka takia yritänkin välttää parisuhteissa olevien ystävieni edessä joutumasta avautuun tästä ajatuksesta, koska olen aika masentava inhorealismini kanssa) mutta minun rehellinen ajatus on että jokainen nyt meneillään oleva suhde kaatuu, eikä siihen mene pakosti edes viittä vuotta! Ei ole kestäviä ne. Sitä heikommilla kantimilla on mitä enemmän katse muiden suuntaan vippaa. Natisee ja nitisee liitoksistaan ja näkee jo viimeisiä päiviään.

Olen kamala ihminen kun asennoituminen suhteissa on että "ei tämä ole ikuista koska jokainen suhde kaatuu tässä ajassa ennen kuin kuolema tulee, mutta nautitaan siitä ajasta kun saamme olla yhdessä sen aikaa kun tätä nyt kestää!"

Olen saanut erään exäni vetään täysin herneen nenään kun menin ääneen sanomaan tuon ajatuksen. Oli pieni suhtautumistapa kriisi. Se huusi mulle että en mä nyt tuolla asenteella suhteessa voi olla että olen jo heti ajatuksella että erokin tulee vielä!

Mä olen realisti! Niin se todellisuus menee. Vain harvalla sama parisuhde nuoruudesta (20-40 vuotiaasta) kestää tuonne seittemänkymppiseksi. Suurin osa on näitä heittäen suhteeseen ja kahden vuoden päästä tilanne on: "katos helvetti kun tapellaan ja seksikään ei enää suju. Muut vähän alkais kiinnostaan ja toi oma on tylsä ja romanttiikkaakaan ei ole. Ei puhuta enää mistään ja kipinä on jo poissa. "

Kyl mää noi sun ajatukses tiiän! Sää pelkäät haaveil! Tiän syynki...

Niin minäkin. Katon ympärilleni ja näen vain kavereita ja sukulaisia joiden avioliitot, avoliitot ja seurustelusuhteet ovat kaatuneet. Itse vielä siihen jonon jatkoksi menen omien suhteideni kanssa. Parisuhteet ei kestä.

Onneksi minulla ei ole lapsia niin voisi vähän kevyemmin perustein alkaa leikkimään suhteiluja. Jos olisi lapsia niin en tosiaan toisi näytille jatkuvasti uutta "isäpuolta" joka vierailee siinä muutaman vuoden ja lähtee vaihtoon.

Olisin tosi tarkka milloin olisi oikea aika ja suhde tarpeeksi vakaalla pohjalla että lapselle voi uuden ihmisen esitellä ja antaa sen opetella kiintymään. Se on niin pitkä aika kun lapsi sopeutuu noihin isä/äitipuoliin. (Itse olen eroperheestä ja hyljeksin lapsena pitkään vanhempieni uusia. Halusin omat vanhemmat yhteen kunnes tulin vanhemmaksi ja tajusin että ei se ole mahdollista. )

sitten kun niihin kiintyy niin se on niin stressaavaa jos sitten joutuukin luopumaan ja taas joutua tottumaan uuteen ihmiseen oman vanhempansa rinnalla ehkä omassa kodissa asuen. Mullakin oli näitä vanhempieni uusien lapsia joihin piti sopeutua että ne on nyt mun ns. "sisaruksia",

minulla oli oman biologisen isäni lisäksi kolme ns. isäpuolta! Kaikki muuten ihan järkyttäviä taukkeja. Olisi munkin äitini voinu vähän katsoa ketä lasten eteen tuo näytille ja esittelee uutena ns. isäpuolena, Varsinkin kun se isäpuoli ehti siinä näyttää naamansa 1-5 vuoteen ja sitten vaihtoon!

Näistä tämä asennoitumiseni parisuhteiden kestävyyteen johtuu

Sää oot ku mutsi vaik ei yhtäkää skidii! Mää vähä pelkää et si ku sul noit skidei meitsin kans on, ni sää oot pehmustamas sen skidin kuplamuoveihi! XD

Olen varmaan niin vanhempieni seksileikkien kiduttama. :p Onhan mulla noita sisaruksia kun ottaa lukuun nuo sisarukset, sisarpuolet ja vanhempieni uusien kumppaneiden aikaisempien suhteiden lapset. Sai siinä jo paljon harjoitella hoivaamista ja kaitsemista, varsinkin jos vanhemmilla lähti mopo käsistä ja lähti meneen kovaa. :P

Kyllä mielestäni niin kauan saa olla vähän holtiton kun ei ole lapsia mutta sitten kun niitä on niin hiukan vastuuta, harkintaa enemmän ja niiden lasten säästämistä. En minäkään ihan jokaista lähibaarin alkoholisti miestä olisi halunnut tavata ja joutua toteaan että jaa, tässä onkin sitten minun uusi isäpuoli nro....

VanhemmuudenVastuu kirjoitti:

Olen varmaan niin vanhempieni seksileikkien kiduttama. :p Onhan mulla noita sisaruksia kun ottaa lukuun nuo sisarukset, sisarpuolet ja vanhempieni uusien kumppaneiden aikaisempien suhteiden lapset. Sai siinä jo paljon harjoitella hoivaamista ja kaitsemista, varsinkin jos vanhemmilla lähti mopo käsistä ja lähti meneen kovaa. :P

Kyllä mielestäni niin kauan saa olla vähän holtiton kun ei ole lapsia mutta sitten kun niitä on niin hiukan vastuuta, harkintaa enemmän ja niiden lasten säästämistä. En minäkään ihan jokaista lähibaarin alkoholisti miestä olisi halunnut tavata ja joutua toteaan että jaa, tässä onkin sitten minun uusi isäpuoli nro....

Onneksi isäni oli vakaampi, vaikka oli silläkin hetkensä.

Mitä sää naine duunaat tuol yhteisös? Ooks sää menny suhteesee ?? Sää oot muuttanu parisuhdetilanteen parisuhteeks ? Eks sää oo enää vapaa?

;) Nyt nukkuun sillä mulla on herätys klo 4.

Älä venkoile! Ooks suhtees? Kuka niist kaikist ny on si se kaiffari joka meitsin voitti?

...En mä kommentoi enempää...

Sanon vain että minusta hyvä mies on seuraavia

-rehellinen
-luotettava
-uskollinen
-terveelliset elämäntavat omaava
-itsenäinen "seisoo omilla jaloillaan"
-tasavertainen kumppani
-väkivallaton
-ei liian mustasukkainen
-mies jonka kanssa voi olla oma itsensä kaikkine puutteineen
-Ei tuota tarkotuksellista surua ja harmia kumppanilleen
-arvomaailma kunnossa, käyttää päätään ja viiauttaan ihmissuhde asioita ratkoessa
-Kykenee kypsiin keskusteluihin eikä sorru kieroiluihin.
-molemmat ovat samalla aaltopituudella, siis samanlainen huumori, ajatusmaailma, ja samanlaiset kunnioitukset toisiaan kohtaan
-suhteen harmonisuus ja yhteisymmärrys on minusta tärkeä pohja kaikelle.

(en minä osaa nukkua noin aikaisin. Mennään sitten huominen tosi väsyneenä)

Lisään edelliseen. On minun elämässä mies, mutta sitä millainen on meidän tilanne en kommentoi tänne. Sen sanon että hän on hyvin kiltti minua kohtaan. Kohtelee hyvin, on rehellinen, luotettava, aito. Puhuu minulle suoraan ja rehellisesti. On mukava ja minua kunnioittava, mutta ei sentään anna minun tehdä ihan mitä vain sanomatta siitä. Hän vain ei satuta minua teoillaan tai sanoillaan ja tekee minulle uskomattoman hyvää, kun on niin toista kuin mihin olen tottunut. Näyttää minulle mallia siitä että hyviäkin miehiä on.
Hän on väkivallaton vaikka osoittaakin omistushalua ei ole sitä vaarallisella tasolla.

naisel kirjoitti:

Älä venkoile! Ooks suhtees? Kuka niist kaikist ny on si se kaiffari joka meitsin voitti?

Eikä se ole sitä että joku "voittaisi" ja joku "häviäisi". Parisuhde asioissa rinnalle valikoituu ihminen, jonka kanssa kemiat pelaa jonka kanssa on hyvä ja helppo olla ja elää. "Pahiksista" saattaa hakea seikkailuja ja jännitystä, mutta ei niitä tohon vierelle halua vuosiksi pistään palasiksi koko omaa elämää. Kukaan ei halua suhdetta jossa joutuu vaan itkemään, tappelemaan ja kuuntelmaan valheita päivästä toiseen! Onnellinen ja harmoninen suhde varmasti on jokaisen haave.

Tasapainoton keinottelija tuskin pystyy tarjoaan tasapainoista ja rehellistä suhdetta jossa on rauha, rakkaus, rehellisyys luottamus sekä uskollisuus kulmakivinä ja suhteen kantavana voimana. Ihmissuhteet perustuu keskustelu-neuvottelu-kuuntelu-ja ihmissuhdetaidoille. Jos se keskusteluyhteys tökkii, niin peli on pelattu. Itsellä on ero alkanut oleen näkyvissä siinä vaiheessa suhdetta kun se keskusteluyhteys on katkennut.

Suhteessa kun ilmaantui ongelmia ensin pisti mies puhehanat kiinni. Oli näkemyksellä: panemisella selviää kaikki, puhe on yliarvostettua.

No, seksihän sitten luistikin, mutta kun puhe tökki niin hommat lähti väärään suuntaan. Mä heitin jossain viimeisen 1,5 vuoden paikkeilla hanskat tiskiin ja lopetin puhumisen myöskin. 1,5 vuotta pantiin mutta ei puhuttu ja enemmän vituiksihan se meni, mutta ajattelin että mieheni nyt on niin jäärä että antaa sen nyt viedä ja nähdä mihin se oma tyylinsä vie. Ehkä uuden kanssa ei sitten tee samoja virheitä kuin minun kanssa nyt.


exäni alkoi ymmärtään yhtäkkiä että nyt ollaan lähellä eroa. Olin muuttunut etäiseksi, salailevaksi, entinen avimmuus ja puhuminen kaikesta mahdollisesta oli poissa, olin henkisesti etäinen ja kylmä. Me enää vaan pantiin, muuten kaikki tunteet oli kuolleet ja olimme toisillemme ihan vieraita. Hänelle tuli hätä yhtäkkiä kun heräsi siihen että olin niin henkisesti siitä etäällä. Hän tajusi "hei tämähän on mennossa nyt erooa kohti!"

Siksi minusta todella tärkeää heti alussa se että silloin ainakin se yhteisolo/puhe toimii ja ollaan samoilla aaltopituuksilla sillä sitten kun on vaikeaa niin on kahta vaikeampaa jos nuo ei ole edes helppona aikana toimineet.

Ei ole kyse kilpailusta vaan siitä että rakastuu ja ottaa vierelleen sellaisen jonka kanssa on hyvä ja helppo olla. Arkisujuu ja on rauhallista ja seesteistä.

Tämä kirjoitus ei ollut minulta, vaikka jaan osittain siinä esiintyvät
mielipiteet.

Olen kerran nuoruudessani eronnut, ja meiltä loppui kyllä seksuaalielämä
kauan ennen kuin puheyhteys katkesi, joten

"Me enää vaan pantiin, muuten kaikki tunteet oli kuolleet ja olimme toisillemme ihan vieraita..."

ei sovi meihin!

Muistan sen että kun sen suhteen viimeinen vuosi pyörähti käyntiin, niin näillä paikkein sitä viimeistä vuotta alkoi exälleni valkeneen suhteemme tila. Huhtikuun tienoilla alkoi heräileen korjausliikkeisiin ja toukokuussa tarjoili "parisuhde keskustelu iltamia" Heinäkuussa ensimmäisen kerran sanoin ääneen sen minkä se jo aavisteli.. "Musta tuntuu että meidän ehkä pitäisi erota... " Lokakuussa sitä vuotta "jätin" exäni. Marraskuussa se muutti pois kovan "puhuttais nyt tästä" yrityksen jälkeen.

Näin se homma vietiin hetki hetkeltä eroon. Pitkä rakkaustarina näki viimeiset hetkensä. Kun se puheyhteis häviää ollaan eroa jo lähellä. Suhteessa se pitäisi aina säilyttää ja herätä aina korjaan se tilanne heti jos ei eroa sitten halua

Näihän ne asiat menevät nimimerkki "PitääKohtaMennä".
Toivottavasti löydät, tai olet jo löytänyt miehen, joka osaa
arvostaa myös keskusteluyhteyden tärkeyttä parisuhteessa.

Ehkä olen jo löytänytkin :) Se on monen pitkän parisuhteen ongelma siinä vaiheessa kun suhde ajautunut kriisiin että toinen osapuoli kieltäytyy puhumasta ongelmista. Haluaa tavallaan haudata asian maton alle ja elää kuin ei ongelmia olisi. Kieltäytyy siis näkemästä ja käsittelemästä niitä ongelmia. Ehkä ei halua jotenkin hyväksyä että "meille" käynyt niin tai sitten vähättelee liikaa ongelmien vakavuutta. Pitää ehkä liian itsestään selvänä että totta kai suhde tästä jatkuu entiseen tapaan niin kuin jo monta monta vuotta on jatkunut. Ei herätä ajoissa tekeen töitä suhteen säilymisen eteen.

Toinen osapuoli sitten ehkä on enemmän sellainen joka havaitsee ongelmat ja jotenkin aavistelee niiden tuhoavuuden ja taas haluaisi hoitaa ongelmat heti, jotta pysyttäis parina ja päästäs yhdessä tästä eteenpäinkin.

Ongelmaksi muodostuu että kun se toinen vetäsee ne puhehanat kiinni, niin eihän sitä voi yhteistyöhön pakottaa. Mulla oli epätoivon kyyneliä monesti silmissäni kun näin että teemme eroa mutta toista en saanut sitä näkemään eikä myöskään keskusteluyhteyteen kanssani. Hän ei halunnut nähdä ongelmien vakavuutta eikä "tarttua härkää sarvista" joten en voinut muuta kuin heittä hanskat tiskiin ja katsoa miten suhteemme ajaa karille ja tuhoutuu ihan silmieni edessä enkä mä voinut tehdä mitään, koska en saanut sitä toista yhteistyöhön kanssani.


Raastavinta oli nähdä kuinka kova hätä exälleni tuli siinä vaiheessa kun se ymmärsi että ero tulossa. Se että se tajusi sen liian myöhään ja jouduin sanomaa että voi kun olisit tuon tajunnut 1,5 vuotta sitten ja lähtenyt yhteistyöhön kanssani. Nyt asiat ovat jo niin karilla ettei tässä ole kuin yksi vaihtoehto--- Ero.

Sen tuskan ja hädän ja pahan olon näkeminen oli raastavaa. Toisaalta itse olin elänyt siinä olossa 1,5 v kun se oli rallatellut tyytyväisenä ja huolettomana eteenpäin kuuntelematta yhtään mitä yritän sille sanoa ihan hädissäni suhteemme tilanteesta. Rukoilin sitä ottaan mut todesta, mutta kun ei..

Tämä on yleine parisuhdetilanne eron kynnyksellä. Monelta olen kuullut tämän saman tarinan muutamaa vuotta ennen eroa. Ei siis ihme vaikka sinulla samanlainen tarina olisikin. Näin ne suhteen kariutuu jos ei osata hoitaa suhdetta ja suhde asioita.

Meitsii kyl sillo lykästi ku sää yhtäkkii somes olitki sinkku taas! Emmä uskonu et se kihlasormus siit lähtee. Tsiigasin teit jossai ja mimmi tsiigas sitä kaiffarii ni rakastuneena. Funtsin et ku joskus viel tsiigaisit tollee meitsiin. Ooks väsynyt? Läheks baanal ?

Voi niitä aikoja... :D

Muistan sen ajan. Mulle kuittaillaan tai hymyillen muistellaan sitä vieläkin usein. Hiukan nolottaa kuunnella kun itse en yhtään tajunnut kuinka moni meidät oli silloin pistänyt merkille. :D

Näytimme kuulemma niin rakastuneelta nuoreltaparilta. Muistan kuinka me ei päästy kovin montaa askelta käveltyä ja yksi kilometri kesti tunteja kun aina piti pysähtyä halaileen ja pussaileen.

Aina oltiin liimauduttu toisiimme kiinni. Saimme vuosia kuittia siitä että oltiin aina kylkikyljessä. Jos toinen hävisi jonnekin kohta toinen lähti jo perässä ja sieltä ne muut meidät jostain taas löysi halailemasta. Se oli uutta ja outoa kun oli ensimäistä kertaa rakastunut. Muistan että leikimme vitsillä asialla kun se tuntui niin jännältä katsoa toisiamme silmiin ja se tuntui niin oudolta jossain rinnan ja vatsan alueella. Muut sanoivat että oltiin rasittava pari kun niin ällön siirappisen rakastuneita ja täysin toistemme lumoissa. Ihan sama mitä meille puhui. Ei me kuultu eikä nähty kuin toisemme.

Muut hermostui meihin monesti. Jos olette nähneet todella rakastuneen parin niin se miten toistensa lumoissa/kiinni toisissaan ne on on muista ehkä vähän ärsyttävää. Meidän ystävät ja sukulaiset koki meidän nuoren lempemme hiukan näin. Paita ja perse kuulemma olimme kyllä todella monia vuosia. Me pystyttiin uskomattoman pitkälle suhdetta säilyttämään sen vetovoiman ja sellaisen ns. vastarakastuneiden kipinän. '

Sori vaivuin muisteluihin. Ensirakkaus on aina ensirakkaus. Ei sellasta samanlaista tunnetta ehkä millonkaan uudelleen tunne koska eka kerta on aina uusi, outo ja ihmeellinen. Tai ehkä jos kunnolla kolahtaa niin voi päästä lähelle samaa fiilistä. En tiedä..

Mää en oo tollast rakkautta viäl kohdannu. Suhteet olleet laimeit.

Ehkä kaikki ei jaksa odottaa okeaa rakastumista, vaan yrittää väkisin, jonkun "no joo vähän ihastunut" fiiliksen pohjalta. Silloin se jää sille "no joo" tasolle herkästikin kun alusta asti väärillä tunteilla/syillä siihen ryhtynyt.

Yllättävän monet miehet sanoo että ei ole koskaan ollut samanlaisessa suhteessa kuin mitä minä kerron. Ehkä olimme sitten exäni kanssa harvinainen pari joka jaksoi odottaa kunnon leimahdusta, eikä hötkyillyt suhteisiin joidenkin laimeiden tunteiden mukaan, samanlaisia tinkimättömiä ihmisiä olimme ja elimmekin sitten suuria tunteita yhdessä. Lopusta huolimatta useat vuodet ennen lopun vaikeita aikoja olivat hienoja. Surullista jos joku ei koe koskaan samaa kuin mitä me yhdessä koimme.

Yllä näkyvä pitkä kirjoitus nimimerkillä "HuomentaKohtaPitääMennä"

ei ollut minun kirjoittamani,

vaikka jaan osittain siinä esiintyvät

mielipiteet.

Olen kerran nuoruudessani eronnut, ja meiltä loppui kyllä seksuaalielämä

kauan ennen kuin puheyhteys katkesi, joten

"Me enää vaan pantiin, muuten kaikki tunteet oli kuolleet ja olimme toisillemme ihan vieraita..."

ei sopinut meihin!