Tappeleeko kollikissat keskenään?

kohta3misua

Meille tulee viikon päästä 12-viikkoinen urospentu ja kotona sitä odottelee tyttökissavanhus ja nuori kollipoika, joka on vähän aikaa sitten kastroitu.

Onko kolleilla tapana tapella keskenään? Koskaan aiemmin ei oo ollut kahta urosta samaan aikaan.

3

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haastavaltanäyttäää

      Riippuu ihan kissoista, että tulevatko toimeen.Kellään ei ole kristallipalloa, mistä sen voisi ennustaa.Tiedän että leikatut nartut ja urokset, tappelevat keskenään.Varsinkin naapurien kissat, vaikkakin ovat leikattuja, tappelevat aina kohdatessaan.
      Luulisihan niiden toisiinsa tottuvat, mutta ei, aina pöllyy karvat ja kierivät maassa pallona tosiiinsa takertuen.

    • KissaYstävä

      Itsellä 5 leikattua kollikissaa, eivätkä tappele keskenään. Joskus 2 nuorinta voi vähän kiusata vanhinta kun se on niin kiltti vanha setä, mutta ei mitään suurta. Puutun toki heti pienempäänkin epäsopuun ja menen erotumariksi sanomaan jyrkän "Ei!", sillä meillä ei hyväksytä kenenkään kiusaamista tai alistamista.
      Kaikki kissat on tullu vuorotellen pentuina ja se on onnistunut hyvin.
      Kerran otin aikuisen leikatun kodinvaihtajan, tosi kiltin sellaisen, niin yksi kissoistani alkoi kiusaamaan sitä. Yritin sopeuttaa kissoja yhteen mutta kiusaaja ei lopettanut ja toinen pelkäsi. Minun oli siis etsittävä uusi koti tälle aikuiselle kodinvaihtajalle. Joskus voi käydä näin ettei kaikki kissat sovi yhteen eikä ole reilua niille vaatia niitä asumaan samalla suljetulla reviirillä, ja silloin on etsittävä toiselle uusi koti.

    • persialainen

      Minulla on 2v leikattu uros, persialainen. 2kk sitten otin 4kk vanhan exo -uroksen.
      Heti tämä isompi alkoi astua pienempää, joka leikataan tällä viikoll.
      Minusta se on kamalaa katsottavaa kun yli 4kg menee alle 3kg päälle. Ottaa niskasta kiinni ja polkee lonkkien päällä. Minä otan isomman niskasta kiinni ja siirrän pois.
      Hermot alkoi mennä, ja sanoin kasvattajalle, että taidan luopua pienemmässtä.
      Nyt on rauhoittunut niin että se astuu 2-3 krt päivässä.
      Pikkunen on kamalan kiltti. Huutaa siellä alla ja kun isompi on poistettu, jää makoilemaan samaan asentoon
      Tässä nyt pääpiirteittäin. En tiedä luovunko ku minulle ja isommalle kissalle tulee suurensuuri ik
      ävä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2643
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      103
      1779
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1535
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1058
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      983
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      47
      967
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      948
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      931
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe