Vuoden 2015 huvimetsästäjät valittu

Palkintolautakunta

Vuoden 2015 huvimetsästäjät on valittu.

Palkintolautakunta kauhisteli lähellä ja kauempana tapahtuvaa örvellystä luonnossa. Surullisempia tapauksia jouduttiin jälleen käsittelemään oikeuslaitoksen piirissä, jossa rikollisia ojennettiin. Harmillista on eläinten ahdistelijoiden moraalin puute, jota virkavalta joutuu kontrolloimaan ja kuluttamaan siihen runsaasti rehellisten ja lainkuuliaisten veronmaksajien varoja. Näin örvellyksen vahingot laajenevat luonnosta sosiaaliseen ympäristöön. Pahinta asiassa on, ettei kaikkia rikollisia saada vastaamaan konnan töistään, vaan he voivat jatkaa tuhojaan vapaalla jalalla. Ympäristörikollisuuden laajat kielteiset vaikutukset on saatettava lisääntyvän keskustelun kohteeksi.

Vuoden 2015 huvimetsästäjän tittelin halveksunnan kera voittivat Perhon metsästysseuraan muotoon järjestäytyneet salametsästäjät, jotka tuomittiin toistamiseen, viimeksi hovioikeudessa.

Palkintolautakunta toteaa:

Suomessa pahin terrori on ekoterrorismia, jota harrastavat huvi- ja salametsästäjät. Rikolliset salametsästäjät olivat tässä tapauksessa järjestäneet toimensa terrorisolun eli lailliselta näyttävän metsästysseuran ympärille. Tällaisia eko-terrorisoluja on Suomessa toiminnassa useita, sillä susilaumat ja muutkin eläimet "katoavat". Viranomaisten on vaikeaa päästä järjestäytyneiden rikollishylkiöiden jäljille, sillä korruptoitunut ympäristö saattaa peitellä rikollisten puuhia. Nämä salametsätäjä-EkoTerroristit saattavat myös kohdistaa uhkailua ja väkivaltaa lainkuuliaisiin kansalaisiin. Jokaisen rehellisen ja lainkuuliaisen suomalaisen velvollisuus on toimia rikollisen punaniska-terrorismin torjumiseksi ja antaa rikolliset ilmi poliisille ja medialle.

http://yle.fi/uutiset/kolme_vuotta_salakaadoista_perhon_tapaus_nosti_sudet_nakyvasti_keskusteluun/8600110

Kansainvälisen huvimetsästäjä-häpeän voitti Cecil-leijonan murhannut, jo aikaisemmin tuomittu rikollinen Walter Palmer, joka antoi kasvot huvimetsästäjälle.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305974113662

Palkintolautakunta hämmästelee pahuutta ja iljettävää teon kuvausta:
Muiden kustannuksella rikastunut pelle maksoi n. 50 000 € saadakseen tyydyttää perverssionsa ja ampua kahden rikostovereina toimineen pyssymiehen turvista leijonaa jousella. Eläin kitui 40 tuntia, ennen kuin rikolliset saivat sen hengiltä. Salametsästäjät leikkasivat leijonan pään irti, jotta se preparoitaisiin perverssin rikollisen olohuoneeseen muistoesineeksi. Zimbabwen hallitus vaatii julkisuutta pakoilevan rikollisen luovuttamista tuomittavaksi.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015073120114241_ul.shtml

0

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        189
        5109
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        18
        1812
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        63
        1636
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        127
        1527
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        10
        1507
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        51
        1185
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1084
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        307
        980
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        196
        945
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        840
      Aihe