On meillä pätevä päällikkö!

runkkuri

13

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ääsmarket

      Kunnan tehtävä ei ooe tuottaa työpikkoja vaan palveluja sillä rahalla mitä on käytössä. Tuskin veroakaan halutaan siksi lisätä, että saadaan ihmisiä vaan kunnalle venymään.

    • Bertsa

      Pyhtäällä on menossa loppunmyynti ennen kuntaliitosta. Kiinteistöt ja palvelusopimukset kavereille. Kunnalle ostetaan joutomaat esim. E18 läheltä. Pyhtään mielestä kunnan työntekijät laiskoja ja huonoja, jos saman tai enemmän saa yksityisiltä, jotka tekee vielä voittoa. Olisiko vika kuitenkin johdossa ja Hyvä Veli-systeemissä? Palvelun tason pyhtäälläiset näkee sitten kun yritykset alkavat ottamaan voittoja kotiin ulkoistuksista.

      • 6pluslisäoikein

        Nykyinen kunnanhallitus, -valtuusto ja -johtaja voisivat sopia "luokkakokouksen" vaikkapa 10 vuoden päähän aiheena "mitäs minä sanoin" näistä ulkoistamisasioista. Kokoontuisivat vaikkei Itsenäistä Pyhtäätä enää olisikaan. Vahva veikkaukseni on että kunnanjohtaja ei ainakaan kehtaa paikalle tulla.


    • O-linjalla

      Jos kuka on kiinnostunut kunnan tulevaisuudesta, voisi käydä vilkaisemassa hallituksen pöytäkirjoja. Vuonna 2016 Pyhtää ottaa 5 miljoonan euron budjettilainan ja 2015 vastaavaa lainaa otettiin 1,5 miljoonaa euroa. Investointeihin kohdentamattomana Pyhtään ottama budjettilaina on suomeksi sanottuna syömävelkaa, eikä se siitä muuksi muutu vaikka kuinka korulauseisiin paketoitaisiin. Lainanottoa perustellaan alhaisella korkotasolla, mutta matalakorkoinenkin laina on joskus maksettava takaisin. Maksajina sille ovat tämänpäivän peruskoululaiset.

      Kun tämän vuoden lainaerä on kokonaisuudessaan nostettu, lähestyy Pyhtää asukaslukuun suhteutettuna Kymenlaakson velkaisimman kunnan ykkössijaa.

      • KirjastonKiviaita

        Mutta meillä on:

        Parhaat terveyskeskuspalvelut
        Paras uimaranta


        Tämänpäivän peruskoululaiset ei maksa mitään ei edes omia mopobensojaan.


      • Bertsa

        Eihän tuo ole kuin 1000 euroa jokaista asukasta kohden. Nelihenkiseltä perheeltä 4000 euroa vuodessa kunnan menoihin ylimääräistä. Hyvät on johtajat!


      • Kivimaija
        KirjastonKiviaita kirjoitti:

        Mutta meillä on:

        Parhaat terveyskeskuspalvelut
        Paras uimaranta


        Tämänpäivän peruskoululaiset ei maksa mitään ei edes omia mopobensojaan.

        Ja milläköhän arviointiperusteilla parhaat terveyskeskuspalvelut? Hammaslääkärijonot yli 2kk, kieliongelmia jne.


    • aikamuuttuu

      No onhan 2kk tietty pitkä aika, mutta lyhyempi kuin 6kk. Lainahan ei ole lisälainaa, vaan sillä vaihdetaan lainoja pitkäaikaisiin, joiden korot on nyt alhaalla ja lyhyisiin sisältyy korkoriski korkojen noustessa. Samaa näkyy muissakin kunnissa ja kaupungeissa tehtävän. Mutta tärkeintähän on tääläkin valittaa, lietsoa epävarmuutta ja haukkua virkamiehiä. Eiköhän siellä tehdä mitä tässä tilanteessa pystytään. Vai luuleeko joku, että tässä yritetään tuhota palveluja. Kunnantyöntekijöitä tietty korpeaa, pitkät tauot ja lomat, vähän työtä vs yksityinen ta on lorvittu ohitse. Miksi, nosyytä löytyy ehkäpä omasta toiminnasta. Siltiksellä käydessä on kyllä huomattu pulliksella seisova kunnanauto, miehet istuu tunnin siellä kahvilla. Parannusta tietty entiseen, ensi motellilla tunti ja toinen tien toisellapuolella. Tai ajellaan autolla kirkolta varikolle kertomaan että siellä on joku merkki kenollaan...no mitä jos olisitte korjanneet? Ei, kun sitten ajetaan taas autolla takaisin. Tässä on käynyt kuten monessapaikkaa, omaan punttiin on kustu. Omasta mielestä on painettu hommia, mutta reaalimaailmassa panos tai sitten kyky tehdä ei enää vastaa tätä päivää. Ikävä sanoa, kunnan palveluksessa on laiskoteltu. Veronmaksajana ei sellaista voi kestää. Näin pienessä kunnassa asia on ollut kaikkien nähtävillä.

    • Kohtakotkalainen

      Niin ja nyt sitä merkkiä käy ensin työpäällikkö katsomassa, sitten miehet korjaamassa, sitten työpäällikkö varmistamassa työn tehdyksi ja hoitaa sen lisätyönä erikseen lisälaskutettavaksi työksi kunnalle. Ja lopuksi kunnan valvoja käy kirkolla etsimässä pari kertaa sitä merkkiä ja kun ei löydä, kuittaa laskun maksettavaksi.

      • LLLLLLTTTTTT

        Niin noinhan se varmaan menee, jos kaikki käy niin kuin on suunniteltu ja sovittu. Todennäköisesti tulee muutama mutka asiaan. Sähköposti jolla työ tilataan seikkailee missä lienee, täytetään muutama kaavake, jokin ruksi menee väärään kohtaan tai unohtuu kokonaan . Asiaa selvitellään tutkitaan, ihmetellään ja "säästetään".


    • BertilK

      Pikkuhiljaa ulkoistetaan kaikki mistä joku voi tienata. Kunnalle jää luu käteen ja kalliit ulkoistussopimukset. Kuka sitten muutaman vuoden kuluttua vastaa huonoista sopimuksista?

    • KiitosON

      Koettakaa ymmärtää kunnan lisälainanotto. Ollut paljon eli pelkästään toteutumattomia/epäonnistuneita projekteja, mihin on palanut rahaa. Eikä loppua näy. Projekteissa. Kunnan loppu kyllä häämöttää.

    • ymmärrysoniloinenasia

      Latiakaan ei mene projekteihin...tietämys palstalla lapsien luokkaa. Kaavoitukseen mennyt pieniä summia. Lukekaa josmosaatte, lainojen muutoksiin on kunta ottanut rahaa. Lainan määrä ei ole lisääntynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1442
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      56
      849
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      683
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      680
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      644
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      72
      609
    Aihe