Millaisena näette/koette minut kertomani perusteella?
Olen todella hyvä valehtelemaan, valehtelen ihan pikkuasioistakin, väritän usein kertomuksiani ja vääristelen oikeita tapahtumia jotta saisin ne kuullostamaan paremmalta. Valehtelen usein myös antaakseni itsestäni paremman kuvan.
Uudet tuttavuudet pitävät minua todella mukavana ja herttaisena, olenhan sellainen heille. Minun on helppo hurmata ihmiset, löydän myös aina itselleni helposti miesystävän.
Kun arki koittaa miehen kanssa, todellinen minäni paljastuu. Olen perkeleen mustasukkainen, estän miestä olemasta tekemisissä kavereidensa kanssa, määräilen häntä, manipuloin...kun suhde on ajautumassa kriisiin ja hätäännyn että menetän miehen, muutun taas hyväksi ja ihanaksi ja saan miehen jäämään. En myöskään siedä että hän on puhelin kourassa, ties mitä se siellä netissä tekee. Hän on koko ajan otteessani. Ulkona, kadulla, kaupassa, joka paikassa tarkkailen häntä, minne hän katsoo, millainen ilme hänellä on, miten hän reagoi vastaan tuleviin naisiin. Telkkaria meillä ei saa katsoa. Inhoan ja vihaan muita naisia, olen kateellinenkin heille. Olen myös väkivaltainen ja uhkailen paljon. Mies pelkääkin minua välillä. Hän elää kuin vankilassa kanssani.
Haukun ja halveksin muita ihmisiä. Tarvin itse paljon huomiota ja jos en sitä saa, suutun ja saatan saada raivokohtauksen tai alan vittuilemaan ja haukun toisen todella pahasti. Sukulaiseni pitävät minua ihanana ja kilttinä, olenhan pitänyt koko ajan kulissia yllä, heillä eikä oikeastaan kenelläkään muullakaan ole aavistusta millainen oikeasti olen. Kaupan tädit ja naapurit pitävät meitä onnellisena pariskuntana "voi tota onnea mikä teillä on, ihana katsoa kun kävelette aina käsi kädessä" kuuluu sanottavan. Minä tietysti iloisena hymyilen ja koiranpentu ilme naamallani, olen ylpeä omasta oveluudestani ja siitä miten pystyn peittämään ja salaamaan kaiken.
En yleensä koe huonoa omaatuntoa mistään, mutta on minulla empatiakykyä. Olen myös ollut monta vuotta psykopolin asiakkaana, sielläkin pystyn vedättämään sairaanhoitajaa ja lääkäriä ihan täydestä. Olen myös valehdellut itselleni kaksisuuntaisen diagnoosin, olin todella ylpeä siitä ja kerroin kaikille että se minulla on. Sain huomiota sitä kautta. Nyt kuitenkin huomio on laantunut ja vituttaa että menin tollaisen asian kanssa pelleilemään ja nyt olen tässä miettinyt pitääkö minun kertoa millainen todella olen, kerronko että olen puhunut täyttä paskaa...
Mitä luulette, löytyyköhän tälläiselle edes omaa diagnoosia vai oonko mä muuten vaa outo, erilainen...? Olen koittanut etsiä netistä tietoa ja löydän vähän jokaisesta häiriöstä jotain sopivaa.
Olen todella hyvä valehtelemaan, valehtelen ihan pikkuasioistakin, väritän usein kertomuksiani ja vääristelen oikeita tapahtumia jotta saisin ne kuullostamaan paremmalta. Valehtelen usein myös antaakseni itsestäni paremman kuvan.
Uudet tuttavuudet pitävät minua todella mukavana ja herttaisena, olenhan sellainen heille. Minun on helppo hurmata ihmiset, löydän myös aina itselleni helposti miesystävän.
Kun arki koittaa miehen kanssa, todellinen minäni paljastuu. Olen perkeleen mustasukkainen, estän miestä olemasta tekemisissä kavereidensa kanssa, määräilen häntä, manipuloin...kun suhde on ajautumassa kriisiin ja hätäännyn että menetän miehen, muutun taas hyväksi ja ihanaksi ja saan miehen jäämään. En myöskään siedä että hän on puhelin kourassa, ties mitä se siellä netissä tekee. Hän on koko ajan otteessani. Ulkona, kadulla, kaupassa, joka paikassa tarkkailen häntä, minne hän katsoo, millainen ilme hänellä on, miten hän reagoi vastaan tuleviin naisiin. Telkkaria meillä ei saa katsoa. Inhoan ja vihaan muita naisia, olen kateellinenkin heille. Olen myös väkivaltainen ja uhkailen paljon. Mies pelkääkin minua välillä. Hän elää kuin vankilassa kanssani.
Haukun ja halveksin muita ihmisiä. Tarvin itse paljon huomiota ja jos en sitä saa, suutun ja saatan saada raivokohtauksen tai alan vittuilemaan ja haukun toisen todella pahasti. Sukulaiseni pitävät minua ihanana ja kilttinä, olenhan pitänyt koko ajan kulissia yllä, heillä eikä oikeastaan kenelläkään muullakaan ole aavistusta millainen oikeasti olen. Kaupan tädit ja naapurit pitävät meitä onnellisena pariskuntana "voi tota onnea mikä teillä on, ihana katsoa kun kävelette aina käsi kädessä" kuuluu sanottavan. Minä tietysti iloisena hymyilen ja koiranpentu ilme naamallani, olen ylpeä omasta oveluudestani ja siitä miten pystyn peittämään ja salaamaan kaiken.
En yleensä koe huonoa omaatuntoa mistään, mutta on minulla empatiakykyä. Olen myös ollut monta vuotta psykopolin asiakkaana, sielläkin pystyn vedättämään sairaanhoitajaa ja lääkäriä ihan täydestä. Olen myös valehdellut itselleni kaksisuuntaisen diagnoosin, olin todella ylpeä siitä ja kerroin kaikille että se minulla on. Sain huomiota sitä kautta. Nyt kuitenkin huomio on laantunut ja vituttaa että menin tollaisen asian kanssa pelleilemään ja nyt olen tässä miettinyt pitääkö minun kertoa millainen todella olen, kerronko että olen puhunut täyttä paskaa...
Mitä luulette, löytyyköhän tälläiselle edes omaa diagnoosia vai oonko mä muuten vaa outo, erilainen...? Olen koittanut etsiä netistä tietoa ja löydän vähän jokaisesta häiriöstä jotain sopivaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sekamuotoista persoonallisuushäiriötä vahvoin narsistisin piirtein. Patologinen mustasukkaisuus. Hui. Varmaan raskasta molemmille.