Yle uutisissa juuri todettiin, että Guggenheimista tulisi 40 miljoonaa euroa Helsingin liike-elämälle vuosittain. Kuka ostaa tuon ajatuksen?
Mikä olikaan vuosimaksu säätiölle? Ja muut kulut?
Guggenheimistahan ei ole täällä puhuttu
5
91
Vastaukset
- ö-Öö
Vähän epämääråistä touhua.
Asiaa vatuloitu vaikka kuinkia pitkään, eikä numeroista oikein ole esittää sen kummempia tietoja. Kovaa vääntöähän toi on ollut, ikäänkuin kaks tahtotilaa vastakkain.
Itellä ei periaatteeessa ole mitään kulttuuria vastaan, mutta jotenkin nyppii koko idea.Lähinnä tuo suora liike-elämään vetoaminen, vaikka siis kovin häävisti ei arvioita ole esitelty. Jotenkin epäilyttää, kyllä net sen runnovat läpi. Sen nyt näkee vasta jälkeenpäin, miten meni/menee. Aika iso investointi kuitenkin ja tavallaan syö, ainakin kilpailee Kiasman, Ateneumin jne kanssa samoista kävijöistä.
Ihme homma muuten, eivät tarjonneet ideaa venäjälle. Siellä olis turistijakin eri malliin.
Ja noin aluepoliittisesti, ehkä ei liikaa kannataisi sijoittaa noin valtavasti kaikeaa mahdollista just tsadiin, suomessa muitakin kaupunkeja.
=DW="teevee"
Muualla Suomessa ei ole tarpeellista määrää kultturellisuutta.
Rilluma-reillisuutta ei lasketa.
Sillä ei ole enää rahaa eikä verotettavaa tuloa.
Eihän maalle ole kohta mitään sivistyneitä yhteyksiäkään.
Joitain hien-hajuisia Euron linja-autoja vain.
Juna Kittilään.
Juna, jonka pysäkeistä ei tiedä hevon-heevettikään.
Ministeritkin Tweettailevat keskeltä ei mitään.
H.
130 miljoonaa rakentamiseen ja 30 milliä lisensseihin.
Ainakaan minä en sitä osta.
Mistään en niin tykkää kuin käydä taidenäyttelyissä ja muissa sellaisissa kissanristiäisissä, mutta mitään kukkenheimia Suomeen en halua.
Nyt jo tiputetaan nykyisiltä taidemuseoilta rahaa ja muita mahdollisuuksia, pantaisiin ne rahat nykyisten taidemuseoiden kehittämiseen. Onhan meillä oma modernin taiteen museo, kehitetään sitä, hankitaan sinne uusia hyviä teoksia ja sinne vaikka kaikki suomalaiset kerran pari kertaa vuodessa kirjastokortilla ilmaiseksi.
Euroopassa on jo useampia kukkenheimejä ja jotkut ovat sulkeneet ovensa ja onneksi on viisaita kaupunkeja, jotka ovat hylänneet koko suunnitelman. Jos ajatellaan, että Pohjois-Amerikan mantereellakaan ei ole kuin pari ko museota ja Euroopassa jo joitakin niin pieni suomi taas innokkaana... oikea höyrypää... voi ei.
Mitä ihmeellistä suomalainen kukkenheimeimi vois tarjota verrattuna muihin eurooppalaisiin museoihin. Matkustetaan sinne tutkimaan sitä modernia taidetta jos halutaan. Olenkohan ennakkoluuloinen mutta koko hanke kuulostaa minusta kerskalta.
Mieluimmin piipahdan vaikka Bilbaossa jos niin innokas olisin. Eihän se jos Bilbaossa menee hyvin tarkoita, että ne taiteenkuluttajat tulisivat tänne sitä kuluttamaan samalla lailla.
Sitä paitsi Pietariinkin on jotain yhteistyötä säätiön kanssa viritellyt ja sekin ontuu pahasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6112213- 1081088
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,231055Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4917Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101855- 85833
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65563