Minulla nyt rv:t27 ja maha on aika pieni. On oikeastaan kasvanut vain eteenpäin eikä sivuille ollenkaan ja on tosi suippo. Huolestuttaa, että onko se ollenkaan normaali, kun muilla tuntemillani odottajilla on kauttaaltaan pyöreä vatsa. Muutenkin vauvan liikkeet tuntuu todella hyvin ja ruumiinosia voi selvästi välillä erottaa vatsanpeitteiden alta. Liian vähän lapsivettäkö vai johtuuko kenties siitä, että olen hoikka?
Mahasta
kummallinenko?
2397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hmm, enpä osaa sanoa muuta kuin että suhteellisen pieni masu on täälläkin suunnalla, rv 30 mennään. Ja siis olin tosi hoikka ennen raskautta, painoindeksi oli 17. Paino on kyllä noussut, vähän liikaakin neuvolatädin mielestä, mutta siis masu ei kovin iso ole. Ja mulla sama juttu että vatsa on kasvanut oikeestaan vaan eteenpäin, sivuilta en oo oikeestaan levinny. Toisinaan mietityttää että onkohan nyt kaikki ok, ja kasvaakohan vauva tarpeeksi kun masu on näin pieni mutta eiköhän se masukin vielä kasva.
Työkaveri juuri kerto et hänen jäädessään äitiyslomalle ei edes välttämättä huomannu et hän ois raskaana, mutta sitten sen vikan kk:n aikana se masu oli kasvanut todella isoksi :)
Ja kannattaa varmaan neuvolassa vielä ottaa puheeksi jos huolettaa.
Onnellista loppuodotusta!
Sulla ns. "poikamaha". Poikamaha on kuulema suippo ja eteenpäin, tyttömaha leviää sivulle. Näin uskotaan meillä päin... Mulla on ns. Sivulle levinnyt iso maha, ja ultran mukaan tyttöä ootellaan... Raskausviikkoja on tasan 37, joten kohta pääsee katsomaan pitääkö paikkansa...