Aarnion ja Saaran suhde kun loppui yksi puolisesti Aarnion toimesta. niin Saara tunsi itsensä hylätyksi ja kostohan siitä seuras ja nyt Saara esittää tilanteensa mukaista spekulaatioita Aarnion asioista vaikkain kertoo aikasemmin olleensa "tietämätön" eli nyt konkretisoituu kuinka poliisia ja virkavaltaa pyritään käyttään henkilökohatisen koston käsikassarana. ja perkules siinä joka kerta onnistuen. (yleisellä tasolla just näin)
Hiljan mediassa oli kuinka Saara on tehtaillut lukemattomia ilmoituksia mistä milloinkin ja ilmeiseti hänet tiedetään poliisissa mutta kuika ollakaan kun meni höpötteleen Aarniosta. koska sai tiedon " kalasteltuaan "
ja huomasi että mikä naula vetää ja silloin alkoi sepitelyn tarinonti.
Totean, ettei Aarnio ole niin tyhmä, että kertoisi asioitaan jollekin Saaralle. jo ammatillisestikin Aarnio tietää, ettei keneenkään voi luottaa ja miksi ottaisi riskin?
Kokonaisuus ei miltään ilmi tuleen seikan osalta yllättä pätkääkään.
Hiljan mediassa oli kuinka Saara on tehtaillut lukemattomia ilmoituksia mistä milloinkin ja ilmeiseti hänet tiedetään poliisissa mutta kuika ollakaan kun meni höpötteleen Aarniosta. koska sai tiedon " kalasteltuaan "
ja huomasi että mikä naula vetää ja silloin alkoi sepitelyn tarinonti.
Totean, ettei Aarnio ole niin tyhmä, että kertoisi asioitaan jollekin Saaralle. jo ammatillisestikin Aarnio tietää, ettei keneenkään voi luottaa ja miksi ottaisi riskin?
Kokonaisuus ei miltään ilmi tuleen seikan osalta yllättä pätkääkään.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ratkesi tämä juttu tänään kun Aarnio sai esteettömän puheenvuoron.
Kertokaas kuka se toinen rosvo siellä autossa oli turvaamassa näitä Aarnion pano sessioita? Kaveri tsekkas, et KRP pojat ei yllätä Jartsaa housut kintuissa! =))
Kaveri piti silmällä että poliisin "tuttuja" ei ole lähestymässä Saaran vastaanottoa.
Taisi olla joskus täpäräkin tilanne. Muistan että Saara on maininnut että joskus Aarnio lähti hyvin nopeasti pois puhelun saatuaan.
Just. Kerrankin tuli niin kiire, et nalli paloi vielä kun soitto tuli ja jartsa lähti kuin hauki kaislikosta. Mällin roiskuessa, vastaanoton sohvalle.. ;)
Kaiken kiistävä Aarnioko nyt totuuden torvi?
Jutut joita hän kertoi, niistä on kai raportit olemassa arkistossa. Eihän poliisit mitään tee kirjoittamatta raportteja?
Tota et taida uskoa itsekään! Huumepoliisithan eivät tunnetusti tehneet mitään raportteja vasikoista tai niiden tapaamisista. Ei ollut ainuttakaan tietolähdettä rekisterissä. Kännykät oli hankittu ilman kirjanpitoa yms yms.
Niinpä.
Siis kommentoin tolle vedäsäoonekanopeemmalle..
Eikutätä tarkootin
Saara oli aarniolle tietojen kerääjä niin poliisista kuin rikollisista asiakkaittensa kautta ja oli lisäksi rahanpesijä. Mulle 500 sulle silppua. Hyvin Aarnio sitten osasi pelata omaa kenttää sopivaksi.
Tämä Saaran tarinointi on saanut aivan liian suurta huomiota osakseen, etekin kun noihin tarinointiin liittyy krp skootterit yms, venkoilut ja toisaalta saaran kertomana pelkonsa milloin krp.tä ja milloin Aarniota kohtaan ja kuitenkin on paraikaa poliisin "suojeluksessa" eli pelkää suojelijoitaan joita jo lehden palstoillakin arvosteli. fraassihan tää case alkaa oleen.
Aarnion osalta on todettava, että mies on sekaantunut vakaviin rikoksiin ei siitä yli eikä ympäri päästä. mutta liika huomio saaran tarinointiin on ihmeellisen kiinostavaa..koska seksi liityy siihen olenaisesti ja ihmiset janoaa pervoissa mielisään kaikeen seksiin liittyviä asioita. olipa nyt sitten tavis tai virka nilkki.
Alapäästähän koko homma lähti. eli Saaran ja Aarnion seksi leikeistä joka suhde oli kuin sympioosi ja kun suhde päättyi koko saara tuleensa hyljätyksi ja suhteen myötä meni se kuvittelemansa valta jota saara koki Aarnion olessa vielä suhteessa häneen. ja huomion hakuisuus ja kostamisen tarve johti tarninointiin krp.läisille. jotka onki ja laitto sanat suuhun tai ainakin kirjasivat ne kertomuksiski jotka saara sittemmin kuulutaessa kiisti.
Mikä on sitten poliisin pätevyys suorittaa ylipäätään esitutkintaa jossa puolesta ja vastaan pitäsi asiat tutkia. taitaapa olla, ettei esitutkintalakikaan ole tuttua poliisille jossa tutkinoista päättää se joka aseman suurin sälli eli komisaario. jolla se omatunto ei puhdas ole.
Tampereella oli tapahtunut 2011 jotakin mikä sai Saaran raivostumaan poliisille
joka asiaa tutki. Ilmeisesti ennen huhtikuuta 2011, Saaran repäisy tapahtui muistaakseni huhtikuussa 2011.
Mitä siellä oikein tapahtui kun Saara alkoi esittämään tappouhkauksia tutkivalle poliisille ja riehui Vuosaaren kodissaan naapureilleenkin.
Olisi ihan mukavaa jos Hesarin lumilapiotytöt selvittäisivät, mikä repeämä tapahtui keväällä 2011 kun Saara sai hepulin ja Aarnio vetäytyi.
Vielä mukavampaa olisi jos tytöt olisivat kuunnelleet Aarnion syyt jo 2013, olisi suomalaisilta säästynyt kallis oikeudenkäynti.
- hyvin jari lypsi huoraansa luulen ,että 150000 e / vuosi tolla 500 e taksalla.
- muut poliisit tulivat kateelliseksi jarin tuottosasta huorakaupasta ja tekivät saaran kanssa sopimuksen
Kosto tai ei, mutta kyllä aarnio ihan itse antoi koston välineet! Ehkä aarnio oppi, että rosvon ei kannata suututtaa liikaa tietäviä. Aina ei väkivallan uhka sulje suita, vaan kun joku tarpeeksi kypsähtää, niin kieli alkaa laulaa uhista huolimatta.
Hieno juttu, että saaran hermo petti ja suurrosvo aarnio saatiin oikeuteen. Mikään ei ole sen iljettävämpi rosvo, kuin poliisi. Ja poliiseista suurin osa on jonkin sortin rosvoja.
Nimby. Pärrällinen, oonaeenaiina?
A pelasi peliä nimeltä koston kierre, pelasi niin kauan että pää tuli vetävään käteen, ihan sama kavalluksissa, ahneus kasvaan järjen edelle eikä osata lopettaa ennen kuin on liian myöhäistä ja vahingossa syntynyttä virhettä ei voi enään peruuttaa.
Nyt vain pitää havaita mikä se vahingiossa syntynyt virhe on.
Onko vanhempaa perua vai tuoreempi tapaus.
Ja minkä leirin poliisi on virheen tehnyt.
Näyttää likka ite olevan täällä...
Aarnio sai vuosia temmeltää ihan vapaasti kenekään poliisin siihen puuttumatta. Eli sokeena seurasivat hyväksyen vierestä ja aitio paikalta. sitten Saara otti jostakin nokiinsa ja alkoi viemään juttua eteenpäin siis vasta Saaran. eli onko se poliisin valvonta jokin Huoran käsisissä? näikö se on!
Tämähän nyt toteen näyttää ja todistaa että näin se asianlaita nyt suomessa vaan on.
Ja tästä lähtien jokainen voi kertoa saaneensa ystävältään palveluksista palkiota satoja tuhansia euroja. Ei kukaan usko tommosta paskaa. edes Aarnio itsekkään. Ei kukaan mukaan poliisi tai syyttäjä, mutta jos vain mahdollista niin Saarahan tarvis ansiomittalin ja laillisuus valvojat potkut ja potkut myöskin poliisin omille valvojille.
Saaran omille syytteillehän pitäsi tehdä luopumis päätös. Saarahan on erehdytetty mukaan poliisin rikollisiin toimiin ja ammattimaisesti ja Saaraa on hyväkskäytetty poliisin toimesta paritusta ja ihmiskauppaahan tuo on totta vieköön.
Entäpä vankiloissa viruvat syyttömät henkilöt joihin prosesseihin Aarnio on osallinen ja ajanut omaa etuaan asioissa. missä on noitten vangittujen oikeusturva? syyttäjät hopi hopi.
Isopoliisi harrasti laitonta samaan aikaan kun puhuttiin suureen ääneen seksin oston kieltolakia, ihmiskauppaa :))))))
Neukkulandia, sinulla on neula juuttunut uralle, toistat niin usein tuota Saaran pitäisi saada palkinto kun paljasti....
Saara otti jostakin nokkiinsa mikä oli tapahtunut Tampereella ennen huhtikuuta 2011. Hän uhkaili verbaalisesti tappotuomiolla tamperelaista poliisia joka Saaran mielestä oli valinnut väärän tutkintalinjan. Siitä seurasi niin paha yhteenotto Saaran kerrostalossa Saaran naapureiden kanssa että poliisit joutuivat sitomaan Saaran. Ja pikkulapsia Saara uhkasi sähköpampulla siinä omassa talossaan Vuosaaressa...
Tästä episodista pitäisi kuulla enemmän, jokohan lumilapiotyttöset innostuisivat kertomaan Hesarin lukijoille.
Tällai se on Saara harrastanut viranomaisten komentelua "von oben", ilmeisesti vuosia ja yhdessä jonkun ystävättären kanssa. Hopi,hopi...
aijaa, saara oli Ulvilan joutsenen takana ja avustaja ? Mitä minä sanoin, aarnio ja naiset ovat kaiken takana. Joku tiesi tasan tarkkaan kaikki mansen kuviot, niin uhreilun,politiikan,bisneksen ja juristit.
Jahas vai että noin on marjat Saaran suhteen, onpahan sitäkin ihmeempää että siltikin kykenee komentaan isoja virka ihmisiä Aarnion kimppuun. eli vielä ihmeelisemmäksi meni ja enemänkin viranomaiset ei sitenkään päärjää huoralle.
Kyllä nettikirjoittelun rooli on keskeinen tässä Saaran syyttelyarsenaalissa. Ilman tällaista nykyaikaista keinoa olisi ehkä ollut mahdotonta tätä pienimuotoista turpa(!)-oikeudenkäyntiä läpiviedä.
Mutulla täällä suomessa mennään muutenkin niin tutkinnoissa kuin tuomioissakin ja ei se mikskään muutu.