Nielurisaleikkaus - kokemuksia ja vertaistukea

Ehkätämätästä

Hei kaikki,

Ajattelin aloittaa uuden ketjun, kun kaikki aikaisemmat ovat niin vanhoja ja joutuu selaamaan niin paljon niitä läpi, että ehkä helpompi tuoreista kokemuksista lukea. Ja tässä nyt varmasti jokaiselle hieman lohtua, että hengissä siitä selviää.

Kävin tänään, 21.02.2016 nielurisaleikkauksessa. Voin sanoa, että luin kaikki mahdolliset kokemukset läpi ja pelko kivusta oli aivan järkyttävä ja pelkäsin kuollakseni leikkausta.

Taustatietoja: olen 23-vuotias, perusterve nuori mies. Olen kärsinyt n. 15-vuotiaasta asti joka kevät ja kesä angiinasta ja 40 asteen kuumeesta, kuten viime kesänäkin ja 2015 syksyllä koin sitten pahimman eli nielu-/kurkkupaiseen, joka puhkesi itsekseen. En ollut aikaisemmin ollut leikkauksessa tai nukutuksessa. Olen myös erittäin helposti pahoinvoiva henkilö ja pelkään piikkejä yli kaiken.

Leikkaus toteutettiin päiväkirurgisena toimenpiteenä KYS:ssa ja ilmoittauduin klo 7.00. Olin ensimmäinen leikkausjonossa ja pääsin klo 8.30 anestesialääkärille, jossa minulle laitettiin kanyyli ja tippa. Tipan laittamisen yhteydessä minulle annettiin jotain rauhoittavaa lääkettä kaksi kertaa, koska ensimmäinen ei oikein ottanut rauhoittaakseen. Tämän jälkeen nukutusaine ja siitä asti heräämiseen taju kankaalla. Heräilin noin klo 11.00 aikaan ja olo oli erittäin hyvä. Ei kipuja eikä pahaa oloa eikä muutakaan. Tähän varmasti auttoi ennakkolääkityksenä ollut 1 g Burana sekä pahoinvoinnin estolääke (tipan kautta annettuna). Ketkä ovat vasta menossa leikkaukseen, kannattaa ehkä pyytää tämä joka tapauksessa, jotta kotiutuminen on nopeampaa ja olo leikkauksen jälkeen parempi.

Itse leikkaus meni hyvin, potilaskertomuksen mukaan oli erittäin isot risat molemmilla puolilla, vasemmalla voimakasta arpeutumaa sekä paiseonkalo. Verenvuotoa oli molemmilta puolilta vain vähän.

Heräämössä sain tipan kautta pari kertaa kipulääkettä, yhden Oxicontin tabletin. En mielestäni olisi tarvinnut näitä, mutta otin kaikki mahdolliset lääkkeet vastaan. Välillä join jäävettä ja pureskelin jääpaloja ihan muuten vaan ja kaikki meni helposti alas. Tästä noin klo 12.30 pääsin 2. heräämöön, jossa join mehua, söin mehujäätelön ja jogurtin sekä join lisää mehua. Sain yhden Panacodin, jolla testattiin, että ei tule pahaa oloa. Pääsin noin 14.30 pois sairaalasta ja nyt olo on sama kuin normaalissa "aamukurkkukivussa" eli kurkku on normaali mutta nieltäessä tuntuu karheutta kitalaen takaosassa.

Aikaisempien kirjoitusten perusteella aion toteuttaa toipumisen seuraavasto: aikataulutetut särkylääkkeiden ottoajat (Panacod sekä Burana 800 mg) max. 4 h välein, ettei kipupiikkejä synny, juon kokoaika vettä/jäävettä ja mahdollisimman paljon jotain ravintoa mitä voi vaan syödä (jogurtti, keitot, vellit yms.). Kiinteää ruokaa en aio syödä ennen kuin peitteet lähtevät ja rasitus minimiin. Töihin heti, kun vaan kokee pystyvänsä (lääkärin/hoitajan mukaan viikon verran menee, että kipu ja turvotus on laskenut sille tasolle, että voi toimistotyötä tehdä)

Uskon, että koska olen käynyt niin kivuliaat angiinat ja nielupaiseen läpi, tämä ei välttämättä tule olemaan yhtä kivuliasta. Olen varmaan myös saanut itselleni kuvan näiden keskustelupalstojen kautta, että kipu tulee olemaan sietämätön ja varautuminen tähän varmasti helpottaa oloa kokonaisuudessa.

Haluan siis sanoa, että toimenpide ei todellakaan ole aina tai edes koskaan pahimmasta päästä, mitä kirjoitukset antaa ymmärtää. Uskon, että ihmiset, joilla on negatiivisia kokemuksia haluaa jakaa ne helpommin. Päteehän sama positiivisen ja negatiivisen palautteen antamiseen - negatiivista on aina helpompi antaa. Muistakaa juoda paljon, koittakaa syödä, että ette kuihdu ihan luurangoksi. Päivittelen myös hieman, että miten toipuminen etenee. Uskon, että kivut tulevat kasvamaan, mutta kipuhoidolla varmasti selviää niin päivistä kuin öistä. Tsemppiä kaikille leikkaukseen meneville ja siitä toipuville! Kuten joku fiksu sanoi aikaisemmin, jokainen päivä on yksi päivä vähemmän kipua!

0

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tukalaa kuumuutta

        Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
        Ikävä
        42
        2782
      2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

        Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
        Maailman menoa
        349
        2528
      3. Sinä, ihastukseni

        Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
        Ihastuminen
        35
        2184
      4. Ensi kesänä

        Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
        Ikävä
        48
        2084
      5. Tiedät ettei tule toimimaan.

        Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
        Ikävä
        25
        1723
      6. Okei, myönnetään,

        Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
        Ikävä
        25
        1619
      7. Onko kaivatullasi

        himmeä kuuppa?
        Ikävä
        44
        1490
      8. Sokea "ystävälle"

        Oletko oikeasti noin sokea?
        Ikävä
        100
        1439
      9. En ymmärrä käytöstäsi

        Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
        Ikävä
        139
        1395
      10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

        En taida nähdä sinua koskaan.
        Rakkaus ja rakastaminen
        36
        1196
      Aihe