Apua! Kaksisuuntainenko?

surullinenjasekaisin

Eli tapasin noin pari vuotta sitten todella kiltin ja ihanan huomioonottavan miehen.
Oli suhteen alussa ainoatsaan vähän läheisriippvaisen oloinen ja puhui kovasti innoissaan yhteenmuutosta, osti lahjoja muttei mitään älykalliita. Luottotiedot oli kyllä jo joskus aiemmin menneet hölmöilyjen takia.
Asiat menivät reilu vuoden suht loistavasti (välillä masennusta) kun eka ihmeellisyys tapahtui.
Mies muuttui täysin erilaiseksi, kylmäksi, etäiseksi, sanoi suoraan todella todella loukkaavia ja hirveitä asioita, hänen äänensävykin oli ollain tavalla pelottavan erilainen,pohti eroa ja halusi olla yksin, ei enää kuulemma rakastanutkaan eikä ollut vahvoja tunteita, pelkäsi pettävänsä, ja halusi ryypätä enemmän ja tehdä mitä haluaa.
Sitten hän pettikin, ja jätti. Pari viikkoa sen jälkeen kuulin hänestä taas ja sanoi ettei oiikein muista tapahtumia itkien ja katuen ja ei ymmärrä miten on voinut loukata minua ja sanoa asiaoita mitä ei edes oikeasti ajattele. halusi taas muuttaa yhteen ja toi kamojaan taas takaisin asuntooni, seksi maistui taas pitkästä aikaa enemmän ja oli taas se sama ihana ihminen kun suhteen alussa. lupasi että menee hoitoon ja halusi hoitoon koska hän pelkäsi itsekkin itseään ettei muutu uudestaan Sitä kesti sitten ehkä kolme kuukautta ja ei ollut vielä päässyt hoitoon ja rupesi jäämään valehteluista kiinni, ei halunnut yhtään läheisyyttä, oli koko ajan vihainen ilman syytä ja sitten hän lähtikin taas omilleen kun ei kestä katsoa tai olla minun kanssani. ei halunnut enää hoitoon koska ei tuntenut itseään sairaaksi, kuulema vaan ihmiset luulee väärin ja hän voi oikein hyvin ja ei siis hoitoa kaipaa eikä kiinnosta vaikka on aivan samanlainen kun edellisen kerran kun "sekosi tai muuttui" sanoo hirveitä asioita ja empatiakykyä ei tunnu olevan kauheasti taas kun omaan suuntaan. Itse alan olla aivan lopussa kun jo viime kerta sai minut aivan suunniltani surusta. nyt on helpompi kun on jo kerran läpikäynyt mutta mierityttää koko ajan että pitääkö päästää irti koko suhteesta.
Ja mihinkään sanomisiin ei voi missään vaiheessa luottaa koska ne vaihtuvat mielialojen mukaan ja mielialat päivien mukaan joten mihinkään lupauksiin ei voi luottaa, ei mihinkään sanomisiin, edes mielihaluihin...

Päästänkö irti vai pidänkö kiinni.....

9

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surullinenjasekaisin

      Niin ja humalassa miehelle tulee välillä vainoharhaisia ajatuksia. esm että minullao n toinen tai muuten saattaa olla todella todella kiukkunen, myöskin pieniä pakko-oireita on miehellä. ja iältään 29

    • Narsumies

      Tää on enemmän parisuhdeasiaa. Vauvafoorumi tmv naistenpalsta vois olla oikea paikka, jossa saat neuvoksi et jätä heti tollainen luuseri/narsisti/psykopaatti/hyväksikäyttäjä ja mitä näitä onkaan :D

    • surullinenjasekaisin

      Sitäkin on toki. Mutta täältä löytyy varmasti helpommmin "asiantuntijoita" kokemuksen kautta kaksisuuntaisesta kun noilta forumeilta.

    • Narsumies

      Kaksisuuntaisen diagnosointi on pitkä prosessi ja lääkärin tehtävä. Itsellä esim. vuosia hoidettiin masennuksena. Toki kuvauksessa mainitsemat asiat voi sopia maniajaksoihin, mutta miksei vaikka vaan kypsymättömyyteen tai epävarmuuteen tmv. Toinen seikka on, vaikka hänelle todettaisii kaksisuuntainen, että hyväksyykö sairautta ja suostuuko hoitoon. Parempi se vaan keskenään jutella ja sen mukaan tehdä päätökset, kun toista ei voi muuttaa jne.

    • beenthere___

      Kuulostaa kyllä hyvinkin kaksisuuntaiselta. Nyt mies pitäisi saada heti hoitoon kun vaan mahdollista. toki se että saa sinne hoitoon suostumaan voi olla hankala tie, jopa niin hankala että voi olla että helpommalla pääsisit kun vaan luovuttaisit. ainakin jos juominen jatkuu ja hoitoon ei saa.

    • hgjfj

      Äkkiä suhteesta karkuun kun on vielä jotnkin järjissään.

    • mandi--

      Mene.. Mene jos ja kun vielä voit. Nimim. 12 vuotta yhdessä ja nyt olen itsekin masentunut..

    • peacejalove

      kaiken se kestää ja kaiken se voittaa....jos ei ni ei sit.rajansa kaikella.ehkä normaalin kanssa voisit paremmin ite.sitäkin sun pitää aatella.mutta jos rakastat ja rakastaa niin homma toimii.all you need is love.sitä joko on tai sitten sitä ei oo.juupas eipäs ni ei oo.

    • kokemus678

      Mulla oli joskus kaverina tollanen kaksisuuntaista sairastava,ei siitä mitään tullut kippee tyyppi pysyköön omissa oloissaan,mistään muusta ei puhuttu kuin häntä kiinnostavista asioista joten oisko narskunkin vikaa vielä päälle vai kuuluuko taudin kuvaan?

      Täysin itsekäs paskiainen ja sitä vittuilun määrää ja kun itse kettuilin takaisin niin raukka meni ihan hiljaseksi,outo tapaus ja todella rasittava tyyppi.

      Ei ihme että soitteli aina kun ketään ei sitä kestänyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      127
      3769
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      7
      2965
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      31
      2819
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      8
      2424
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2383
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      40
      1786
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1165
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1089
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1060
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      76
      1040
    Aihe