no pikku raha turhaan!

sä1

Mönkään mennyt yhteiskuntasopimuskierros viime elokuussa ei ollut kokonaan tulokseton. Hallituksen pestaama konsultti lihotti mukavasti pankkitiliään.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) valitsema työmarkkinajuristi, entinen valtakunnansovittelija Juhani Salonius kuittasi melkein normiviikon tunnit sisältävästä työpanoksestaan lähes 20 000 euroa.

3

167

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sä1

      320 euroa tunnissa on firmani vakioveloitus. Se on kaikkien asiakkaiden kanssa sama. Siinähän meni elokuu melkein kokonaan, mutta en nyt veloittanut jokaisesta tunnista, jona näitä asioita mietiskelin, Salonius sanoo.

      Kun kolme viikkoa oli neuvoteltu, Salonius ilmoitti, että sopimus ei onnistu.

      – Hallitus oli asettanut määräajan, ja siihen mennessä piti ratkaista. Aluksi vaikutti siltä, että neuvottelutahtoa oli enemmän kuin loppujen lopuksi kävi ilmi, Salonius kertoo.

      – Hallitusohjelman tietyn kohdan, jonka nimi on yhteiskuntasopimus, toteuttamisesta oli kyse. Jos osapuolet eivät ole valmiita sellaiseen sitoumukseen ja tavoitteeseen, jonka hallitusohjelma asettaa, sopimus kävi mahdottomaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe