Turunsanomat kertoivat aikoinaan tarinan H.Moilasesta.
Markku A. Lindholm kertoo radio-ohjelmasta "50 vuotta sitten" kuulemansa version H. Moilasen sanonnan syntyperälle: "Noin 51 vuotta sitten Saarijärvelle laskeutui
säähavaintopallo maanviljelijä H. Moilasen maille. Tapahtumaa uutisoitiin kai lentävänä lautasena tai tunnistamattomana lentävänä esineenä. Paikalle rientäneet toimittajat eivät saaneet järkyttyneeltä maanomistajalta mitään kommentteja, jolloin syntyi uutisoitu käsite "H. Moilanen"."
Seisoo H. Moilasena.
h moilanen = henkilö, joka ei osaa tehdä mitään
2
480
Vastaukset
"H-Moilasesta" olen kuullut hyviäkin versioita, kuten siitä "Junttilan tuvastakin", mutta kummankaan alkuperästä ei ole tietoa?
Palstallamme on ainakin yksi, joka on tyypillinen se "Junttilan tuvan" versio! "On kuin paska Junttilan tuvan seinässä"? Niin on niittautuinut noihin vanhoihin juttuihinsa, joita aina vetää esiin.
Kiva, että teit uuden aloituksen. Toivottavasti joku toinenkin keksii tähän lisää, että saataisiin sivustolle muutakin esiin, kuin "tapahtui silloin Aatamin aikaan"??- seisoo.H.Moilasena
Mieheni tuli kerran töistä kotiin, ja kertoi siinä ruokapöydässä istuessamme jonkun työhön ottamansa miehen tulleen humalassa töihin, ja sitten asiasta puhuttaessa mies oli vain "seisonut siinä ihan h-moilasena".
Sanoin, että ei tarvitse selittää, mitä tuo tarkoittaa, sillä vaistoan sen kyllä. Lapsetkin nauroivat, että selitys on jo siinä.
Mieheni sanoi myöskin sanonnan ekaa kertaa kuulleensa, ja ilman lisäselityksiä oli hänellekin ollut selvää.
Tiedättekö muita nimiä, joilla tuntuu olevan selvä sisältö?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks545549Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si784302Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut443566Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää623343Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1023332Persujen kannatusromahdus ilahduttaa
Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.43040- 1102839
En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri612269Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1292264Totuus sattui demareihin, vaativat asiallisen jutun poistoon
ja oli vielä suosittu, mutta kun demarit tarpeeksi valittivat, niin poistettiin. Raukkamaista toimintaa. Eli siis juttu361741