Olen ihastunut erääseen mieheen johon minulla ei ole mitään työ- tms. kytköksiä. Kun googlaan tämän ”salaisen ihastukseni” nimen ja valitsen kuvahaun, sieltä löytyy minun kuvani ja sen takaa minun blogisivuni! Kuitenkaan sivullani ei lue ko. miehen nimeä eikä sitä löydy myöskään haulla. Miten tämä on mahdollista ja miten kuvani voisi poistaa Google-hausta? Onneksi sama ei tapahdu toisinpäin…
Google löytää kuvani salaisen ihastukseni nimellä?
Pelottavaa
2226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuvasi on esiintynyt jossakin sellaisessa yhteydessä, jossa myös tämän ihastuksesi nimi on esiintynyt. Kyseessä voisi olla esimerkiksi Facebook.
Google etsii kuvia pääasiassa sen perusteella, millaista tekstiä kuvan yhteydessä esiintyy. Toisin ehkä jo nykyään Google analysoi myös kuvan sisältöä.
Kuvahausta ei voi poistaa kuvia, paitsi johonkin lakiin perustuen. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun kuva on laiton. Itseään koskevia tietoja voi toki pyytää poistettaviksi, mutta Googlella ei ole velvollisuutta noudattaa pyyntöä.
Lähes kaikki, mitä netissä tekee, on julkista, tai ainakin kannattaa olettaa sen olevan julkista.
Kiitos vastauksesta. Tällä miehellä ei edes ole Facebook-tiliä... Itse epäilen, että olen googlannut hänen nimellään ollessani kirjautuneena sisään google tai johonkin muuhun sosiaaliseen mediaan (tai sitten toisinpäin, hän on hakenut minun nimelläni ;) . En arvannut että tekemäni google-haut voivat tulla tuolla tavalla "julkisiksi". Pitää odottaa että algoritmit unohtaisivat minut...