Käynnistys

KÄYNNISTÄMISKORVAUS
Perhehoitajalle voidaan maksaa sijoituksen alkaessa käynnistämiskorvausta lapsen
hankintoihin. Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä vuonna 2014 on
2887,51 €

perhehoidossa olevaa henkilöä kohti. Käynnistämiskorvausta voidaan maksaa sijoituksen
ensimmäisenä vuonna.

Enimmäismäärään saakka voidaan korvata lapsikohtaisesti hoidon
käynnistymisestä aiheutuvia kodin irtaimistohankintoja, mahdollisista sijaiskodin
muutostöistä aiheutuvia kustannuksia sekä lisäksi sijoituksen alkuvaiheessa
tarvittavia vaatetus- ja muita perushankintoja. Osana perhehoitajalle maksettavia
käynnistämiskorvauksia voidaan korvata perhehoitajan itse maksamat Pride-
valmennuksen materiaalikustannukset.

Perhehoitajalain (312/1992) 3 §:n mukaan käynnistämiskorvauksen määrää tulee
tarkistaa vuosittain elinkustannusindeksin mukaisesti.
Käytäntöön soveltaminen:

Sijaisperhe laatii luettelon lapsen tarvitsemista tarvikkeista ja mahdollisista kodissa
tehtävistä muutostöistä. Tältä pohjalta arvioidaan käynnistämiskorvauksen suuruus.
Jos perhehoitaja lopettaa toimintansa lyhyehkön ajan kuluessa tai perhehoito
päättyy muusta syystä, voidaan osa käynnistämiskorvauksesta peri
5353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yhteen taloon tehtiin suihku ja sauna, kun sinne ei tullut lainkaan vettä (paitsi jääkylmää vessaan) kun sinne sijoitettiin 4 pientä lasta kahdesta eri perheestä samaan aikaan. Lapsia kohtaan todella törkeää hommaa.

Äänestä
  • Eli jos on remontin tarvetta, ottakaa sijoitettu lapsi. Kunta pistää talonne kuntoon ja voitte sitten luopua lapsesta, jos haluatte. talo on kunnossa.

    Äänestä

ja rahapulasta ei tarvi kärsiä vaikka olis mikä lama

Äänestä

Voiko tähän saada asiallista listausta, mitä aloituskorvauksesta on haettu? Meillä ei ole lapsia ennestään, enkä osaa hahmottaa, mitä kaikkea lapselle pitäisi konkreettisesti hommata...

Äänestä

Ovatko summat nousseet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kova-yskä kirjoitti:

KÄYNNISTÄMISKORVAUS
Perhehoitajalle voidaan maksaa sijoituksen alkaessa käynnistämiskorvausta lapsen
hankintoihin. Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä vuonna 2014 on
2887,51 €

perhehoidossa olevaa henkilöä kohti. Käynnistämiskorvausta voidaan maksaa sijoituksen
ensimmäisenä vuonna.

Enimmäismäärään saakka voidaan korvata lapsikohtaisesti hoidon
käynnistymisestä aiheutuvia kodin irtaimistohankintoja, mahdollisista sijaiskodin
muutostöistä aiheutuvia kustannuksia sekä lisäksi sijoituksen alkuvaiheessa
tarvittavia vaatetus- ja muita perushankintoja. Osana perhehoitajalle maksettavia
käynnistämiskorvauksia voidaan korvata perhehoitajan itse maksamat Pride-
valmennuksen materiaalikustannukset.

Perhehoitajalain (312/1992) 3 §:n mukaan käynnistämiskorvauksen määrää tulee
tarkistaa vuosittain elinkustannusindeksin mukaisesti.
Käytäntöön soveltaminen:

Sijaisperhe laatii luettelon lapsen tarvitsemista tarvikkeista ja mahdollisista kodissa
tehtävistä muutostöistä. Tältä pohjalta arvioidaan käynnistämiskorvauksen suuruus.
Jos perhehoitaja lopettaa toimintansa lyhyehkön ajan kuluessa tai perhehoito
päättyy muusta syystä, voidaan osa käynnistämiskorvauksesta peri

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu