Olen pohdiskellut että kenties Ev.lut kirkolle on eduksi että Esikoislestadiolaiset Ry (yhdistys) eroaa kirkosta? Mikäli Ev.lut kirkon nykyistä missiota seuraa niin on hyvinkin helppo todeta että tähän konseptiin ei yksinkertaisesti sovi konservatiivinen näkemys.Konservatiiviset näkemykset ja henkilöt raivataan laajemminkin kirkon suojista pois.
Kirkon toiminta
puuntakaakurkkija
8104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksiköhön kirjoitat passiivimuodossa - raivataan?
Kirkko muodostuu jäsenistään, siis myös sinusta ja minusta. Me voimme vaikuttaa siihen, mikä on kirkon linja. Jos irrottaudut kirkon piiristä, et voi vaikuttaa lintaan kuin ulkoa räksyttämällä.
Sinä ja Minä ei voi vaikuttaa yhtään mitään sen enenpää, kuin Hentun Liisakaan tai Juortana Jussikaan. Kun ei kirkollisetkaan ole edes halunneet vaikuttaa, kun se on priima kunnossa muutenkin.
Voi tietenkin vaikuttaa. Jokainen voi vaikuttaa omalla paikallaan, omassa seurakunnassa. Jos ei koko kirkon suuntaan, niin ainakin yksittäisiin henkilöihin ja paikallisseurakuntaan.
Vai onko epäusko jo voittanut mielet, ettei uskota siihen, mihin on aina uskottu, että Jumalan sana ei tyhänä palaa.
Mikä ihmeen kirkollinen,onko tämä joku uusi pilkkasana millä yritetään kristityt lannistaa.?
Lyö välillä toisellekin poskelle!
Sanassa sanotaan Kristuksen kirkosta,johonka uskovat saa kuulua.
hienosti olet tähänkinasti linjoihin vaikuttanut siulla vaan ne linjat näyttäis olevan sinne ekumenian suuntaan
Siinä nähdään kumpi on raskaampi kirkko vaik kristillisyys
Kirkko on minun mielestäni aivan suolesta nykyään jatkuvasti kuuluu näitä Irjan ja Kari ulostuloja muslimit kelpaassaada tiloja mut ei kristityt erosin kirkosta
Mutta se tarkoittaa ihan jotain muuta kun ev lut kirkkoa
Mistä olet saanut päähäsi , että ekumeenia on synti , minusta pitää jo nykyään paljon tehdä tarkastuksia täälläkin ,ja tarkoitan sitä että 4-5 kertaa enemän jos
ekumeeniaan menee . Eikö olisi parasta jos tutkii kaikki . ja tekee päätöksen ,
vasta sitten. ,,,jos sitten huomaa että se on menoa nyt ,,, todella ei voi sanoa että
olisit tullut toimeen nykyisen kanssa , .
.
No niin ei tarvii käydä ,mutta niin voi käydä , Sanoohan Raamattu että valitse hyvä .
Miten voit valita jos et hae vaihto ehtoja, .. ja päätä mikä on hyvä.
Nimittäin ,kun Raataman ajasta vedetään tänne , moniko asia on pysynyt OK:
Ja moniako on LV:t veivannut. Milloin mihinkäkin suuntaan .
.
En paremmin sano , vaikka osaisin.