Elikkä. Koiralta leikattu ristiside lokakuussa. Toimuminen sujunut vaihtelevasti. Nivelrikkokin todettiin leikkauksen yhteydessä. Nyt paksten paukutellessa yli -26 astetta. Koiran leikattu takajalka näytti kipeytyvän ihan vaan pissalenkillä käydessä. Töppösiä ei tämä "ukko" jalkaansa suostu laittamaan. Botin loimella sitten yritetty pärjäillä. Ostin tuon botin jalkatuenkin mutta parin kerran yrittämisen jälkeen se saa odotella ainakin nyt vielä käyttöön ottoa. Eli olisko nuo kovat pakkaset syynä ontumiseen ... nyt kuitenkin tänään kahden ,puolentunnin lenkin jälkeen jalka ei oireile ainakaan niinkun noilla pakkasilla. Leikkauksesta kulunut kolmisen kuukautta..... miten teillä muilla ? Kuinka kauan teillä mennyt ennenkun koiraa voi sanoa täysin toipuneeksi
Vastaukset 6
- lenksajalka
No, meillä leikattiin viime keväänä ristiside, jonka jälkeen kesti noin 3kk ennen kuin kaveri lopetti leikatun jalan "varomisen", eikä siinä ollut edes nivelrikkoa.
Tuossa pakkaskeleillä alkoi taas säästelemään jalkaansa, eikä viihtynyt ulkona kuin juuri sen aikaa että sai tarpeensa tehtyä, ellei sitten ollut jotakin mielenkiintoista (kuten naapurin setä), jolloin ei yhtään polvi vaivanut.
Samaiselta otukselta on leikattu myös toinen polvi n.2 vuotta sitten, siinä oli "alkavaa nivelrikkoa", mutta se ei näytä tänä talvena vaivaavan... viime talvi olikin toinen juttu, "könkkäsi" ulkona kolmella jalalla marraskuusta helmikuuhun asti, lämpimässä ei mitään ongelmia.- Paukkupakkasetjatassut
Voi kiitti sulle tuhannesti vastauksestasi ☺ oon niin neuroottinen ton koiran suhteen... ja mielessä käy tuhannet vaihtoehdot mikä sitä vaivaa.
- hjgjjjjjfjfj
Meilllä nivelrikkoinen kuusivuotias ei viihdy pakkaskelillä ulkona ollenkaan. Lämmin vaatetus auttaa, jolloin ulkolenkki voi venyä 2-3-kertaiseksi verrattuna ilman fleecepukua ulkoiluun. Koiralla lonkkanivelrikko.
- Huhuukuuleekokukaan
Hei,
Sama juttu, koira leikattu syyskuun lopulla. Kuvittelin, että toipunut hyvin. Pakkaset ja umpihangessa kävely ei ollutkaan hyväksi. Koira kulki ulkona neljällä jalalla, mutta sisällä kolmella. Sain fysioterapeutilta vinkin antaa särkylääkettä ja seurata tilannetta. Nyt tilanne on parempi. Särkylääke auttaa tulehduskipuun. Toivotaan että tällä päästään eteenpäin.- Paukkupakkasetjatassut
Huhuuu kuulee
- Huuuuuukuuleeeeeee
Voi jestas.. viesti häippäs bittiavaruuteen. Elikkä samaa meilläkin. Ulkona neljällä tassulla ja sisätilassa kolmen tassun tekniikalla. Oon antanu Rimadyl pillerin jos ollu kipiän olonen. Onneksi nuo pakkaset hellitti,näyttää vähän valosammalta tulevaisuus. Lenkkien jälkeen kaikki neljä tassua käytössä. Voi kun tulis päivä kun vois huokasta helpotuksesta ja todeta että koiralla kaikki ok.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686